maanantai 26. joulukuuta 2016

Matalia verensokereita, sairaalahoitoa ja joulu, joka sai sittenkin tulla

Jouluaatto tuli kuin tulikin yllättävän nopeasti ja samalla erilainen raskaus alkaa lähenemään loppuaan! Tuntuu hurjalta, että raskauden jäljellä olevat viikot pystyy laskemaan enää yhden käden sormin ja pian saamme tavata vatsassani kasvavan ja kylkiluitani jo melko kipeästikin potkivan pienen poikamme. Raskaus on ollut kuitenkin pettymyksekseni keholleni hyvin kuormittava, jonka ansiosta blogikin on hiljentynyt täysin. Jostain syystä kehoni ei jaksa pitää huolta meistä molemmista ja verensokerini käy edelleen aivan liian matalissa lukemissa aiheuttaen minulle harmeja. Luonnollisesti vauvan vointi huolestuttaa, mutta hän voi onneksi hyvin ja kasvaa ja kehittyy elimistöni ongelmista huolimatta hienosti.

Sain pari viikkoa sitten diabetespolilta käyttööni sensorin, joka mittasi verensokeriani käsivarteeni asennetun anturin kautta 10 minuutin välein ja se hälytti kauhukseni eräänä yönä poikkeuksellisen matalaa verensokeria. Oloni oli hutera ja heikko, enkä halunnut uskoa näytöllä näkyviä lukemia - verensokerini oli jo minulle ja vauvalle määriteltyjen rajojen mukaan vaarallisen matala, hieman päälle kaksi. Sain onneksi glukoosigeelin voimin sokerini nousemaan 3,5, joka on minulle määritelty  niin sanottu hypo-raja. Verensokeri kuitenkin laski pian uudelleen ja heräsin jälleen sensorin hälytysääniin. Olin neuvoton. Sairaalaan päästyäni tuomio oli tyly ja sain kuulla, että minut siirrettäisiin masuni kanssa kiireellisenä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan insulinoomaepäilyn vuoksi.


Taysin synnytysvastaanotossa sain kuulla vauvan voivan matalista sokereistani huolimatta hyvin. Hän on ultran mukaan pieni ja siro kooltaan, mutta lääkärin mukaan se ei edelleenkään johdu PEG-ravitsemuksestani tai toistuvista hypoglykemioista. Vauva liikkui paljon ja ultrassa näkyi myös vauvan tekevän paljon hengitysharjoituksia. Minut siirrettiin illalla synnytysvastaanotosta prenalle ja sieltä seuraavana päivänä toiselle osastolle jatkotutkimuksiin sisätautilääkärin valvovan silmän alle. Aluksi oli hyvin epäselvää tulenko pääsemään enää kotiin ennen synnytystä, mutta lopulta verikokeideni tulokset, uusi sensorointilaite ja levolla tasoittuneet verensokerini vakuutti lääkärini siitä, että pärjään kotona, jos noudatan tarkasti hänen ohjeitaan ja hakeudun ongelmatilanteissa takaisin hoitoon. Olin sairaalassa jälleen melkein viikon, jonka aikana tehtiin valtava määrä tutkimuksia, mutta valitettavasti insulinoomaa ei saatu täysin poissuljettua, koska kaikkia tutkimuksia ei voitu tehdä raskauden vuoksi. Itse en usko lainkaan insulinooman mahdollisuuteen, vaan ajatukseni on se, että haimani on vain raskauden vuoksi ylikuormittunut ja oireet helpottavat synnytyksen jälkeen.

Näiden viimeisten raskausviikkojen aikana verensokeriani valvoo uusi tarkempi sensori, FreeStyle Libre, johon minun on vain luotettava vauvan ja oma hyvinvointi. Libre on kuin onkin alun heittojen jälkeen toiminut kohdallani hyvin ja on helpotus, ettei minun tarvitse jatkuvasti mitata verensokeriani sormenpäät verillä, vaan saan skannattua kätevästi tulokset käsivarren sensorin avulla. Sain lisäksi vaarallisen mataliin sokereihin turvaksi GlucaGen-piikin jonka pistän, jos verensokerini laskee alle 3 ja kortisonilääkityksen ylläpitämään parempaa verensokeriatasoa. Vaikka verensokerini ovat olleet kotonakin edelleen matalia, koen että olemme turvassa.
 

Kotiutuessani sairaalasta, jouluvalmistelut olivat jo hyvällä mallilla. A-murun papan valitsema joulukuusi, joka koristeltiin aatonaattona, odotti ulkona,  Isimies teki joulusiivoukset ja onneksi kaikki joululahjatkin oli jo paketoitu ennen sairaalaan joutumistani. Tänä vuonna joulu olisi ollut perheellemme muutenkin erilainen, koska vietimme nyt viimeistä kertaa joulua kolmihenkisenä perheenä. Vietimme tänä vuonna joulua myös poikkeuksellisesti kotona ihan oman perheen kesken sairaalasta annetun lepokäskyn vuoksi. A-muru sai onneksi maistaa myös sitä tavallista joulua molempien isovanhempiensa seurassa, kun he kävivät aattona ja joulupäivänä tekemässä perhejoulustamme entistä täydellisemmän. Niin ja jos ihan rehellisiä ollaan, jouluaattoilta vain oman pienen perheeni seurassa oli mielettömän ihana! Saa nähdä maltammeko ensi jouluna tehdä sitä perinteistä mummolakierrosta ollenkaan.

Vaikka joulukuu onkin ollut tunteiden ja elimistön vuoristorataa, sairaalaa ja välillä pelkoakin, niin joulu sai sittenkin tulla!


 

♥: Selina

 


Miten teidän joulunvietto on sujunut?

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Isosiskoksi leikki-ikäisenä + By Pinjan alekoodi

 "Äiti, mikä sun masua oikein vaivaa?", kuulin silloin vielä  kolmevuotiaan tyttäremme kysyvän minulta viime kesänä helteisenä aamupäivänä. Samalla tunsin pienen käden taputtavan turvonnutta vatsaani ja hän jatkoi; "Onko äiti siellä vauva, vai oletko vain syönyt liikaa?". Olin hetken hiljaa ja mietin mitä sanoisin tyttärellemme, jonka toive pikkusisaruksesta oli viimein toteutumassa, mutta silloin vatsassani ei ollut turvotuksen lisäksi kuin pieni hento ihmisen alku ja mieleni oli edelleen täynnä pelkoja - oli liian aikaista kertoa. Katsoin A-murua silmiin, silitin hellästi hänen poskeaan ja sanoin hänelle, että kerron varmasti heti, kun äidin vatsassa on potkiva vauva - enkä edes valehdellut, koska tunsin ensimmäiset hyvin hennot liikkeet jo pian keskustelumme jälkeen. 


Perheeseemme on ihan pian syntymässä toinen lapsi ja A-murusta on tulossa isosisko. Mitä A-muru sitten ajattelee tulevasta isosiskon pestistä, itkevästä ja ehkä jopa huutavasta, varmasti äidin ajan vievästä, kakkaavasta, pissaavasta ja puklaavasta pikkuveljestä?


"Mä voisin sitä sitä sitten kävelyttää. Isi kävelyttäisi samalla koiria, kun minä lykkään rattaita. Sitten jättäisin vauvan vielä lepäämään ja hoitaisin sitä. Mä hoitaisin sitä sylkyssä ja sitten, kun pikkuveli osaa kävellä, voisimme leikkiä. Sitten voisin pestä sen hampaat, kun sille kasvaa yksi tai kaksi hammasta. Siksi vauvat syö vain pehmeää ruokaa äiti!"


Kun kerroimme A-murulle tulevasta vauvasta, olimme hetkeä aiemmin käyneet kontrolliultrassa ihastelemassa vielä silloin pikkuruista talvivauvaamme. Esikoisen ottaminen mukaan odotukseen tuntui peloistani huolimatta lopulta hyvin luontevalta, koska hän on toivonut pikkusisarusta jo pitkään, mutta ennen kuin paljastimme turvonneessa vatsassani kasvavan salaisuuden neljävuotiaalle, halusin ylittää pelkoineni kaikki mahdolliset riskirajat ja päästä turvallisesti toiselle kolmannekselle, vaikka toisaalta A-muru osasikin ehkä jo aavistaakin äidin turvonneen masun todellisen syyn jo sinä kesäisenä hellepäivänä. A-muru oli luonnollisesti uutisesta hurjan iloinen hypistellessään pikkusisaruksen ensimmäisiä mustavalkoisia ultraäänikuvia ja kysellessään onko vauva tyttö vai poika -"Minusta tulee isosisko ja äidin masussa on ihan oikea vauva!"


Olemme ottaneet A-murun mukaan pikkuveljen odotukseen kertomalla hänelle aluksi minkä kokoinen vauva on ja näyttämällä hänelle ultraäänikuvia. A-muru on ollut alusta asti hurjan kiinnostunut vauvasta ja kysyy edelleen lähes päivittäin, onko pikkuveli kasvanut jo näääääääääääääääääääin isoksi, samalla näyttäen käsillään erikokoisia ja välillä hurjiakin mittoja, joiden ansiosta vauvan todelliset mittasuhteet paisuvat jo jättiläiskokoon! Hän myös juttelee pikkuveljelle, laulaa ja näyttää jopa iPadilta lastenohjelmia masulle. Pikkuveli kuulemma pitää lastenohjelmien musiikista, enkä epäile sitä yhtään saamistani potkusta päätellen! Todellisemman vatsassa elävästä pikkuveljestä taisi kuitenkin tehdä se, kun otimme A-murun mukaan yhteen ultraäänitutkimukseen ja kun hän sai osallistua vauvan nimen päättämiseen.





Olen huomannut tämän raskauden aikana paljon muutoksia A-murussa. Hän on edelleen se äidin pieni herkkä, reipas ja helposti innostuva tyttö, mutta samalla kasvanut silmissäni hurjasti näiden kuukausien aikana. Olen huomannut myös negatiivisia asioita, kuten uhman uudelleen tulemisen ja erilaisen huomioinhakuisuuden, jonka yhdistän selvästi tulevaan vauvaan - onhan tämä hänellekin iso muutos! Isosiskoksi tuleminen on suuri muutos leikki-ikäiselle ja siksi olenkin halunnut tuoda A-murun elämään paljon niitä turvallisia ja yhteisiä asioita, jotka eivät muutu, vaikka vauva tuleekin muuttamaan tähänastista arkeamme suuresti. Toivon A-murun tietävän, että vaikka vauvan syntymä muuttaa paljon, rakkaus häntä kohtaan ei muutu. Toivon, että hän on kokenut ehkä vähän raskaankin raskausajan aikana ja kokee myös vauvan synnyttyä olevansa aivan yhtä rakastettu kuin ennen, mutta on silti samalla se mustasukkainen kiukutteleva ja välillä tuhmuuksiakin tekevä leikki-ikäinen aivan kuten hänen kuuluukin!


Kuten ehkä huomasitte, postauksen kuvissa vilahtelee minun ja A-murun upeat By Pinjan silikoniset imetyskorut A-murun valitsemissa väreissä. Ilokseni sain mahdollisuuden antaa teille alekoodin, jonka ansiosta tekin voitte tilata näitä upeita silikonisia imetyskoruja -15% alennuksella aina keskiviikkoon asti! 


Talvivauvan synnyttyä en malta odottaa, että pääsen kokemaan ihania imetyshetkiä hänen ja näiden kauniiden By Pinja-imetyskorujen parissa. Pidän hyvin tärkeänä, että By Pinjalla on oma mallisto myös lapselle, jonka kautta myös lapsi pääsee mukaan äidin ja vauvan imetyshetkiin ja parhaimmassa tapauksessa hän kokee yhteenkuuluvuutta saadessaan samanlaisen korun vauvaa varten kuin äiti! Upeaa!


♥: Selina




*By Pinja imetyskorut ja alekoodi saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Oot niin ihana -vauvakirja

Tiedätkö tunteen, kun joku asia on vaan niin IHANA, että se on pakko saada? Näin minulle kävi nähdessäni ensimmäistä kertaa Oot niin ihana-vauvakirjan!

Olen rakastanut alakouluikäisestä asti erilaisten ystäväkirjojen täyttämistä, joten voitte kuvitella riemuni saadessani käsiini A-murun isomummun ristiäislahjaksi ostaman vauvakirjan - sitä täytettiinkin heti kastejuhlien päätyttyä yömyöhään saakka! Siksi ihan vain rakkaudestani ystävä- ja vauvakirjoihin A-murulla on peräti kolme vauvakirjaa, jotka ovat saaneet täytettä näiden neljän vuoden aikana jopa lisäsivujen verran. Vauvakirjat ovat kuitenkin olleet jo vuosia niin sisällöltään kuin graafiselta ilmeeltään hyvin samanlaisia, mutta ONNEKSI tähän tuli muutos, kun moderni, täysin kotimainen, rohkeasti erilainen, raikas, visuaalinen ja yksinkertaisesti IHANA Oot niin ihana yhteisöllinen vauvakirja näki päivänvalon!

Oot niin ihana vauvakirja on täysin uudenlainen vauvakirja, joka on koottu yhdessä käyttäjien kanssa ja siksi se sopii aivan kaikille! Sen kansiorakenne kätkee sisäänsä 40 upeaa täytettävää sivua ja mahdollisuuden lisätä sivuja tai vaikka muovitaskuja muistoille, onnittelukorteille ja ensimmäisille piirustuksille. Juuri siksi jokainen Oot niin ihana vauvakirja onkin uniikki - täyttäjänsä näköinen. Ihanaa tässä vauvakirjassa on myös vauvakirjan mukana tuleva vahva laatikko, joka kätkee sisäänsä paitsi persoonallisen vauvakirjan, mutta myös roppakaupalla muistoja vaikkapa pienen pienestä sairaalarannekkeesta ensimmäiseen hiustupsuun asti. Vaikka Oot niin ihana -vauvakirja onkin ilmeeltään ja ulkoasultaan moderni ja erilainen, se sisältää myös perinteisen vauvakirjan piirteet täytettävine kuukausisivuineen, virstanpylväineen ja ensimmäisten hampaiden puhkeamisineen.


Tutkiessani ensimmäistä kertaa talvivauvamme tulevaa vauvakirjaa, sormeni aivan syyhysivät halusta päästä täyttämään sitä heti, mutta koska kyseessä on Oot niin ihana -vauvakirja, sain siihen mahdollisuuden odotus-sivun kautta! Onneksi pikkuveli on pian täällä, niin pääsen kirjaamaan tähän ihanaan vauvakirjaan kaikki tärkeät ehkä hektisenkin vauvavuoden muistot, virstanpylväät ja hassut tapaukset. Luulen kuitenkin, että nyt joudun tilaamaan samanlaisen vauvakirjan myös A-murulle - on tää vaan niin  IHANA!


Vinkkejä vauvakirjan täyttämiseen löydät tästä ja voit tilata Oot niin ihana -tuotteita tästä. Oot niin ihana löytyy myös Instagramista!

 

 

♥: Selina




Onko sinulla tallessa sinun vauvakirjasi ja oletko täyttänyt lapsellesi vauvakirjaa?

*Oot niin ihana -vauvakirja ja neuvolakorttikotelo saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

torstai 24. marraskuuta 2016

Raskaus ja PEG-letku

Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on syystäkin tärkeässä roolissa raskauden aikana - silloinhan syödään kahden edestä! Kahden edestä syöminen ei kuitenkaan tarkoita kaksin käsin herkkujen ja epäterveellisen ruoan haalimista esiin pullahtavan navan ympärille, vaan raskauden todellinen tarve niille extrakaloreille vauvaa varten on vain muutamia satoja kilokaloreita päivässä. Mutta miten pieni ihme kasvaa, napa pullahtaa esiin ja ne kamalat, mutta tarpeelliset raskauskilot kertyvät, kun päivittäinen ravitsemus tulee pusseista?
"Miten vauvasi voi kasvaa ja kehittyä normaalisti, kun et voi syödä?"

Tämä on yleisin kysymys, jonka kohtaan myös raskauden aikana, kun erilaiset ruokailutottumukseni paljastuvat - minä, kun en luonnollisesti jatkuvasti mainosta vatsassani ammottavaa PEG-avannetta eikä PEG-letku näy eikä kuulu. Tämä kysymys mietitytti luonnollisesti myös minua jo haaveillessamme toisesta lapsesta. Voisiko vauva mitenkään saada kliinisestä ravintovalmisteestani tarpeeksi sellaisia rakennusaineita, joiden varassa hän kasvaa ja kehittyy siitä nuppineulan pään kokoisesta jakautuneesta solusta täydelliseksi vauvaksi, jolla on kymmenen sormea ja varvasta, ja suloinen suppusuu? Niin ja riittäisikö samasta ravinnosta vielä minullekin asti?



Jo raskautta suunnitellessamme, raskaudenaikainen ravitsemus ja sikiön tarpeet käytiin tarkasti läpi ravitsemusterapeuttini kanssa. Hän laski kaikki vauvan ja minun tarvitsemat ravintoaineet ja tarpeelliset kalorit ja totesi, että ainoa, mitä emme saa letkuravinnostani täytenä, on kalsium, jonka nappaan purkista. Tiesin jo ennen raskautta, että ravintoliuoksen määrä ei tule riittämään koko raskautta kaloreiden puolesta, vaan sitä tullaan nostamaan toisen kolmanneksen aikana, mutta mitään isoja ongelmia en osannut odottaa. Kaikki ei ole kuitenkaan tarkoista suunnitelmista huolimatta sujunut ravitsemuksen suhteen ihan helposti ja ravitsemusta on jouduttu tarkistamaan tai vaihtamaan useita kertoja ensin ketoosin, sitten liiallisen painonnousun ja nyt matalien verensokereiden vuoksi. Olen siis työllistänyt sairaalamme ravitsemusterapeuttia kiitettävästi! Vaikeuksista huolimatta luotan ravitsemusterapeuttiini täysin - ainakin enemmän kuin kehooni nyt raskauden aikana - ja uskallan melkein jopa väittää, että ravitsemukseni on matalista verensokeristani huolimatta nyt paremmassa jamassa ravintoaineiden osalta kuin esikoista odottaessani, jolloin heräsin keskellä yötä syömään lasagnea ja himoitsin Jaffa-mehujäitä ja Tupla-suklaata!




Raskautta suunnitellessamme minua mietitytti luonnollisesti myös vatsassani oleva avanne. PEG-letkun tarvitsema vatsalaukkuavanne ei ole mikään este raskaudelle, mutta olennaista on se, millainen ravintoportti on käytössä. Minulla oli ennen raskautta Mic-key-nappi, joka oli mitoitettu silloisen vatsani koon mukaan. Luonnollisesti kasvava vatsa aiheutti sen, että nappi jäi lyhyeksi ja alkoi puristamaan avanteen reunoilta, joten jouduin pari kuukautta sitten siirtymään takaisin inhoamaani bolusletkuun, jota saa tarvittaessa pidennettyä vatsan kasvun tahtiin. Olen kuitenkin pärjännyt jatkuvasti avanteessa kiinni olevasta häiritsevästä letkusta huolimatta hienosti bolusletkun kanssa, mutta tulen kyllä aivan varmasti siirtymään tästä ikävästä bolusletkusta takaisin kätevään nappiin heti, kun vatsani palautuu ja minulle mitoitetut napit taas sopivat avanteeseeni!

Vatsani lisäksi myös pikkuveli on todistettavasti kasvanut ja kehittynyt letkuravinnolla hienosti! Hän on viikkoihin nähden hieman pienempi, mutta kasvu on kuitenkin ollut koko ajan tasaista. Epäilin luonnollisesti ensimmäisenä ravitsemukseni riittävyyttä kuullessani, ettei vauvan koko vastaa viikkoja, mutta lääkärini sanoi, että jotkut vauvat vain ovat pienempiä eikä se liity ravitsemukseeni ollenkaan. Niin ja ne minun raskauskilot. Niitä on kertynyt letkuravinnolla jo huimat kymmenen ja seuraava neuvola suorastaan pelottaa! Vaikka kertyneet raskauskilot kauhistuttavat, yritän ajatella kehoni vain valmistautuvan vatsassani kasvavaan ihmeeseemme ja keräävän voimia imetystä varten. Myös silloin riittävä ravitsemus on avainasemassa, koska myös imetys kuluttaa ja haluan ehdottomasti imettää pientä ihmettämme mahdollisimman pitkään. Ajatus imetyksestä auttaakin minua jaksamaan jokaisen raskauskilon, mitä vielä tulen saamaan näiden viimeisten viikkojen aikana.



 

♥: Selina

 

maanantai 21. marraskuuta 2016

Toinen isänpäivä ja isyys- ja sisaruspakkaus

Jos sanon, että Isimiehen viides isänpäivä vietettiin osaltani hyvin laimeissa tunnelmissa, niin en vähättele ollenkaan.  Harmikseni viikko sitten se perinteinen A-murun kanssa kokattu isänpäiväaamiainen herkkuineen ja lahjoineen vaihtui sairaalan kanttiinin pannussa aivan liian kauan hautuneeseen ylihinnoiteltuun Juhlamokkaan, pillimehuun ja maidottomiin munkkeihin, minun istuessani sairaalan vaaleanpunaisissa pidätellen pinnan alla vyöryvää hormoni-itkua siitä, että isänpäivä on täysin PILALLA! No eihän se pilalla ollut - saahan Isimies olla pian isä kahdelle ihmeelle!

Vietimme toiveestani isänpäivää uudestaan viime viikonloppuna, jolloin Isimies sai herkkuaamiaisen ja isänpäivälahjansa, mutta samalla halusimme muistaa myös A-murua, tulevaa reipasta isosiskoa, joten hän sai oman yllärin - sisaruspakkauksen.


Tänä vuonna kokosimme A-murun kanssa Isimiehelle isänpäivälahjaksi isyyspakkauksen, jollaisen hän sai myös odottaessani A-murua. Kokemusta vastaavan pakkauksen kokoamisesta minulla on ennestäänkin, kun kokosin myös ystävillemme pari vuotta sitten äitiys- ja isyyspakkauksen. Isimiehen isyyspakkaus sisälsi tällä kertaa kirjeen tulevalle tuplaisille, lahjakortteja, herkkuja, t-paidan ja muutamia vauvanhoitotarvikkeita.

"Rakas isi, 

kokosimme A-murun kanssa sinulle isänpäivän kunniaksi isyyspakkauksen, joka sisältää kaikkea tarpeellista, mitä tuleva tuplaisi tulee tarvitsemaan pian alkavaan vauva-arkeen! Huom! Koska olet nyt toista kertaa asialla, perinteiset vapaudut vaipanvaihdosta-kortit jätettiin pakkauksen ulkopuolelle, koska hallitset varmasti hienosti tälläkin kerralla pienen kakkapyllyn pesun.
 Hyvää isänpäivää maailman parhaimmalle isille!

Rakkaudella: A-muru ja vaimosi"



Mutta miten muistimme tulevaa isosiskoa? Koska tiedämme talvivauvamme sukupuolen, ostimme A-murulle poika-vauvanuken. A-muru sai nuken tosin hieman etuajassa - kiitos äiti on sairaalassa- morkkikseni! A-muru oli tietenkin innoissaan uudesta nukestaan ja kerroin, että tämän nuken avulla hän voi harjoitella tulevan pikkuveljen hoitoa. Hän onkin hoivannut uutta nukkeaan kuin paraskin pikku-äiti ja luonnollisesti hän tarkisti vaipan sisällön heti ensimmäisenä. "Äiti ja isi, tämä vauvanukke on oikeasti poika!". Nuken lisäksi sisaruspakkaukseen pääsi minun ja Isimiehen kirjoittama kirje tulevalle isosiskolle, vauvalle oma lelu, uusi asu A-murulle, vauvalle tuttipullo ja lisäksi hieman herkkuja. Isoin yllätys sisaruspakkauksessa taisi kuitenkin olla askartelemani lahjakortti, joka sisälsi tiedon isin ja A-murun yhteisestä matkasta, mutta minne?

" Rakas A-muru, 

sinusta on tulossa reipas isosisko pienelle poikavauvalle. Isosiskona olo ei ole vaikeaa, olet varmasti huomannut sen jo nyt laulaessasi pikkuveljelle äidin masuun ja saadessasi iloisia potkuja kiitokseksi. Isosiskona olo vaatii siis vain rakkautta pikkuveljeäsi kohtaan. Äiti ja isi tietävät, että sinusta tulee täydellinen, rakastava ja huolehtiva isosisko pikkuveljelle, joka tahtoo osallistua myös vauvan hoitoon.
Vauva-arki voi olla raskasta, haista kakalle, puklulle ja olla täynnä kiireitä, mutta isi ja äiti voivat vakuuttaa, että he rakastavat sinua aivan yhtä paljon kuin ennenkin - eniten maailmassa, aivan kuten pikkuveljeäsi. 

Muistatko, kun haimme postista äitiyspakkauksen? Mielestämme myös reipas isosisko ansaitsee oman sisaruspakkauksen, joten tässä sinulle oma pakkaus, joka sisältää kaikkea, mitä reipas isosisko tarvitsee!

Onnea ja iloa tulevalle isosiskolle! Isi ja äiti ovat sinusta ylpeitä. Olet rakas! 

Rakkaudella: isi ja äiti"

Lahjakortin yllätys oli se, että Isimies ja A-muru matkustavat helmikuussa kahdestaan Helsinkiin katsomaan Disney On Ice Frozen-näytöstä. Koimme Isimiehen kanssa, että A-muru tarvitsee ehdottomasti laatuaikaa kahdestaan toisen vanhemman kanssa, koska vauvan syntymä on jo itsessään iso muutos vielä pienelle tytölle. Toivottavasti heille tulee ikimuistoinen reissu ja A-muru nauttii lemppariprinsessansa kohtaamisesta! 

Meillä oli eilen oikein mukava toinen isänpäivä ja Isimies ja A-muru nauttivat yllätyksistään. Olen niin kiitollinen ja onnellinen ihanasta perheestäni ja masussani hurjasti potkivasta pienestä talvivauvastamme!


 

 

♥: Selina

 


Oletko sinä koonnut äitiys-, isyys- tai sisaruspakkauksen?

Ps. Kakun ohjeen löydät tästä. Olen korvannut ohjeessa olevan suklaan Brunbergin laktoosittomalla suklaalla (Tumma suklaa 53%), kuohukerman Planti Creamy Cooking Original- ja vispikerman Planti Creamy Dessert -kauravalmisteilla. (Huom! Brunbergin laktoositon Tumma suklaa 53% ja Planti Creamy Dessert sisältävät soijalesitiiniä.)

lauantai 19. marraskuuta 2016

Erilainen raskaus haastoi kehoni

Kehoni alkoi kokea suuria muutoksia, kun parin kuukauden päästä syntyvä talvivauvamme ilmoitti tulostaan - erilainen raskaus haastoi kehoni. Toinen raskaus on yllättänyt minut täysin enkä tiennyt ennen sitä odotettua plussaa, että olen näin heikko ja rikkinäinen. Luulin itsekin vielä viikko sitten, että niin minä kuin myös blogi hiljeni lokakuun vaihtuessa marraskuuhun aivan perinteisen raskausväsymyksen vuoksi, tai korkeintaan jälleen laskeneen hemoglobiinin, mutta maatessani kalpeana sokeritipassa prenalla ymmärsin, että merkit ovat olleet jo pitkään näkyvillä, mutta en osannut vain tulkita niitä oikein. Tämä raskaus eroaa täysin A-murun raskausajasta.

Talvivauvan odotus on ollut siitä maagisesta plussasta lähtien henkisesti hyvin raskas - mitä jos kaikki ei menekään hyvin? Olen ollut raskauden alusta asti eniten huolissani vain vauvasta, en niinkään itsestäni, vaikka kehoni onkin osoittautunut aikamoiseksi petturiksi viime kuukausien aikana. Raskausoireet ovat luonnollisesti valloittaneet kehoni ja aiheuttaneet hormonihirviöpäivien lisäksi pahoinvointia ja väsymystä vielä näin viimeisenkin kolmanneksen aikana - se energinen ja seesteinen keskiraskaus taisi skipata minut aivan kuten Nukkumattikin viime aikoina! Perinteisten raskausoireiden ja matalan hemoglobiinin lisäksi kehoani on kuormittanut ketoosi, joka tarkoitti kohdallani sitä, että saamani peg-ravinto ei enää riittänytkään meille molemmille - vauva söi jo minua. Onneksi ketoosi bongattiin hyvin aikaisessa vaiheessa ja ennen kun se ehti tehdä suurempaa vahinkoa meille kummallekaan.

Kehoni uusin haaste onkin sitten hieman mystisempi tapaus ja se sai myös lääkärini hämilleen. Minulle ei voi tehdä pegin vuoksi perinteistä sokerirasitusta, joka tehdään kotikaupungissamme kaikille yli 25-vuotiaille odottajille. Koska minulla on ollut verensokereissa ennenkin suuriakin heittoja peg-ravinnon imeytymisongelmien vuoksi, neuvolassa  terveydenhoitajani kehotti minua seuraamaan sokereita muutaman päivän kotimittauksella. Tein tietenkin työtä käskettyä ja hämmästykseni arvoni olivat matalat, hieman päälle kolmen, vaikka olinkin täyttänyt vatsani 2 tuntia aikaisemmin hyvin hiilaripitoisella peg-ravinnolla, matalista paastoarvoista puhumattakaan! Minulle oli tietenkin selvää, että raskausdiabetesta minulla ei ole matalien sokeriarvojeni perusteella ja ymmärsin, että huonovointisuuteni ei johtunutkaan itse raskaudesta, vaan minulla oli ollut jo pitkään lieviä hypo-oireita. Miettiessäni ovatko hypot vaarallisia vauvalle, huomasin myös useita epämukavia ja kiristäviä tunteita vatsassani - minulla oli harjoitussupistuksia ja hetkittäin ne olivat jopa säännöllisiä. Soitin siis huolissani äitiyspoliklinikalle matalista sokeriarvoistani ja supistuksista, ja samassa sainkin vaihtaa ylleni ne tutut sairaalan vaaleanpunaiset, käteeni sokeritipan ja petipaikan prenataaliselta vuodeosastolta muiden pallomasujen seurasta.


Olin lähes viikon sairaalassa, jonka aikana minua tutkittiin ja verensokereita ja vauvan vointia seurattiin tiiviisti. Talvivauvamme on onneksi heikosta olostani huolimatta täysin kunnossa. Hän on hieman pienikokoinen raskausviikkoihin nähden, mutta sitäkin pippurisempi pojanviikari aktiivisuudestaan ja voimakkaista liikkeistä päätellen. Osastolla pelkkä sykkeiden kuuntelu sai hänet suorastaan suuttumaan, kun vatsani päällä olevat anturit saivat kyytiä alta aikayksikön ja sydänäänien sijaan kuulimme vain kovaa huminaa ja nauroimme kätilöiden kanssa vatsani heilumiselle. Huomasin, että vauva reagoi voimakkaasti myös vieruskaverini käyrien ottoon ja monotti samaan tahtiin kylkiin kuin vieruskaverin vauvan sydän löi - tai siltä se ainakin tuntui! A-muru on siis saamassa hyvin todennäköisesti äärimmäisen vilkkaan ja liikkuvaisen pikkuveljen.

Mikä sitten aiheuttaa verensokerini laskut? Vaikka selkeää syytä mataliin sokeriarvoihini ei löytynytkään, sairaalassa sokeriarvoni saatiin kuitenkin nousemaan levon, sokeritipan ja glukoosigeelin avulla hieman päälle neljän, joka on jo normaali arvo, joten pääsin kotiin jatkamaan tiivistä sokeriseurantaa tarkkojen ohjeiden kera. Sairaalaan on palattava luonnollisesti heti, jos en saa kotihoidossa laskeneita sokereita nousemaan, mutta mitään hätää meillä ei onneksi ole ja tutkimukset jatkuvat. Supistuksetkaan eivät olleet onneksi aiheuttaneet mitään ongelmia, vaikka ovatkin selkeästi yhteydessä siihen kuinka kehoni reagoi mataliin verensokereihin. Osa hoitohenkilökunnasta epäili, että haimani toiminta olisi hiipumassa ja siksi se tuottaa liikaa insuliinia ja sokerit laskevat liian matalalle. Osa taas mietti saanko sittenkään riittävästi ravintoa, mutta ravitsemuksen todettiin kuitenkin olevan enemmän kuin kunnossa, joten seuraava vaihe on verensokerin sensorointi tutkimus, joka tehdään minulle joulukuussa.
 

Vaikka olenkin vielä hieman kalpea, heikko ja sormenpääni ovat hellänä pistelystä, niin täytyy sanoa, että on ihanaa olla kotona! Täällä saan kehooni liittyvistä pettymyksistä huolimatta arvokkaita voimavaroja haastaa kehoni ja olen jälleen varma, että kykenen näistä pienistä vastoinkäymisistä huolimatta voittamaan tämänkin taistelun - paras palkinto odottaa jo aivan nurkan takana!

 

♥: Selina

 


Koetko/koitko raskausajan fyysisesti raskaaksi? 


Ps. Kiitos ihanat lukijat, kun olette niin aktiivisia, kommentoitte ja lähetätte viestejä! Vastaan kaikkiin kommentteihin ja viesteihin ajan kanssa.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Kasviväri, se luonnollinen ja turvallinen vaihtoehto hiusten värjäykseen

Kun kesän kynnyksellä tehty raskaustesti näytti positiivista minulle oli enemmän kuin selvää, että viimeksi yli vuosi sitten värjätty pehkoni ei tule saamaan kurjaan juurikasvuunsa uutta, päänahkaani joka kerta korventavaa kestoväriä - ei edes raitoina. Olen vasta bloggaamisen kautta tutustunut enemmän luonnonkosmetiikkaan ja olen myyty! Yhteistyöt Nordic Health Systemsin kanssa on suorastaan repinyt silmäni auki surutta käyttämästäni markettikosmetiikasta ja niiden sisältämistä kemikaaleista, jotka ovat ehkä hoitaneet asiansa, mutta eivät välttämättä tehneet kuitenkaan hyvää elimistölleni. Tämän vuoksi olenkin siirtynyt vähitellen lähes kaiken kosmetiikan kohdalla luonnonkosmetiikkaan, joten miksen hoitaisi myös hiuksiani samalla tavalla? Olin kyllä kuullut vaihtoehtoisesta hiusten värjäyksestä, mutta en tarkoita tällä kevytvärejä, jotka sisältävät aivan samat kemikaalit ja myrkyt kuin kestoväritkin, vaan kasviväriä, joka on se luonnollinen ja turvallinen vaihtoehto hiusten värjäykseen - myös raskaana oleville!

Kasvivärit ovat nimensäkin mukaisesti peräisin luonnosta. Kasvivärin pohjana käytetään luonnon hennaa, cassiaa ja indigoa ja siihen lisätään esimerkiksi juuria, pähkinää, puun kuorta ja yrttejä halutun tuloksen saavuttamiseksi. Kasvivärit eivät sisällä lainkaan allergisoivia ja kehoa kuormittavia kemikaaleja, ne tuuheuttavat ja ravitsevat hiuksia ja antavat niille luonnollisen kiillon. Kasvivärjäys on kaikessa luonnollisuudessaan turvallinen hiustenvärjäystapa niin allergikoille kuin raskaana oleville. Se tekee hyvää myös hiuksille, koska värjäyksen aikana kasviväri hoitaa hiusta pinnalta käsin, eikä tunkeudu kemiallisen värin tavoin hiuksen sisälle muuttamaan hiuksen luonnollista koostumusta. Kasvivärillä ei voi vaalentaa, mutta omaa sävyä pystytään kirkastamaan. Kasvivärillä voidaan kuitenkin tummentaa ja tehdä vaikka mustan sävyn. Kasviväri on luonnollisuudestaan huolimatta kuitenkin kestoväri, mutta se kuluu tasaisemmin pois hiuksista kuin kemiallinen väri. On kuitenkin mahdollista, että edes kasviväri ei sovi kaikille.

Halu kokeilla kasvivärjäystä oli suuri, joten sukelsin internetin ihmeelliseen maailmaan ja löysin minua lähimpänä olevan ekokampaamon; Parturi-ekokampaamo Mekon. Kampaamo sijaitsee lähellä Seinäjoen keskustaa ja Mekon ammattitaitoinen henkilökunta tarjoaa kasvivärjäyksen ohella muun muassa hiusten energialeikkauksia, intialaista päähierontaa sekä savi- ja merilevähoitoja. Kampaamossa kunnioitetaan kestävää kehitystä ja kaikki heidän tuotteensa ovat mahdollisimman luonnonmukaisia ja sopivat siksi kemiallisille hiusväreille allergisoituneille, terveydestään huolehtiville ja myös raskaana oleville. Mekossa on myynnissä myös laadukasta luonnonkosmetiikkaa, esimerkiksi Nurmen tuotteita,  sekä heidän ekokampaamon nimeä kantavia hiustenhoitotuotteita.


Suuntasin muutama viikko sitten jännittyneenä ylipitkäksi kasvaneen ja huonokuntoisen hiuspehkoni kanssa kokemaan kasvivärjäyksen ensimmäistä kertaa enkä pettynyt! Kokemus oli ainutlaatuinen ja täysin erilainen verrattuna aiempiin (kemiallisiin) värjäyksiini, kun päänahasta kasvoihin leviävä kutitus ja polte sekä päänsärky loistivat poissaolollaan! Sen sijaan istuin kampaamon mukavassa tuolissa lämmin kaurapussi hartioillani imemässä lisää tietoa kasvivärjäyksestä samaan aikaan, kun kasviväri hoiti ja värjäsi hiuksiani lämpimien pyyhkeiden alla. Ennen tätä tapahtui kuitenkin paljon. Saapuessani ekokampaamoon koin heti, että palvelu on asiakaslähtöistä. Ensin kampaamon kokeneet ekokampaajat arvioivat yhdessä millaisen hoidon tarpeessa hiuspohjani ja kemiallisella värillä (ja tuotteilla) käsitellyt hiukseni ovat, koska ennen kasvivärjäystä hiukset on puhdistettava. Ennen puhdistusta hiukseni leikattiin ekokampaajan ammattitaidolla tehdyllä energialeikkauksella, jossa huomioidaan hiuksen luonnollinen olemus, eikä siinä käytetä esimerkiksi ohennussaksia, joiden käyttö rikkoisi hiuksen pinnan. Energialeikkauksen jälkeen hiuksilleni tehtiin puhdistus käyttäen valkosavea ja merilevää, joka puhdisti hiuksista esimerkiksi käyttämäni muotoilutuotteet ja silikonijäämät sekä hoiti ja virkisti hiuksiani. 



Pesun jälkeen olikin jännittävän kasvivärjäyksen aika. Kasviväri sekoitettiin erilaisista jauheista, jotka sisältävät esimerkiksi hennaa, kasveja ja yrttejä. Väri suunnitellaan ja sekoitetaan aina jokaiselle asiakkaalle yksilöllisesti, mutta värin lopputulos riippuu aina asiakkaan omasta hiuksesta. Tämä kannattaa ottaa siis huomioon väriä valittaessa. Ekokampaaja sekoitti jauheet lämpimään veteen ja valmis väri näytti hyvin mielenkiintoiselta, kuin vihreältä paksuhkolta puurolta ja sitä oli paljon!


Lämmin kasviväri levitettiin siveltimellä ensin tyveen ja sitten latvoihin ja se tuoksui hennosti kukkaniityltä ja viljapellolta. Kasvivärin levityksen jälkeen hiukset kiepautettiin nutturalle ja kiedottiin ensin biohajoavaan muovipussiin sitten lämpimällä vedellä kostettuun pyyheliinaan ja lopuksi vielä kuivan pyyheliinan sisään. Sitten vain odotettiin kasvivärin tekeytymistä tunnin verran. Täytyy sanoa, että pesun jälkeen minua jännitti katsoa ensimmäistä kertaa peiliin, koska en osannut kuvitellakaan, mitä aiemmin näkemäni vihreä puuro onkaan saanut aikaan hiuksissani, mutta yllätyin positiivisesti - väri näytti luonnolliselta ja kauniilta, vaikka hiukseni olivat vielä märät! Kuivauksen aikana uusi hiusvärini pääsi kunnolla esille ja en olisi voinut olla tyytyväisempi. Väri oli kaunis, heleä ja hiukseni näyttivät terveiltä ja elinvoimaisilta. Niin ja minullakin oli hyvä olo! Kasviväri on siitäkin mielenkiintoinen, että väri kehittyy vielä useita päiviä värjäyksen jälkeen ja parhaimmillaan se on 2-3 päivää värjäyksestä.  


Ensikokemukseni kasvivärjäyksestä oli siis mahtava ja niin kuin lupasin ekokampaamo Mekon henkilökunnalle voin luvata teillekin, että en tule enää koskaan värjäämään hiuksiani tavallisilla kemiallisilla väreillä - en kotona enkä kampaamossa! Lämmin kiitos siis Parturi-ekokampaamo Mekon ammattitaitoiselle henkilökunnalle ihanasta uudesta kokemuksesta! Kasvivärjäyksen jälkeen hiustenhoito on myös tärkeässä asemassa ja sitä varten sainkin NHS:ltä ihanan luonnonkosmetiikkapaketin hoitamaan uuden elämän aloittaneita hiuksiani.

Suomen Ekoyrittäjien sivuilta löydät Parturi-ekokampaamo Mekon lisäksi muita ekokampaamoyrityksiä ympäri Suomea! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan luonnollista ja turvallista hiusten värjäystä! Parturi-ekokampaamo Meko löytyy myös Facebookista!


 

♥: Selina



Oletko Sinä kokeillut kasvivärjäystä?


*Yhteistyössä: Parturi-ekokampaamo Meko ja Nordic Health Systems. Hiusten värjäyksestä ja leikkauksesta saatu alennus sekä laveran ja Nurmen tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Me täällä hei!

Päivät ja viikot ovat jälleen vierähtäneet ohi kuin salakavalasti kiusaa tehden - kohta on jo marraskuu! Blogi on viettänyt tämän(kin) kuukauden hiljaiseloa, mutta oli ihana huomata Bloggerin avatessani, että vaikka matala hemoglobiini ja väsymys onkin hiljentänyt minut ja kaatanut sängynpohjalle nukkumaan kuola poskella, blogimaailma on jatkanut elämäänsä aina yhtä ihanan aktiivisena kuin tähän asti!

Tämä kuukausi ei ole suinkaan kulunut vain rautaa popsiessa ja tietokonetta vältellessä. Olemme viettäneet syyslomaa, ulkoilleet ja nauttineet kasvavasta vatsastani, potkuista ja vauvan suloisesta hikasta. A-muru sairasti myös syksyn ensimmäisen kuumetaudin, Isimies piipahti työmatkalla aina Pohjois-Amerikassa asti ja minä olen morkkistellut vuoroin hukassa olleen neuloosin ja blogi-innostuksen kanssa! Talvivauva on kasvanut ja kehittynyt viimeisimmän kontrollin mukaan normaalisti ja hän on aivan ihanan aktiivinen tapaus potkiessaan niin, että koko vatsa heiluu, saaden isosiskossaankin aikaan naurunpyrskähdyksiä. Vauva reagoi myös selkeästi kohdun ulkopuolelta tuleviin ääniin, alkaen potkia hurjasti, kun A-muru laulaa ja juttelee hänelle. Poika on alkanut osoittaa myös selkeää rytmiä liikkeissään ja ilokseni hänen jalkkisharkkansa alkavatkin sopivasti aina silloin, kun minä olen menossa nukkumaan. En kuitenkaan valita - potkuista tiedän, että meidän pieni voi hyvin! Raskaus on edennyt hurjaa vauhtia ja voisi sanoa, että loppusuora alkaa pian jo häämöttää. Siksi myös lähestyvä synnytys on käynyt mielessä ja alustava synnytyssuunnitelmakin on jo tehty. Synnytyksen sijaan olen kuitenkin tämän kuukauden aikana miettinyt pahimman pahoinvoinnin väistyttyä asioita, joista tiedän, että olen edelleen raskaana...siis jos se sattuisi jossain vaiheessa unohtumaan! ;)



Tiedät, että olet raskaana, koska...

...raskauskiloista johtuvaa morkkistasi yritetään lievittää sanomalla "syöthän nyt kahden edestä.", samalla, kun neuvolatäti naputtelee hyvin merkitsevä ilme kasvoillaan painonmuutoksen grammoina viikkoa kohden tietoihisi ja iskee faktat kylmästi kasvoille - sanonta ei pidä paikkansa! 

...äitiyshousut, varsinkin alushousut, herättävät hilpeyttä, mutta hei koska olet raskaana, saat kerrankin vetää housut vaikka kainaloihin asti saamatta kummeksuvia katseita uimahallin pukkarissa. Niin ja nyt ei tarvitse pelätä kyykkiessään edes työmiehen hymyn vilahtamista!

...vatsanseutusi on yleisen ihailun, kommenttien, silittelyn tai irvailun kohteena - "Onpa se jo iso! Onko siellä kaksoset?"

Ja vatsasta puheen ollen...

...sinusta voi tuntua välillä, että olet luovuttanut vatsasi kasvavalle Alien-vauvalle, joka pyrkii ulos vatsanahkasi läpi.

...syöminen ja pissalla käyminen saavat täysin uudet merkitykset vauvan käyttäessä pissarakkoasi tyynynä tai vaihtoehtoisesti trampoliinina ja miettiessäsi mitä söisit 5 minuuttia edellisen ruokailun päätyttyä. 

...neljävuotias tyytyy lukemaan iltasatunsa itse ja häätää sinut nukkumaan omaan sänkyysi. 

...rintasi kokevat kuin taikaiskusta uskomattoman palautumisen takaisin terhakkaan teini-ikään, joka voi olla verrattavissa jopa kosmeettiseen operaatioon kuppikoon kasvaessa ilman kirurgin arviota jopa pari kokoa! Valmistaudu kuitenkin imetyksen lopettamisen jälleen rullaamaan rintasi (tai mitä niistä on jäljellä) liiveihin ja asettelemaan ne topattuihin kuppeihin. Silloin voit heikoimpina hetkinäsi jopa harkita plastiikkakirurgin kopelointia ja tussimerkintöjä.

...voit selittää kaikki unohdukset ja mokat helpommin ja kaiken lisäksi hyvällä omallatunnolla: KOSKA RASKAUSAIVOT!

...hormonit saavat sinut itkemään ja nauramaan yhtä aikaa sekä kiukuttelemaan ja kiillottelemaan sädekehääsi.

...et voi katsoa Vain elämää itkemättä. Possekin voi tehdä tiukkaa!

...puolisosi ajelee säärikarvasi, sitoo kengännauhasi ja pukee sinulle sukat.

Tiedät, että olet raskaana, koska elimistösi tekee ihmeitä joka hetki. Se tuntuu ja se näkyy, mutta niin sen kuuluukin - elämä on ihmeellistä!


 

♥: Selina



Millainen Sinä olet/olet ollut raskaana?


*Ihana By Pinjan imetyskoru saatu

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Ne turhat ennakkoluulot

Ihminen on luotu uteliaaksi ja minusta pieni uteliaisuus on vain täysin tervettä. En voisi kuvitella elämää ilman uteliaisuutta, satunnaista juoruilua ja omia päätelmiä, mutta on kuitenkin asia, joka saa karvani pystyyn, nimittäin ne turhat ennakkoluulot, jotka johtuvat monesti puhtaasti tietämättömyydestä tai sitten ennakkoluuloisen henkilön omista peloista ja elämänkokemuksista.

Ihana ystäväni Terhi kirjoitti Äiti ja melukylän lapset -blogissaan osuvan postauksen ihmisten ennakkoluuloihin liittyen saadessaan kuulla viidennen lapsensa syntymän jälkeen sterilisaatio-vihjauksia, kun kerran lapsiluku oli täynnä. Myös maanantaina tapaamani valloittava  Marja Hintikka kertoi niin Marja Hintikka Liven uutta kautta ja perheenlisäystä käsittelevässä tekstissään kuin ohjelmansa kolmannen kauden avajaisissa, millaisia ennakkoluuloja ja kommentteja hän sai kuulla paljastaessaan kolmannen raskautensa; vauva oli selvästi vahinko ja kolme pientä lasta tarkoittaa varmaa avioeroa. Voihan ennakkoluulo mitä teit näille naisille! Kenellekään ei ole varmasti yllätys, että myös minä olen törmännyt elämäni aikana moniin ennakkoluuloihin. Olen joko synnynnäisesti halvaantunut, kärsinyt massiivisesta aivokasvaimesta tai vammautunut epäonnistuneen itsemurhayrityksen seurauksena. Niin ja kaiken lisäksi olen pihdannut aviomieheltäni seksiä piipahtaen makuuhuoneen puolella "siinä mielentilassa" vammani vuoksi vain kahdesti koko 7-vuotisen avioliittomme aikana, kuten nykyisestä pyöristyneestä olomuodostani ja neljävuotiaasta esikoisestamme voi ihan jokainen ennakkoluulojen varassa elävä ihminen itse laskea! Suurimmat ennakkoluulot liittyvät kuitenkin pyörätuoliini, apuvälineeseen, joka avulla liikun.

"Et varmaan voi harrastaa miehesi kanssa seksiä, kun olet pyörätuolissa." 

"Miten ihmeessä voit olla raskaana ja pyörätuolissa? Miten voit muka edes synnyttää?!"

"Niin joo ja et varmaan voi sitten edes imettää, koska et kävele."

"Miten jalkasi eivät ole enempää surkastuneet, vaikka oletkin halvaantunut?"

"Rakastat varmasti hurjasti kauniin solakoita sääriäsi!"

Niin....

Pystyn yleensä suhtautumaan sairauteeni liittyviin ennakkoluuloihin huumorilla, mutta pari ennakkoluuloa saa minussa aikaan hämmennyksen ja kiukunsekaisen reaktion - varsinkin nyt raskaushormonien hallitsemassa kehossa pienen ihmeemme potkiessa pissarakkooni. Olen saanut monesti kuulla olevani hurjan rohkea, kun olemme jälleen raskaana, vaikka olenkin sairas. Rohkeudella ei kuitenkaan ole monen ennakkoluuloista huolimatta mitään tekemistä päätöksemme kanssa, vaan päätös toisesta lapsesta perustui haaveiden lisäksi faktoihin. Emme olisi tässä, jos tutkimuksissa olisi tullut esiin selkeitä vauvan tai minun terveyttä vaarantavia riskitekijöitä tai lääkäri ei olisi suositellut raskautta. Järki olisi siinä tapauksessa voittanut vahvan toisen lapsen kaipuun ja olisimme jatkaneet elämäämme. Toinen ennakkoluulo liittyy taas siihen, miten lapsemme ovat saaneet alkunsa. Hyvin moni ihminen, myös hoitoalalla olevat, ovat esittäneet vahvan ennakkoluulonsa siitä, että niin A-muru kuin syntymätön poikamme on saanut alkunsa hedelmöityshoidolla sairauteni ja vammani vuoksi. Se tuntuu suoraan sanottuna sodanjulistukselta naiseuttani ja hedelmällisyyttäni kohtaan, joihin sairauteni ja vammani ei yksinkertaisesti liity mitenkään. Niin moni pariskunta maailmassa kärsii lapsettomuudesta, jolle ei välttämättä edes löydy selkeää syytä, saati apua hoidoista, ja siksi minusta tuntuu ikävältä, että osalle ihmisistä pelkkä pyörätuoli tai jokin krooninen sairaus voi tarkoittaa automaattisesti jopa lapsettomuutta - onhan vammaisen vanhemmuus edelleen tabu.

Miten turhista ennakkoluuloista pääisisi sitten eroon? No keskustelemalla, unohtamalla ennakkoluulonsa ja esittämällä aitoja ja suoraan sydämestään tulevia kysymyksiä. Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää - elämä voi myös yllättää! Ja ennakkoluulottomamman keskustelun avatakseni haluankin murtaa muutamia pyörätuolia koskevia ennakkoluuloja. Kaikki pyörätuolia käyttävät eivät kärsi automaattisesti selkäydinvammasta. Niin me muut pyörisläiset kuin myös selkäydinvammasta kärsivät voimme halutessamme harrastaa ihan oikeaa seksiä ja saada lapsia ilman hedelmöityshoitoja. Myös synnytys onnistuu, osalla jopa alakautta. Solakammaksi surkastuneissa jaloissa ei ole mitään kaunista. Se on tila, johon päätyy, kun lihastoimintaa ei enää ole eikä se vaikuta mitenkään synnyttäneiden naisten maitorauhasten toimintaan saati rintamaidon laatuun!

Kivaa sunnuntaita!

 

 

♥: Selina

 

 

Onko sinulla paljon ennakkoluuloja ja uskallatko murtaa niitä?

tiistai 4. lokakuuta 2016

A-murusta tulee isosisko pienelle... + By Pinja-arvonnan voittaja

Olemme tienneet jo hetken pienen salaisuuden, joka on saanut hymyn huulillemme päivittäin. On uskomaton tunne saada tuntea rakkaan talvivauvamme potkut ja samalla tietää, että hän on todistettavasti jälleen kasvanut ja kehittynyt normaalisti ja, että kaikki on hyvin. Vatsassani kasvaa viimeisimmän kontrollin mukaan kaunis ja siro vauva, jota saimme ihastella hetken myös 4D-ultrassa. Kontrolliultra paljasti meille kuitenkin muutakin, nimittäin vauvan sukupuolen, jota varsinkin tuleva isosisko on odottanut paljon!




Viimeisin kontrolli oli jännittävä myös meistä vanhemmista, koska otimme äitiyspoliklinikan kätilön kannustamana myös A-murun mukaamme ultraan. Hän pääsi siis ensimmäistä kertaa katsomaan tulevaa pikkusisarustaan ja ehkä sen kautta myös enemmän osaksi raskautta. A-muru oli luonnollisesti innoissaan nähdessään vauvan liikkumassa ja imemässä sormiaan ruudulla ja sukupuoli, se ei jäänyt tällä kertaa epäselväksi.


A-murusta tulee isosisko pienelle POIKAVAUVALLE!

Ihanaa, kun myös te elitte jännityksessä mukana ja arvuuttelitte, saako A-muru talvella pikkusiskon vai pikkuveljen. Vapaavalintaisen By Pinja imetyskorun voitti nimimerkki Kukkahattuäiti, onnea! Olen sinuun yhteydessä sähköpostitse.

Täällä loppuodotus jatkuu ennallaan, vaikka varsinkin A-murua jännittänyt vauvan sukupuoli onkin nyt tiedossa.
Isimies on jo ilmoittautunut puutyö- ja raksakursseille ja minä opiskelen tietenkin parhaillani, mitä ihmeen eroa on kuorma-autolla ja rekalla, joten eiköhän meistä kelpo vanhempia tule, vaikka vaipassa tuleekin tällä kertaa olemaan erilainen sisältö kuin ensimmäisellä kerralla! ;) Olemme onnellisia tulevasta vauvasta ja siitä, että meillä on ihan pian sarja koossa - reipas leikki-ikäinen tytär sekä pieni ja varmasti suloinen poikavauva!

 

 

 ♥: Selina




*Oot niin ihana -neuvolakorttikotelo saatu

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Pelottava, mutta rakas raskausaika

Toinen raskaus on saanut minussa monia tunteita pintaan. Olen yhtä aikaa iloinen ja onnellinen, mutta samalla täysin...no, paniikissa! On ehkä kliseistä edes heittää tämä lause ilmaan, saati kirjoittaa se, mutta kirjoitan silti; rakastuin talvivauvaamme ja ajatukseen pienestä elämästä kasvamassa sisälläni jo siinä vaiheessa, kun näin ne kaksi odotettua viivaa tikussa - sanoo biologia mitä tahansa pienestä nuppineulan pään kokoisesta solumöhkäleestä tai 5. raskausviikon alkion kehityksestä. Olin rakastunut vauvaan, meidän toiseen lapseemme.

Olen ollut aina aivan toivoton murehtija, pelkääjä ja panikoija. Voin rehellisesti sanoa, että en olisi voinut yksinkertaisesti elää aikana, jolloin ei ollut kännyköitä, desinfioivia käsipyyhkeitä tai modernia lääketiedettä - olisin varmasti seonnut! Raskausaika ei tee  yllättäen poikkeusta, vaikka tässä toista kertaa olenkin venyttämässä vatsanahkaani, tunnustelemassa potkuja ja pitämässä peukkuja, että mahdun pyörätuoliini vielä viimeisilläkin raskausviikoilla. Voin rehellisesti sanoa, että tunsin puhdasta onnea tästä toisesta raskaudesta vain pari sekuntia - sen verran, että näin viivojen piirtyvän raskaustestiin. Parhaimman onnellisuustärinän loputtua aloin pelkäämään, että kyseessä onkin kemiallinen raskaus, tuulimuna tai että tulen saamaan varhaisen keskenmenon, vaikka yhteenkään näistä peloista ei ollut erityisen suurta tai selkeää syytä.

Ensimmäiset raskausviikot kuluivat epäuskossa, "Minäkö raskaana jälleen?", ja vessassa rampaten pelkojen kytiessä jatkuvasti ikävästi takaraivossani. Ensimmäinen oksennus raskausviikolla 7 aiheutti kuitenkin sisäisen riemunkiljahduksen; "Hei tää kuuluu asiaan!"; ajattelin hymyillen, kun makasin eteisen viileällä kivilattialla oksentamassa edesmenneen Anttilan pussiin. Silloin pystyin olemaan ehkä hetken onnellinen raskaudesta, olihan minulla selkeitä oireitakin. Uskalsin ensimmäistä kertaa vetää kunnolla henkeä vasta, kun saimme nähdä viikkoa myöhemmin varhaisultrassa pienen sydämen vahvan sykkeen. Se tunne oli uskomaton, mutta katsoessani pienen sydämen sykettä siltä suttuiselta neuvolan ultraäänilaitteen näytöltä ymmärsin, että rakkauteni syveni pieneen ihmeeseemme jokaisen sydämen lyönnin myötä ja mahdollinen luopuminen tekisi päivä päivältä kipeämpää. Ja niin pelko palasi takaisin sen pienen hetken ilon ja helpotuksen tilalle.
 

Raskausviikot kuluivat ja kehoni alkoi hiljalleen muuttumaan. Tuntui uskomattomalta, kuinka kehoni pystyi kasvattamaan pientä ihmettä ja tekemään heikkoudestaan huolimatta kaiken juuri oikein. Vauva kasvoi ja kehittyi normaalisti ja ensimmäisessä äitiyspoliklinikan ultrassa saimme kuulla kaiken olevan juuri niin hyvin kuin viikkoihin nähden voi olla. Se oli luonnollisesti helpotus. Kun lähdimme vastaanotolta, lääkäri sanoi minulle, että muutaman kuukauden päästä tulen pitämään sylissäni pientä vauvaa ja kaikki hyvin. Hänkin oli aistinut pelkoni eikä ihme, olinhan kelannut ensimmäiset 12 viikkoa täysin seinillä! 

Mistä pelkoni sitten johtuu? Minulle on monesti sanottu, että pelko on turhaa, koska enhän minä yksinkertaisesti voi mitään, jos jotain pahaa sattuu. Näin minäkin sanoisin, jos joku uskoutuisi minulle menettämisen pelostaan ja se on aivan oikein, mutta ei se kyllä valitettavasti mitään auta - pelko on läsnä vaikka kuka sanoisi tai tekisi mitä. Voi kuinka toivoisinkaan, että voisin elää jokaisen raskausviikkoni vain nauttien olosta ja siitä, että kehoni rakentaa päivä päivältä jotain uskomattoman upeaa, mutta tiesin jo sitä maagista plussaa katsoessani pelkääväni siihen asti, kunnes saan talvivauvamme syliin ensimmäistä kertaa. Näin oli myös A-murun raskausaikana. Tässä raskaudessa pelko on ollut kuitenkin hallitsevampaa, koska jos jotain pahaa sattuisi, tiedän nyt mitä menettäisin - saanhan olla jo yhden ihmeen äiti. Myös ikä ja tieto ovat mukana lisäämässä tätä pelottavaa tuskaa, samoin netti ja keskustelupalstat, joihin Isimies ja vauvan tuleva kummitäti ovatkin asettaneet minulle käyttökiellon ennen kuin ensimmäinen kolmannes ehti edes päättyä. En ole kuitenkaan kummankaan raskauteni aikana pelännyt menettäväni vauvaa vain sairauteni vuoksi. Tiedän, ettei kehossani ole mitään sellaista vikaa, joka olisi voinut aiheuttaa keskenmenon varhaisessa vaiheessa tai lisäisi merkittävästi keskenmenon tai lapsen vakavan sairastumisen riskiä. Emmehän muuten olisi tähän ryhtyneetkään. Pelkään, koska tämä on vain sellainen asia, johon en voi itse vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisin.


Raskauteni on edennyt yli puolivälin, joten kaikki sanovat minulle, että odotuksemme on jo hyvällä mallilla. Minusta kuitenkin kaikki on hyvin vasta sitten, kun saan pienen ihmeemme syliin ensimmäistä kertaa ja voi se rakkauden tunne pakahduttaa sydämeni jo nyt! Talvivauvamme on onneksi osoittautunut isosiskonsa tavoin hyvin aktiiviseksi liikkujaksi ja se tuntuu ja myös näkyy vatsan heiluessa hennosti vauvan potkujen tahtiin. Potkut ovatkin tällä hetkellä raskauden kantava voima, koska niistä tiedän, että rakkaamme voi hyvin. Ihme on jo tapahtunut, tulin raskaaksi jälleen, mutta nyt minun on vain annettava ihmeen tapahtua loppuun, enkä voi kuin odottaa ja sekös vasta onkin tuskaista! Sanonta, odottavan aika on pitkä, pitää siis hyvin paikkansa!



 

♥: Selina

 



Pelkäsitkö/pelkäätkö sinä raskausaikana?

maanantai 19. syyskuuta 2016

Tyttö vai poika + ihana By Pinja-arvonta

Meillä eletään jännittäviä aikoja! Seuraava kontrolliultra lähestyy hurjaa vauhtia ja mahdollinen tieto talvivauvamme sukupuolesta kutkuttelee jo kivasti mielessä. Jo viime kontrollissa lääkäri kysyi, haluaisimmeko tietää vauvan sukupuolen ja tietenkin halusimme, malttamattomia kun olemme! Pieni kesäyllätyksemme oli kuitenkin sitä mieltä, että meitä vanhempia ja tulevaa isosiskoa on hyvä pitää vielä jännityksessä, joten siellä hän jalat tiukasti ristissä vilkutteli meille aivan kuten isosiskonsa aikoinaan!




Minulta on monesti kysytty, onko minulla tuntemuksia, kumpaa väriä perheessämme edustetaan talvella ja onhan minulla - harmi vain, että se tuntemus muuttuu lähes päivittäin! Aluksi olin aivan varma, että vatsassani kasvaa pieni poika ja kerroin tuntemukseni myös Isimiehelle, joka on taas ollut siitä maagisesta plussasta asti aivan varma, että meille on tulossa toinen tyttö. Vähitellen minullakin alkoi heräilemään tunne, että vauva olisi kuitenkin tyttö ja niin oravanpyörä oli valmis! Todellisuudessa vauvan sukupuolella ei ole meille vanhemmille mitään merkitystä, vaan vauva tulee olemaan meille yhtä rakas ja toivottu niin tyttönä kuin poikana. MUTTA, koska spekulointi on aina kivaa ja jännittävää, varsinkin näin ihanan asian tiimoilta, niin osaisitko Sinä arvata, saako A-muru pikkusiskon vai -veljen?


Sain By Pinjalta muutama viikko sitten yhteydenoton ja mahdollisuuden testata yrityksen upeita imetyskoruja ja arpoa teidän lukijoiden kesken yhden vapaavalintaisen korun. Arvonnan säännöt ovat yksinkertaiset; arvaa tuleeko meille tyttö vai poika ja kurkkaa By Pinjan upeaa korumallistoa ja  valitse sieltä suosikkisi. Muistathan jättää toimivan sähköpostiosoitteesi ja anonyymit, keksikää itsellenne nimimerkki. Arvonta-aika  on 2 viikkoa, eli 3.10 asti. Otan voittajaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Ja koska minullakin on vaikeuksia päättää, onko minulla tyttö- vai poikaolo, tein teitä lukijoita helpottaakseni muutaman ehdottomasti luotettavan ja varman testin, jotka ennustavat talvivauvamme sukupuolen. ;)

Poika:

1. Sinulla ei ole pahoinvointia.
2. Et ole muuttunut ulkonäöllisesti tai jopa hehkut.
3. Säärikarvojesi kasvu on kiihtynyt (...tai sitten syksy tekee tehtävänsä, eikä sheivaus vaan enää kiinnosta.)
4. Sinun tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia (Sitruunarahka, NAM!)
5. Sinulla on eteenpäin työntyvä masu, raskautta ei havaitse takaapäin.
6. Vauvan syke hidas.
7. Vauvan potkut ovat napakoita ja kovia.
8. Lingea negra.
9. Sinulla on terävä ilme. (Jos jatkuva mökötys ja murjotus lasketaan teräväksi, niin joo - olen oikea hormonihirviö!)
10. Olit yhdynnässä ovulaation aikaan.
11. Odotat esikoista
12. Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta tehdessänne.
13. Kätesi ovat kuivat.
14. Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.
15. Puolisosi lihoo raskausaikana.
16. Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät
17. Rinnoissasi on valtava muutos ja ne ovat arat ja turvonneet.
18. Sinulla on poikaolo.

Yhteensä: 7/18


 Tyttö:

1. Pahoinvointia raskauden aikana. (!!!)
2. Kukkiva iho. (Teini-ikä, koko ikä!)
3. Olet kiukkuinen.
4. Ikenesi verestävät.
5. Vauva on kova hikkaamaan.
6. Vauvan potkut eivät ole kovin rajuja.
7. Vauvan syke on tiheä.
8. Närästys.
9. Sinulla on jatkuvasti lempeä ilme.
10. Vatsasi leviää sivuille.
11. Makean himo.
12. Olit yhdynnässä muutama päivä ennen ovulaatiota.
13. Ei linea negraa.
14. Esikoinen  on tyttö.
15. Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.
16. Kätesi ovat aiempaa pehmeämmät.
17. Rinnoissasi ei ole juuri muutosta.
18. Sinulla on tyttöolo. (KYLLÄ, myös tyttöolo!)

Yhteensä: 10/18

Eli tämän äärimmäisen luotettavan testin mukaan A-murulle olisi tulossa pikkusisko. Myös Kiinanalainen syntymäkalenteri ennusti meille toista tyttöä, samoin vau.fi:n nettitesti. Hih! Onnea arvontaan! 

Ja vielä kuulumisia oman navan takaa - sehän täällä paukkuukin! Vatsa kasvaa siis vauvan mukana hienosti ja pienen potkutkin on jo nähtävissä vatsan pinnalta ihan tulevalle isille asti. A-muru ei ole vielä hoksannut vauvan potkuja, vaikka ne ovatkin jo mukavan napakoita, mutta kovasti hän juttelee pikkusisarukselleen vatsan läpi ja kertoo hänelle joka kerta hyvin painokkaasti ja ylpeästi, että hän on isosisko. Pahoinvointia on edelleen ja väsymys on voimakasta, mutta onneksi A-murulla on päivisin Avustaja leikkikaverinaan ja iltaisin isi on vastaanottamassa voimakastahtoisen uhman uudelleen tulemisen seuraukset! Hurjaa ajatella, että ihan pian meitä on jo neljä!  

 

 ♥: Selina

 

 

*Yhteistyössä By Pinja. Imetyskorut saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Erilainen raskaus

Vuosi sitten makasin sairaalamme teho-osastolla kouristaen kivusta ja dystoniasta. Muistan silmissäni vilisevät valot, tunteen, kun lääkettä annostellaan suoneeni ja kaikki ne sänkyni ympärillä hälyttävät laitteet. Lääkärit yrittivät tehdä kaikkensa helpottaakseen oloani, mutta turhaan. En halunnut lääkeuneen, en enää, joten yritin sinnitellä ja puskea itseni ehkä siihenastisen elämäni kovimman kivun ja tuskan läpi, kunnes kaikki pimeni. Yhtäkkiä oli aivan hiljaista, avasin silmäni ja näin äitini sänkyni vieressä. Hän katsoi minua kuin silloin lapsena sairastuessani, hellästi ja rakastavasti, ja silitteli hikistä otsaani. Minulla oli kummallisen turvallinen olo, vaikka kivut repivät sisuskalujani ja salpasivat henkeni - olin luovuttanut enkä jaksanut taistella enää. Yhtäkkiä hän sanoi ne sanat, jotka kuulin jälleen katsoessani positiivista raskaustestiä tärisevissä käsissäni: "Älä luovuta. Sinä tiedät, mitä ihanaa sinulla on edessäsi ja tiedät, että juuri se haave tulee vielä toteutumaan. Luota nyt vain minuun ja parane!" Silloin en uskonut äitiäni. En siinä teho-osaston hikisellä sängyllä maatessani kipeänä, rikkinäisenä ja luovuttaneena. En vaikka olisi pitänyt - äidithän tietävät kaiken!

"Istuin aivan hiljaa taksissa ja katsoin lumoutuneena kuinka ohikiitävät maisemat vilisivät silmissäni. Mieleeni muistui elävästi se elokuinen päivä, jolloin tiesin kaiken muuttuvan ja minusta tuntui samalta juuri silloin - tämäkin päivä muuttaisi jälleen kaiken. Keväinen auringonpaiste kimalteli auton ikkunaa vasten ja talvi oli jo väistymässä kevään tieltä. Kelasin tutun poliklinikan ulko-oven eteen ja epäröin hetken. Mieleeni muistui kaikki se jännitys, pelko ja epävarmuus, mutta samalla muistot siitä pakahduttavasta onnesta, rakkaudesta ja ilosta, kun näin vuosia sitten ensimmäistä kertaa pienen sydämen sykkivän minuun päin käännetyllä ruudulla. Otin miestäni kädestä kiinni ja katsoin häntä hetken kuin etsiäkseni hänen kasvoiltaan edes pientä epäröivää katsetta, mutta ei. Hän oli täysin rauhallinen ja kysyi minulta hymyillen, että joko mennään. Se hymy sai pulssini tasaantumaan, vedin syvään henkeä ja avasin keskussairaalamme äitiyspoliklinikan oven ja kelasin siitä sisään. Matka oli alkanut."
Ote postauksesta: Positiivinen kesäyllätys

"Tämä polkuhan on kuljettu jo kerran ja lopputulos oli paras mahdollinen, joten kaikki menee jälleen varmasti hyvin!", lääkäri sanoi minulle ja miehelleni hymyillen. Istuin pyörätuolissani ja puristin miestäni kädestä varmasti edelleen hengitystäni pidättäen, koska olin henkisesti valmistautunut siihen vaihtoehtoon, että lääkäri sanelee täystyrmäyksen raskaushaaveillemme. Äitiyspoliklinikan ylilääkäri, joka oli perehtynyt papereihini ja sairaushistoriaani, oli vakuuttunut, että kehoni kestäisi uuden raskauden, kunhan valmistelut hoidettaisiin jälleen huolella. Haaveemme voisi siis toteutua ja se tunne oli uskomaton! 

Sanotaanko, että päätös hakeutua perhesuunnitteluun ei ollut helppo. Viime vuodet ovat olleet paitsi perheellemme, myös keholleni hyvin kuormittavia, enkä ollut ollenkaan vakuuttunut, että kehoni tulisi kestämään pitkät ja ehkä rankatkin raskauskuukaudet. Lisäksi mietin luonnollisesti pystyisikö sikiö kasvaa ja kehittyä turvallisesti samalla letkuravinnolla, millä minä elän - sillä ruskealla letkuvellillä, joka on ehkä täynnä ravinteita, mutta herättää silti epäilyksiä. Siksi perhesuunnittelukäynti oli minulle ja miehelleni ehdoton unelmamme toteutumisessa, kuten mielestäni aina, kun suunniteltu raskaus on syystä tai toisesta riskiraskaus.



Riskiraskaus kuulostaa pahalta ja ehkä jopa vaaralliselta ja uhkarohkealta, mutta isoimpien riskien minimointi onnistui kohdallani hyvin jo ennen kuin varsinainen raskaus alkoi. Sain heti ensimmäisellä perhesuunnittelukäynnillä listan lääkkeistä, jotka olivat sikiön kasvun ja kehityksen kannalta välttämättömiä lopettaa, jonka jälkeen teimme hoitavan neurologini kanssa suunnitelman lääkityksen purkuun. Lisäksi sain reseptit alkion kehityksen alkuvaiheita suojaavaan foolihappo hoitoon, jonka aloitin, kun lääkkeiden purku oli valmis sekä pistettäviin verenohennuslääkkeisiin, jotka aloitin heti positiivisen raskaustestin jälkeen. Tärkeässä asemassa raskauden suunnittelussa oli myös ravitsemusterapeutin arvio letkuravinnon riittävyydestä sekä minulle, että kasvavalle sikiölle ja  vatsakirurgin hyväksyntä peg-avanteen osalta. Nämä suunnitelmat aloittivat matkamme kohti haaveemme toteutumista ja matkamme ensimmäinen etappi, positiivinen raskaustesti, toteutuikin yllättävän nopeasti - heti, kun sille annettiin mahdollisuus.



Viime kevään aikana tehty lääkityksen purku ei suinkaan käynyt helposti hyvistä suunnitelmista huolimatta. Kärsin voimakkaista dystonisista väännöistä ja spastisuus lisääntyi, kun sikiölle vaaralliset kouristus- ja dystonialääkkeet purettiin kokonaan. En halunnut kuitenkaan ottaa lääkkeiden osalta mitään riskejä, vaan yhdessä hoitavien lääkäreideni ja teratologisen tietopalvelun kanssa päädyimme minulle riittävään lääkitykseen, joka olisi sikiötä ajatellen mahdollisimman turvallinen. Ihanne tietenkin olisi, ettei raskausaikana odottava äiti söisi mitään ylimääräisiä istukan kautta imeytyviä lääkkeitä, mutta minun kohdallani sairauteni aiheuttamat riskit arvioitiin sikiön terveyden kannalta suuremmiksi kuin nykyisen lääkitykseni. Nyt voin jo onneksi paremmin, kun elimistössäni porskuttaa pienen kesäyllätyksemme lisäksi aimo annos raskaushormoneja, jotka ovat helpottaneet neurologisia oireitani, mutta myös muovanneet minusta näiden kuukausien aikana aikamoisen hormonihyrrän itkupotkuraivareineen ja vollotuksineen! Osaan kuitenkin olla hyvin kiitollinen näistä ihanan kamalista raskaushormoneista, koska ne helpottavat tässäkin raskaudessa suurelta osin dystoniaoireitani, mikä olikin suuri helpotus lääkityksen purun vuoksi tulleiden ongelmien jälkeen.

Vaikka suunniteltu raskautemme onkin kaikkien mahdollisten kriteerien mukaan riskiraskaus, en kuitenkaan ajattele, että olemme ottaneet sairauteni vuoksi raskauden suhteen liian suuria riskejä - tämä on vain hieman erilainen raskaus. Toki raskausajan komplikaatiot ovat mahdollisia kenelle tahansa odottavalle äidille, ei vain yleistynyttä dystoniaa ja CRPS-oireyhtymää sairastavalle, mutta koen, että olemme vauvan kanssa turvassa sairaudestani huolimatta. Luotamme siis lääkäreihimme ja heidän arviointikykyynsä täysin ja he seuraavatkin minun ja vauvan vointia kuukausittain sairaalan polilla. Raskausaika on kenelle tahansa odottavalle äidille mullistusten aikaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Keho muuttuu, tunteet myllertää, kiukuttaa, itkettää ja naurattaa yhtä aikaa ja esikoisen pyllyn pyyhkiminen voi saa aikaan jopa kaikessa koomisuudessaan hysteerisen yökkimisrefleksin, mutta hei paras palkinto odottaa ja tiedän sen ilman äitiänikin!






Vielä loppuun pikakuulumiset oman navan takaa! Pahoinvointi ja väsymys kelaavat edelleen mukana, mutta pientä helpotusta on vihdoin havaittavissa. Viime kontrollissa saimme kuulla, että pieni ihmeemme on jälleen kasvanut ja kehittynyt täysin raskausviikkojen mukaisesti ja hän on myös osoittanut isosiskonsa elkein olevansa hyvin aktiivinen tapaus ensimmäisten liikkeiden tuntuessa selvästi jo 15. raskausviikosta lähtien. Nyt täällä potkitaan jo niin selvästi, että myös tuleva tuplaisi on päässyt tuntemaan vauvan eloa vatsani läpi. Voi tätä raskauden tuomaa onnea!Palaan alku- ja keskiraskauden fiiliksiin sekä omiin tuntemuksiini vielä myöhemmin omassa postauksessaan.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! 

 

♥: Selina