torstai 12. lokakuuta 2017

Meidän päivä: yksi tavallinen torstai

Mielestäni yksi blogimaailman mielenkiintoisimmista postauksista on päästä kurkkimaan vain tekstien kautta tutuksi tulleen bloggarin päivään. Niinpä, ketäpä ei kiinnostaisi päästä kärpäsenä kattoon toisen perheen arkirutiineihin ja saada oikein luvan kanssa heittäytyä uteliaaksi? Olen kolmen vuoden aikana julkaissut useamman meidän päivä -postauksen ja niitä toivotaan jatkuvasti lisää, joten tässä tulee meidän tavallinen torstai sairastelun vuoksi jo parin viikon takaaTervetuloa mukaan!


Klo 7.45 herään vieressäni äheltävään vauvaan. Olen nostanut L:n viereeni jatkamaan unia pari tuntia aiemmin ja, kun katseemme kohtaavat, saan heti valloittavan hymyn. Isimies on jo noussut ja A-murunkin sänky näyttää tyhjältä, joten hissittelemme kahdestaan L-murun kanssa alakertaan. A katsoo keskittyneenä lastenohjelmia vilttiin kääriytyneenä ja kelaan pojan kanssa keittiöön, jossa Isimies juo aamuteetä ja selaa uutisia kännykällä. Laitan L:n lattialle leikkimään ja alan tekemään lapsille aamupalaa. L saa kaurapuuroa marjasoseella ja A leipää. Otan esiin lasten vitamiinit ja teen eväät kerholaiselle ja töihin lähtijälle. Syötän L:lle puuron ja A-muru tulee keittiöön syömään aamupala leipäänsä.

Klo 8.30 avustaja tulee töihin ja toivottaa hyvät huomenet. Hän alkaa tyhjäämään tiskikonetta samalla, kun A pukee kerhovaatteita ja katsoo lastenohjelmia. L istuu syöttötuolissa lelujensa kanssa ja minä teen aamun hoitotoimenpiteet ja letkutan lääkkeet ja ruoan. Tänä aamuna minulla menee peruslääkkeideni lisäksi antibiootti ja extramaitohappobakteerit aspiraatiokeuhkokuumeen vuoksi. Saan juuri kaikki tehtyä, kun L alkaa väsyä syöttötuolissa istumiseen heitettyään kaikki pöydällä olleet lelut lattialle ja A on pukenut kerhovaatteet päälleen.



Klo 8.45 avustaja lähtee saattamaan A-murun läheiseen kerhoon. Teen L-murulle aamupesut ja huomaan, että päivävaatteet jäivät yläkertaan. Vaipasta löytyi myös yllärikakka, jonka saan onneksi kunnialla putsattua hoitorepusta löytyvillä kosteuspyyhkeillä.


Klo 9.05 avustaja tulee kotiin ja hakee pyynnöstäni yläkertaan unohtuneet vauvan päivävaatteet, jonka jälkeen hän alkaa siivoilemaan kotia. Minä teen omat aamutoimet, imetän vauvan, vaihdan hänelle uudelleen vaipan ja puen hänet ulkovaatteisiin. Sitten sujautan jo selvästi väsyneen pienen pojan vaunuihin nukkumaan - uni tuleekin välittömästi itkuhälyttimen unimusiikin alettua soimaan!


Klo 9.40 taksi tulee hakemaan minua fysioterapiaan. Avustaja jää kotiin vahtimaan vauvan unta.

Klo 10-11 fysioterapia; venyttelyä, liikeharjoituksia ja raajojen mobilisaatiota.

Klo 11.15 tulen takaisin kotiin ja avustaja leikkii hetkeä aiemmin heränneen L-murun kanssa olohuoneessa. Sylittelen hetken iloista vauvaa, joka meinaa samalla syödä silmälasini ja teen itselleni välipalaksi mangorahkaa.



Klo 11.45 avustaja lähtee hakemaan A-murua kerhosta. Neulon kummityttömme villasukkia ja L innostuu leikkimään lattialla olevalla lankakerällä. Laitan käsityön pois ja leikin hetken hänen kanssaan. Kohta on lounasaika.


Klo 12.05 iloinen kerholainen saapuu kotiin ja syömme yhdessä lounasta. L syö tekemääni kasvissosetta, jossa on kesäkurpitsaa, kukkakaalia, parsaa ja perunaa, ja A lihapullia ja makaronia. Kun olen syöttänyt L-murun, etsiskelen netistä vispipuuron ohjetta ja letkutan oman lounaan. Myös avustaja pitää lounastauon.



Klo 12.45 avustaja ja A siivoavat suorastaan hävityksen vallassa olevaa leikkihuonetta ja valmistelen L-murua päivän toisille päiväunille. Imetyksen jälkeen vauva onkin jo valmis siirtymään vaunuihin ja ulkoilutan samalla koirat. Vauva nukahti jälleen nopeasti ja alamme heti tekemään A-murun kanssa vispipuuroa avustajan tuomista puolukoista. L-muru kätisee vaunuissa muutamia kertoja, mutta jaksaa kuitenkin nukkua klo 14.20 asti, jolloin avustaja hakee hänet sisälle. L alkaa heti leikkimään ja maistelemme A-murun kanssa valmista vispipuuroa - NAM!



Klo 16.00 syötän L-murulle päivälliseksi hänen lemppariaan, kasvislohisosetta. Ruoka maistui hyvin, mutta tarjoan vielä rintaa. Vaihdan L-murulle vaipan ja hän alkaa leikkimään yhdessä A-murun kanssa.




Klo 16.30 Isimies tulee kotiin ja samalla avustajan työpäivä päättyy. A ja Isimies syövät päivällistä ja vien L-murun viimeisille päiväunille. Letkutan päivällisen ja päivän toisen antibiootin, jonka jälkeen istun sohvalla ja viimeistelen postausta sairauteni vuosipäivästä.


Klo 17.00 saamme yllätysvieraan, vanha avustaja tulee kylään! A-muru on hurjan iloinen nähdessään avustajan pitkästä aikaa. Avustaja ja A tutkivat uusia synttärilahjaksi saatuja leluja ja värittävät värityskirjoja kahvipöydässä. A nauttii selvästi joka hetkestä!

Klo 17.25 L herää ja liittyy seuraamme. Aluksi hän hymyilee ujosti avustajalle sylistäni, mutta uskaltautuu lopulta myös avustajan syliin.

Klo 18.00 vanha avustaja lähtee kotiin. L-muru leikkii, minä tyhjään tiskikoneen ja ripustan perjantain Oulun-reissua varten pestyt pyykit kuivumaan. Samalla kirjoittelen listaa tavaroista, mitä tarvitsemme viikonloppureissullamme ja pakkaan matkalaukkuun lasten ja aikuisten vaatteet. Suunnittelen pakkaavani loput myöhemmin. 



Klo 19.00-20.00 syötämme Isimiehen kanssa lapsille iltapalat ja teemme iltatoimet. Pakkaan vielä hieman matkalaukkua, käyn suihkussa ja alan imettämään L-murua. Isimies vie A-murun sänkyyn, lukee iltasadun ja lähtee ystävänsä kyydillä leffaan. Odotan, että L-muru nukahtaisi rinnalle, mutta turha toivo - L lirkuttelee minulle ja yrittää purra rintaa. Nostan täysin virkeän ja iloisen pojan lattialle leikkimään ja alan siivoamaan keittiötä iltapalan jäljiltä samalla, kun L tyhjää pakkaamaani matkalaukkua.



Klo 20.50 L-muru nukahtaa vihdoin vaunuihinsa, johon päädyn, koska olen yksin kotona ja minulla on vielä paljon tekemistä seuraavan päivän matkaa varten. Huokaisen ensin kuitenkin helpotuksesta ja istahdan sohvalle katsomaan televisiota. Vauva varmasti nukkuu nyt pidemmän pätkän, joten uskallan hieman levätä...tai sitten en.

Klo 21.20 L herää ja itkee lohduttomasti. Yritän hyssyttää häntä vaunuissa, mutta itku vain yltyy. Nostan huutavan vauvan syliini ja yritän saada häntä rauhoittumaan. Lopulta vauva rauhoittuu hyssytykseen ja hyräilyyn, mutta hän ei vaikuta enää lainkaan väsyneeltä. KIVA!  Vasta kello 22.10 L nukahtaa uudelleen vaunuihin. Olen ihan loppu.

Klo 22.50 teen iltatoimet hiiren hiljaa, etten vain herätä koko illan todella huonosti nukkunutta vauvaa. Letkutan lääkkeet, antibiootin ja ruoan. Isimies tulee kotiin ja samassa L herää kuin kertoakseen, että ilta on mennyt täysin pipariksi. Vauva itkee jälleen lohduttomasti ja Isimies kanniskelee häntä hetken, että saan pestyä hampaani. L-muru rauhoittuu päästyään syliini ja menen hänen kanssaan sänkyyn, johon hän nukahtaa rinnalleni hyvin nopeasti. Isimies tulee yläkertaan nukkumaan ja toivottaa minulle ja nukkuvalle L-murulle hyvää yötä. Nostan nyt sikeästi nukkuvan L-murun sänkyynsä ja menen alakertaan vielä viimeistelemään ja julkaisemaan Vuosipäivä -postauksen.



Klo 23.30 menen nukkumaan toivoen, että L-muru nukkuisi yön paremmin kuin illan. Käyn vielä kurkkaamassa sikeästi nukkuvaa A-murua ja hymyilen nähdessäni hänet nukkumassa sängyssään isänsä kaltaisesti toinen jalka sängyn reunan yli ja peitto mytyssä lattialla. Nostan jalan hellästi sänkyyn ja peittelen tuhisevan leikki-ikäisen unipupun kanssa sänkyyn. Kerron nukkuvalle esikoiselle rakastavani häntä eniten maailmassa, sammutan vielä päällä olevan yövalon ja menen sänkyyn. L-murun kätkythälytin vilkuttaa vihreää valoa ja ummistan silmäni. Huomenna on uusi päivä.

Mutta mitä päivän aikana jäi tekemättä? Suunnittelin tekeväni L-murulle pakastimeen lisää kasvissosetta jo edellispäivänä loppuneen bataatti-porkkanasoseen tilalle. Lisäksi äärimmäisen huonosti nukkuva L-muru vaikeutti torstai-illan pakkaussuunnitelmiani, mutta löysivät ne loput vaatteet ja hoitotarvikkeet perjantainakin matkalaukkuun ilman isompaa hätää. Nukkuminen jäi myös vähemmälle, vaikka toivoinkin rauhallista yötä, mutta syy paljastui perjantaina, kun kutittelin suu auki ja ääneen nauravaa L-murua - suusta löytyi peräti kaksi uutta hammasta!


 

Selina

 


tiistai 10. lokakuuta 2017

Äidin uusi harrastus

Kaikkihan sitä tekevät...tai ainakin kokeilevat. Ehkä? Kaikki alkaa valinnasta, jossa avainasemassa ovat ensin sopiva malli sitten värit, kuviot ja materiaalin laatu - pitäähän sen tuntua hyvältä. Sitten piirretään, leikataan, neulataan ja tikataan, ja lopuksi sovitellaan ja ihaillaan. Lastenvaatteiden ompelu, eihän se voi olla vaikeaa? No niin minäkin ajattelin!




Olen aloittanut uuden harrastuksen, kansalaisopiston lastenvaatekurssin. Menin ensimmäiselle tunnille ehkä jopa liiankin itsevarmana, vaikka viimeisestä kunnon kontaktista ompelukoneen ja kaavojen kanssa oli kulunut jo yli kymmen vuotta muutamaa verhon lyhentämistä lukuun ottamatta. Olen pitkään ihaillut lastenvaatteita, joiden leikkaukset vaikuttavat yksinkertaisilta, mutta käytössä ne ovat täydellisen mukavat vaippapyllyllä tai ilman. Eihän housujen ompelu MITENKÄÄN VOI olla vaikeaa, ajattelin, mutta nöyrryin jo silmissäni vilisevän kaava-arkin edessä, josta en meinannut löytää edes valitsemani housumallin kaavaa ilman apua! Jäljensin kaavan leivinpaperille kädet täristen ja hikikarpaloiden valuessa otsalle ja luovuttaminen kävi todellakin mielessä pelkästään, kun ajattelin seuraavia vaiheita; kankaan leikkaamista, minulle täysin vieraan ompelukoneen langoittamista ja niitä ensimmäisiä ompeleita. Mutta minä selvisin. Tässä on ensimmäinen ihan itse ommeltu lastenvaatteeni, housut L-murulle. Minä tein ne ja olen niistä ehkä nyt jo jopa ylpeä!


Ensimmäisen vaatteen ompelu sai minut hyvin nöyräksi. En maksaisi näistä edes Henkkamaukan perus collarien kymmenen euron hintaa, vaikka tiedänkin, että pelkkä kangas näihin housuihin maksoi enemmän. Ymmärrän myös teetettyjen vaatteiden hinnoittelua paremmin - olihan näissä hommaa! Ensimmäiset housuni eivät ole virheettömät, mutta esikoiseni ja tulen pukemaan ne L-murulle samalla muistellen niitä epävarmoja ensiompeleita ja onnistumisen hetkiä, kun tajusin, että näistähän tulee kuitenkin aivan vaippapyllylle sopivien baggy-housujen näköiset.


Pienen onnistumisen ilon jälkeen nälkä kasvoi syödessä ja repussa odottaakin jo seuraava projekti, mekkokangas A-murulle....niin ja ihania kankaita vähän muihinkin tuleviin projekteihin! Äidin uusi harrastus on menestys! Hän nauttii, unohtaa hetkeksi arjen ja hymyilee ompelutunnin jälkeen ehkä taas hieman leveämmin kuin eilen. Äiti on onnellinen.


 

 

Selina

 



maanantai 2. lokakuuta 2017

Kun tavallinen flunssakin pelottaa

On kulunut jo kahdeksan kuukautta siitä päivästä, kun vein peloissani pienen vastasyntyneen poikamme lasten päivystykseen ja pelkäsin, etten saa häntä enää koskaan takaisin syliini. Siitä päivästä, kun supatin jokailtaisen iltarukouksen ja lopuksi ääni väristen hyvästit hänen korvaansa, jättäessäni hänet nukkumaan Tukholman Karolinska Instituutetin ECMO-teho-osastolle. On ollut todella vaikea hyväksyä, kuinka rankan taudin L-muru joutui käymään läpi vain muutaman viikon ikäisenä. Kuinka kovasti se koetteli pientä vastasyntyneen elimistöä ja kuinka lähellä hänen menettämisensä oli. Nämä kuukaudet ovat tuoneet alun järkytyksen ja lopulta helpotuksen ja kiitollisuuden tilalle uusia tunteita - vihaa ja kiukkua. Miksi me? Miksi meidän vauva? Kahdeksan kuukautta on pitkä aika tuntea näitä kaikkia tunteita yhtä aikaa ja samalla yrittää selviytyä L-murun sairauden traumoista. En olisi ikinä uskonut, että äitinä kohtaan sellaisenkin päivän, kun tavallinen flunssakin pelottaa. Minä pelkään.


Sehän meillä taas on - tavallinen flunssa. Vihaan syksyä ja syksyn mukana tulleita tauteja! Flunssa iski jälleen perheemme pienimpään muruun salakavalasti lauantaiyönä, jolloin huomasin ensin pientä rohinaa, jonka jälkeen nostin lämpöisen pojan viereeni jatkamaan unia. Yö jatkui kuitenkin unien sijaan kuumemittarin ja Panadolin voimin, kun hyssytin itkuista vauvaa sylissäni. Aluksi ajattelin, että vauvalle on tulossa taas lisää hampaita ylös, jonne puhkesi juuri kaksi uutta valkoista teräasetta koettelemaan äidin imetyskestävyyttä, mutta lopulta Isimiehenkin alkaessa oirehtia oli taivuttava ei-toivotun syysflunssan puoleen. Vauvan vastustuskykyhän on hurjan pitkän antibioottihoidon jälkeen ottanut ison kolauksen, joten en ihmettele, että tällaisena tautisena aikana joku virus löysi tiensä jälleen hänenkin elimistöön.


Vielä eilen vauvan flunssa hoitui hyvin kotikonstein; sylittelyä, liman imua Baby-Vacilla ja Panadolia, mutta tänään aamu-unien jälkeen vauvan hengitys rohisi selvästi enemmän ja se oli vaikeampaa, joten lääkäriin oli lähdettävä heti. L-murulla todettiin keuhkoputkentulehdus. Siinä syy pelottavalle rohinalle ja flunssaoireille. Kun tuttu Terveystalon lastenlääkäri tutki sylissäni leveästi hymyilevää rohisevaa vauvaa, jonka uteliaat sormet kietoutuivat välittömästi hengitysääniä kuuntelevan lääkärin stetoskoopin ympärille, mieleni valtasi jälleen pelko siitä, että kaikki toistuu. Pelko, että lapseni sairastuu taas vakavasti ja pahinta; pelko siitä, että menetämme hänet. En olisi ikinä osannut kuvitellakaan lähes kaikkea mahdollista pelkäävänä äitinä, että ihan tavallinen flunssa saa minut näin paniikin valtaan ja poissa tolaltani. Onneksi lääkäri otti pelkoni tosissaan ja tarkkojen tutkimusten jälkeen määräsi L-murulle verikokeita ja Ventolinen helpottamaan hengitystä, joka onneksi tuntui auttavan jo ensimmäisellä kerralla. Saimme lisäksi lähetteen sairaalaan lasten päivystykseen, jos oireet pahenevat.

Vauva voi avaavan lääkkeen ansiosta jo paremmin. Toki hän vieläkin rohisee ja uloshengitys on hieman ponnekasta, mutta hän on kuitenkin virkeä, iloinen ja hymyilevä oma itsensä. Satunnainen yskä harmittaa ymmärrettävästi pientä touhottajaa, mutta sekään ei estänyt tänään uuden taidon oppimista, kun L nousi päivällä tukea vasten seisomaan riemusta kiljuen...tai no yskien! Yritän pelostani huolimatta pitää ajatukseni kasassa ja olla ajattelematta sitä mahdollisuutta, että keuhkoputkentulehdus aiheuttaisi vauvalle jälleen keuhkokuumeen, ja samalla  lohduttautua sillä ajatuksella, että L-muru on onneksi kasvanut ja kehittynyt hienosti rankan tautinsa jälkeen ja on nyt paljon vahvempi kuin hento pieni vastasyntynyt.


 

Selina

 

 

Joko teillä on sairastettu syysflunssa?

torstai 21. syyskuuta 2017

Vuosipäivä

Tässä kuussa tuli kuluneeksi 14 vuotta sairastumisestani - tai siitä, kun kirurgi poisti umpparini ohella terveystiedoistani kohdan perusterve. Aluksi jokainen vuosipäivä tuntui kuin nyrkin iskulta; taas yksi vuosi lisää taistelua, sairautta, kipua ja kärsimystä. Vähitellen vuosien kuljettaessa minua sairaassa elämässäni eteenpäin vuodet alkoivat parantua ja yllätin itseni nähdessäni sairaan elämäni ympärillä myös paljon hyvää. Yhtäkkiä olinkin onnellinen. Kaikesta huolimatta


Aluksi katkeruus oli pahinta kivun jälkeen. Katkeruus leikkaavaa lääkäriä, Jumalaa, itseä tai elämää kohtaan - you name it. Teini-ikäisenä pidin täysin itsestään selvyytenä sitä, että saisin elää terveen elämän, opiskella ja kokea teini-iän myllerrykset nousuineen ja laskuineen ja lopulta aikuistua. Ottaa vastuuta. Olin valtavan katkera siitä, että sairastuessani minusta tulikin yhtäkkiä aikuinen, joka ei saanut koskaan olla oikeasti teini. Katkera, että nuorisoseuran tanssireissut siiderikokeiluineen vaihtuivat pyörätuoliin ja sairaalaelämään. Katkeruus olikin suurinta myrkkyä niin mielelleni kuin keholleni. Katkeruus teki kipeää fyysistesti ja antoi siten oman lisänsä sisälläni korventavalle hermokivulle. Katkeruus sai minut masentumaan ja luovuttamaan liian monta kertaa. Nyt en ole enää katkera. Onneksi.

Nämä 14 vuotta ovat opettaneet minulle paljon. Tuntuu käsittämättömältä, että nämä harvinaiset sairaudet ovat olleet osa elämääni lähes puolet sen kestosta. Olen oppinut hyväksymään seuralaiseni, yleistyneen dystonian ja sen aiheuttamat rajoitteet. Olen oppinut elämään sen tiedon kanssa, että sairauteni voi pahentua. Otan jo tottuneesti nukkumaan mennessäni yöpöydältä lepolastan, joka pitää yön ajan dystoniasta virheasentoon vääntyneet sormeni ja ranteeni levossa ja helpottaa nivelkipua. Tiedän, kun syön suun kautta, että siitä voi seurata koska tahansa aspiraatiokeuhkokuume, jota nytkin poden herkkuhimossani tai syömiskaipuussani maistellun Snickers-jäätelön vuoksi, ja voin kertoa, että pähkinät keuhkoissa eivät tunnu hyvältä. Olen hyväksynyt pyörätuolin, sen jonka avulla pystyn liikkumaan vielä itsenäisesti ja myöhemmin myös sähkärin. Isoimmaksi yllätykseksi olen hyväksynyt myös hermokivun, vaikka olin täysin varma, että en sopeudu siihen koskaan, etten koskaan voisi hyväksyä sitä osaksi elämääni. Osaksi minua. Saan apua, hoitoa ja tukea enkä ole yksin. Ja, kun mietin näitä sairaita neljäätoista vuotta, päällimmäisenä mieleeni nousee kiitollisuus, ei katkeruus. Sitä en olisi voinut uskoa tuntevani parin sairastetun katkeran vuoden jälkeen. Olen kiitollinen miehelleni ja perheelleni. Kiitollinen ystävilleni ja hoitavalle lääkärilleni. He kaikki ovat jaksaneet kannatella minua, kun minulla ei ole ollut siihen voimia. Silloin, kun olen kouristanut tajuttomuuteen asti ja silloin, kun olen avannut ensimmäistä kertaa silmäni teho-osastolla hengityskoneesta irrottamisen jälkeen. Ilman heitä en olisi tässä. Ilman heitä ei olisi minua. Olisi vain katkera dystonikko todennäköisesti ilman elämänhalua.

Kiitos! Kiitos dystonia siitä, että voin rehellisesti sanoa, että et ole onnistunut pilaamaan elämääni. Kiitos siitä, että vaikka oletkin helkkarin rasittava, koen vielä pärjääväni kanssasi.


Kukaan ei osaa sanoa, millaiset tulevat vuoteni ovat, mutta sen tiedän, että tulen elämään ne täysillä. Nautin lapsistani, olen heille läsnä ja kerron rakastavani heitä. Yritän olla hyvä vaimo miehelleni ja samalla hyvä äiti, tytär, sisko, miniä ja ystävä. Tiedän, että pystyn olemaan näitä kaikkia sairaudestani huolimatta, koska se ei enää määritä minua ihmisenä, kuten sairauteni ensimmäisinä vuosina. Hyvää vuosipäivää minulle, CRPS:lle, dystonialle - hyvää vuosipäivää meille.

 

Selina

 

maanantai 18. syyskuuta 2017

Olet tänään 8kk

Uusia taitoja, uusia mittoja ja sama ihana vauva! L-murun vauvavuosi on taas ottanut askeleen eteenpäin, ja minä äitinä jaksan ihmetellä ajan kulumista ja vauvan kehityksen virstanpylväiden saavuttamista. Onnea rakas L - olet tänään kahdeksan kuukautta!

NEUVOLAKUULUMISET (Lääkärineuvola.)

9560g / 70,3cm/48,8cm

" Tyytyväinen ja suloinen poika. Kasvaa hienosti, kehitys iänmukaista. Kääntyy hyvin, nousee polviseisontaan. Iho ja silmät siistit. "

Lääkärineuvolassa oli kaikki hyvin, vaikka sinulta pääsikin itku vierastaessasi tuttua neuvolatätiä ja lääkäriä. Äiti oli huolissaan ECMO-arpesi vieressä olevasta verisuonesta, joka pullottelee edelleen hyvin lähellä ihon pintaa, mutta lääkäri sanoi sen olevan ok ja liittyvän ECMO-leikkaukseen. Pituuskäyräsi on lähtenyt hitaan alun jälkeen nyt hienoon nousuun ja kasvat hienosti omalla miinuskäyrälläsi, joten kasvukontrolleja pituuden suhteen ei enää tarvita. Painoa oli tullut tällä kertaa vähemmän, mutta en ihmettele, koska olet aina liikkeessä. Seuraava neuvola onkin sitten kymmenenkuukautisneuvola marraskuussa.
 
ILOT: Ryömiminen, konttaamisen harjoittelu, pyöriminen ja "aiaaminen".

HARMIT: Pukeminen on edelleen kamalaa - suorastaan selkä kaarella huudon arvoista! Myös vaipanvaihto saa alahuulesi väpättämään, mutta heti kun se on ohi, olet oma iloinen itsesi.



OSAAT: Nouset itse istuma-asentoon ja siitä tukea vasten myös polviseisontaan. Harjoittelet polviseisonnasta jaloille nousemista karhunkävely-asennon kautta. Ryömit aivan hurjaa vauhtia ja vauhti vain kiihtyy, kun sinua kielletään ja perääsi lähdetään. Osaat myös tarttua pieniin esineisiin hienosti sormin. Tässä kuussa sinulle on tullut myös uusia äänteitä; kiljahtelet ja hoet "Tä-tä-tä". Lisäksi päristelet suullasi ja näytät kieltäsi. Suloisinta ikinä on kuitenkin se, että olet oppinut osoittamaan hellyyttä. Kun sanon sinulle, kuinka L on aai, painat pääsi vartaloani vasten ja oikein huokaiset; "Aaaaaiiiiiii". Silloin äidin sydän on pakahtua onnesta!


MUUTA: Syöt 4-5 ateriaa päivässä ja rintaa lapsentahtisesti. Sosemäärät ovat kasvaneet riittävästi ja syöt aterialla noin pienen pilttipurkillisen verran kasvis-liha- tai kalasoseita. Suosikkisi on edelleen lohi-kasvissose ja puuroista kauramaitoon keitetty mannapuuro. Nyt alan tekemään sinulle hieman karkeampia soseita, vaikka tiedänkin, että olet isosiskosi kaltainen sihtikurkku. Sormiruokailet pakastevadelmia, maissinaksuja ja banaania harjoitellen samalla pinsettiotetta, mutta ruoka meillä syödään aina lusikalla. Et huoli nokkamukia tai tuttipulloa lainkaan - nokkamukilla on kyllä kiva leikkiä ja ihmetellä veden lotinaa. Lattialla leikkiessäsi olet jatkuvasti liikkeessä. Liikut jo ketterästi ryömimällä, mutta konttaaminen ei ole kaukana! Nouset hienosti konttausasentoon ja heijaat paikallaan, kunnes läsäytät itsesi lattialle ja etenet ryömimällä. Nukut päivässä 2-3 päiväunet, jotka kestävät 1,5 tunnista 2,5 tuntiin. Yöt ovat hieman rauhoittuneet ja  heräät 1-3 kertaa. Vaatteesi ovat kokoa 68-74cm ja nelosen vaippapaketteja kotiutuu edelleen kauppareissulta tasaiseen tahtiin. Olet alkanut vierastamaan. Itku tulee herkästi, jos äiti on kaukana, mutta äidin sylistä on helppo hymyillä ja flirttailla - olet hymyilevä, hurmaava ja valloittava vauva!

 

 

Selina



sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Pyörätuoliäidin valinta; Skip Hop -hoitoreppu




Kaupallinen yhteistyö Jollyroomin kanssa. Skip Hop Greenwich -reppu saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

 
Pyörätuoliäitinä minun on ollut pakko panostaa monessa asiassa käytännöllisyyteen. A-murun vauva-aikana ostin vaunujen kanssa samaa sarjaa olevan hoitolaukun, joka imi sisäänsä kaiken mitä pienen vauvan kanssa tarvitsin aina vaihtovaatekerrasta vaippoihin. Ison hoitolaukun kuljettaminen sylissä oli kuitenkin hyvin haasteellista - varsinkin, kun siinä matkusti myöhemmin myös istumaikään päässyt vauva. Siksi valitsin L-murun hoitolaukuksi laukun sijaan repun. Tähän asti meillä on palvellut suhteellisen hyvin sininen Kånken, joka on tarkoitus antaa myöhemmin L-murulle kerhorepuksi, mutta isoin ongelma repussa on sen ominaisuudet, tai niiden puutteet. Tiedän kyllä, ettei Kånkenia ole tarkoitettu hoitolaukuksi, mutta halusin kuitenkin yrittää, koska kokonsa ansiosta se on kuin tehty pyörätuolin selkään verrattuna esimerkiksi perinteisiin isoihin koulureppuihin. Onneksi Jollyroom lähestyi minua erittäin mielenkiintoisella yhteistyöllä ja tarjosi minulle kokeiluun uudenlaisen hoitolaukun, tai oikeastaan ihan oikean hoitorepun, jonka materiaalista en ollut ennen kuullutkaan.


Moni kerhoikäisen lapsen äiti on varmasti kuullut suloisen persoonallisista Skip Hopin kerhorepuista, jotka saavat hymyn varmasti myös kerhotätien huulille. A-murun kerhoreppuna on palvellut jo useamman vuoden Skip Hopin reppu, joka kertoo materiaalien laadusta ja kestävyydestä. Skip Hop on ajatellut myös meitä vanhempia ja tuonut markkinoille klassisen kauniita hoitolaukkuja, jotka ovat niin käytännöllisesti kuin ulkonäöllisesti hyvin toteutettuja. Juuri nyt Jollyroomin valikoimiin on tullut Skip Hopin uutuus, eli vegaanisesta nahasta valmistettu Skip Hop Greewich-reppu, joka kätkee klassisen kauniin ulkokuorensa alle jopa yhdeksän taskua vauvan ja vanhemman tarvikkeille. Itse pidän lukuisten taskujen määrää tärkeänä, koska olen ainakin huomannut, että kun perheessä on vauva, hoitotarvikkeita ei koskaan voi olla liikaa! Tilavaan reppuun sujahtaa helposti vaipat repun mukana tulevan hoitoalustan rinnalle sekä vaihtovaatekerta vaikka äidillekin. Repussa on lisäksi oma paikka tuttipullolle ja miniläppärille tai tabletille - kaikki on siis otettu huomioon!


Mutta mitä sitten tämä mystinen vegaaninen nahka on? Repun materiaali nimittäin näyttää, mutta myös tuntuu oikealta nahalta ja uskon sen olevan todella kestävä, pitkäikäinen ja samalla helposti puhdistettava. En ollut koskaan ennen kuullut vegaanisesta nahasta, joten kiinnostukseni heräsi välittömästi ja sukelsin Googleen. Vegaaninen nahka siis valmistetaan joko sienistä tai ananaksen lehdistä, mikä tuntuu aivan uskomattomalta!



Tämä Skip Hopin hoitoreppu syrjäytti ehdottomasti L-murun sinisen Kånkenin ominaisuuksiensa, mutta myös käytännöllisyytensä vuoksi. Sain repun  helposti ja nopeasti kiinnitettyä pyörätuolin selkänojaan lyhennettyäni olkahihnat sopivan mittaisiksi, mutta repussa on myös on erillinen kiinnitysmahdollisuus vaunujen lykkäysaisaan. Ja mikä parasta; sopivan kompakti koko ja kaunis ulkonäkö yhdessä antavat tälle hoitorepulle käyttötarkoituksen myös vauva-ajan jälkeen ja se sopii erinomaisesti aikuiseen makuun käsilaukun korvikkeeksi!
 





 

 

 Selina 

 

 

Millainen hoitolaukku sinulla on ja oletko kuullut koskaan vegaanisesta nahasta?