maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mitä toinen lapsi tarvitsee?

Kun aloin odottamaan L-murua, ymmärsin heti, että osa A-murun aikaisista vauvatarvikkeista kaipaa joko päivitystä tai sitten ne eivät vain tule sopimaan syntyvälle vauvalle. Pelkästään se, että A-muru on syntynyt kesällä ja L-muru talvella tuntui valtavan suurelta erolta - ultrassa paljastuneesta pippelistä puhumattakaan! Mutta mitä toinen lapsi tarvitsee? Meillä oli syntyvää poikavauvaa varten valmiina oikeastaan vain vaunut ja aikanaan A-murua varten puusepällä teetetty pinnasänky, joten lista vauva-ajan tarvikkeista uhkasi kasvaa kohtuuttoman pitkäksi. Kaikkea ei onneksi tarvinnut ostaa itse, vaan osan tarvikkeista lainasimme pikkuvauva-arjen ohittaneilta sukulaisiltamme. 

Vaatteet ovat varmasti määrällisesti suurin hankintaerä, mitä olemme L-murulle ostaneet tai saaneet lainaksi lasten serkuilta. Niin A-murun kuin myös L-murun vaatteet ovat kaikki ihan tavallisia käyttövaatteita. En ole koskaan haikaillut kalliimpien merkkivaatteiden perään ja oikeastaan suurin osa suosituimmista lastenvaatemerkeistä ovat minulle lopulta täysin vieraita. Lastenvaatteita ostaessani ostopäätökseeni vaikuttaa aina vaatteen hinta-laatusuhde, kirkkaat ja iloiset värit sekä kestävyys käytössä. Ostamme vaatteet yleensä aina kohtuuhintaisista valtavirran kivijalka- ja nettikaupoista muutamia hitusen kalliimpia vaatehankintoja lukuun ottamatta. Näistä mainittakoon ihana Nosh ja kotimaiset Blaa ja Melli EcoDesign, joiden vaatteisiin olen ihastunut täysin. Ostan paljon vaatteita myös käytettynä kirpputoreilta, mutta parhaimmista kirppislöydöistä saan kiittää Avustajaani, jolla on kadehdittavan hyvä kirppisvaisto!


Tiesittekö, että turvaistuimissa suosituskäyttöikä Liikenneturvan mukaan on noin 5-7 vuotta? A-murulla oli aikanaan käytössä pikkuserkkujensa vanha turvakaukalo, mutta koska nuorinkin pikkuserkuista lähentelee jo kouluikää, suuntasimme turvakaukalokaupoille vatsani alkaessa pyöristyä. Uudelle turvakaukalolle minulla ei ollut oikeastaan kuin kolme kriteeriä; turvallisuus, Isofix-kiinnitysmahdollisuus ja, että sen saa kiinnitettyä vaunujen runkoon adaptereilla. Sain pari vuotta sitten blogiyhteistyön kautta Jollyroomilta *Beemoo Maxi Travel 2 in 1-yhdistelmävaunut, joihin on saatavilla vain Maxi-Cosin ja Besafen turvakaukaloihin sopivat adabterit. Toisaalta oli helppoa, kun minun ei tarvinnut sukeltaa kovinkaan syvälle turvakaukaloviidakkoon, koska vaihtoehtoja oli vain kaksi, mutta toisaalta oli todella vaikea valita kahdesta hyvästä ja laadukkaasta turvakaukalosta se oikea ja meille sopivin. Päädyimme kuitenkin lopulta testaamisen jälkeen Maxi-Cosin Pebble-turvakaukaloon, koska sain sen helpommin irrotettua itse Isofix-jalustasta ja lisäksi ostamamme FamilyFix-jalusta sopii myös seuraavan koon turvaistuimeen L-murun kasvaessa. 


Vauvan syntymä tarkoittaa myös muita isoja ja pieniä hankintoja, jotka näkyvät jo alkaneessa vauva-arjessamme päivittäin. L-muru istuskelee jo pitkiäkin aikoja BabyBjörn Balance Soft-sitterissään ja ihanalla rakkaan ystäväni tekemällä tilkkupeitolla makoillaan, seurustellaan ja opitaan  paljon uusia taitoja. Lansinohin tehokkaalla, mutta hellävaraisella rintapumpulla pumppaan L-murulle maitoa, kun en ole kotona imettämässä häntä ja A-murun valitsema sininen Kånken-reppu kätkee sisäänsä L-murun hoitotarvikkeet, kun lähdemme kotoa. Lisäksi öitämme helpottaa suuresti vuokrattava *Vaavisänky, ihanan pehmeä *Bebiboo-unipesä ja Nanny-kätkythälytin, joka valvoo L-murun unia. Olen myös huomannut, että rankan ECMO-hoidon ja tehohoidon jälkeen L-muru kaipaa paljon syliä ja läheisyyttä. Tämä on välillä hyvin haastavaa, mutta arkea kahden lapsen äitinä helpottaa Stokken rintareppu, jonne sujautan L-murun A-murun kanssa leikkiessä tai ruokaa laittaessa.


Isoin ja ehdottomasti kallein hankinta vauva-arkeen oli kuitenkin uusi auto, jonka ostin raskaushormonihuuruissa vain viikko ennen synnytystä. Meillä oli jo ennen L-murun syntymää 7-paikkainen tila-auto, mutta kun takakonttiin heitti kiinteärunkoisen pyörätuolin, ei sinne sujautettukaan enää yhdistelmävaunuja saati nelihenkisen perheen matkatavaroita kovinkaan helposti. Hyvin muutaman vuoden palvellut pallosalamamme vaihtui siis toiseen saksalaiseen kansanautoon Volkkarin Sharaniin, jossa on hyvin tilaa perheellemme varmasti vuosiksi.

Mutta mitä sitten emme hankkineet ja puuttuuko vielä jotain? Meiltä puuttuu vielä itkuhälytin. Meillä on kaksikerroksinen talo, joten haaveilen videokuvaa lähettävästä itkuhälyttimestä, jonka ansiosta Isimiehen ei tarvitsisi tulevaisuudessa singahtaa ihan jokaisesta vauvan vinkaisusta yläkertaan tarkistamaan yrittääkö poika karata pinnasängystään, vain onko kyseessä vain viaton ääntely unien lomassa. Ainoa asia, minkä hankkimisen koin täysin tarpeettomaksi oli hoitopöytä, koska minun on helpointa hoitaa vauvaa lattialla istuen. Vaipanvaihto hoitoalustan päällä ja tv-tason reuna hoitotarvikkeille on toiminut A-murunkin aikana erinomaisesti ja toimii nytkin, vaikka ei ehkä sisustuksellisesti ole kovin näyttävä lisä olohuoneeseemme. Lisäksi pyörikseni vuoksi hoitopöydän käyttäminen olisi hyvin haastavaa sen korkeuden vuoksi. Yöllä vaipat vaihtuvat sängyssä vahinkoja jännittäen, mutta sanotaanko, että pieni extreme ja jännitysmomentti vaipanvaihtoihin on hyvin tervetullut lisä valvottuihin öihin!



 

♥: Selina

 


Millaisia hankintoja teitte, kun perheeseenne syntyi lisää lapsia?

*Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Äidin hemmotteluhetki + alekoodi

* Äidin hemmotteluhetken ja alekoodin tarjosi MayBeauty

Rankka raskaus ja L-murun alkutaival on aiheuttanut minulle valtavasti stressiä ja se näkyy ja tuntuu kehossani, mutta myös ihossani. Sain MayBeautylta mahdollisuuden testata heidän suosittuja The Incredible Face Mask-naamioita, jotka lupaavat poistaa iholta epäpuhtauksia, mustapäitä ja kuollutta ihosolukkoa. Tuote kuulostaa siis hyvin lupaavalta, mutta miten se toimi herkällä ja epäpuhtaalla ihollani?

Saamassani testipakkauksessa oli 5 kasvonaamiota ja sivellin.  The Incredible Face Mask-kasvonaamioiden käyttö on hurjan helppoa! Naamiot on pakattu 10 ml kerta-annospussukoihin, jotka helpottavat tahmean kasvonaamion annostelua ja yksi pussukka riittää yhteen kasvonaamioon. Naamio levitetään puhdistetulle ja kuivalle iholle ja sen annetaan vaikuttaa 30-45 minuuttia. Vaikutusajan jälkeen iholle kuivuneen naamion voi repiä peel off -naamioille  tyypilliseen tapaan iholta pois.


Kokeilin naamiota ensimmäisellä kerralla pienellä varauksella, koska ihoni on epäpuhtauksistaan huolimatta yllättävän herkkis. Jo pussukan avatessani huomasin, että kasvonaamio on todella tahmeaa ja venyväistä, joten levitys ilman silvellintä olisi ollut mahdotonta. Siveltimen avulla naamio levittyi kasvoille kuitenkin yllättävän helposti ja sitä oli annospussukassa riittävästi. Annoin naamion vaikuttaa 30 minuuttia ja se tuntui ihollani hieman viileältä ja aiheutti pientä pistelyä. Ihoni kuitenkin kesti hyvin 30 minuutin vaikutusajan ja toisella kerralla uskalsin antaa naamion vaikuttaa jo täyden ajan ilman ongelmia. Naamio tarttui melko tiukasti ihoon kuivuessaan, joten naamiota levittäessä kannattaa välttää herkkää silmäympärysihoa sekä kulmakarvoja. Naamion irrottamisen jälkeen iho luonnollisesti punoitti, mutta se tuntui selvästi pehmeämmältä, sileämmältä ja syväpuhdistetulta - sen todisti myös irrotettu naamio, johon oli tarttunut hurja määrä kuivaa kuollutta ihosolukkoa! Iho tuntui vielä seuraavanakin päivänä pehmeämmältä ja sileältä, joten sanoisin, että äidin hemmotteluhetki oli hyvin onnistunut!




Nyt sinulla on mahdollista tilata Incredible Face Mask-naamioita -30% alennuksella koodilla selinamask. Alennuskoodi aktivoituu automaattisesti käyttämällä tätä linkkiä.

 

 

♥: Selina

 



tiistai 18. huhtikuuta 2017

Olet tänään 3 kuukautta


NEUVOLAKUULUMISET: (suluissa 2kk mitat)
Sinulla on neuvola vasta huomenna, mutta äiti aavistelee, että painat varmasti jo reilusti yli 5 kiloa (4080g) ja olet lähes 60cm (53,8cm) pitkä. Saat huomenna neuvolassa ensimmäiset rokotukset, joten saa nähdä kuinka meidän paremmiksi muuttuneiden öiden käy!

ILOT: Jutustelu, ulkona vaunuttelu, kutittelu, laulaminen ja muiden hymyt.
 
HARMIT: Et pidä edelleenkään kypärälakin ja pipon pukemisesta. Kun loukkaannut oikein kunnolla, alahuulesi alkaa väpättämään ja sitten aloitat lohduttoman itkun. Sinulla on edelleen myös antibiooteista johtuvia vatsavaivoja.

OSAAT: Tarttua esineisiin, vastata hymyyn, nauraa ääneen ja jokeltaa. Jaksat jo paremmin kannatella päätäsi. Olet löytänyt myös kätesi ja ne löytyvät usein suustasi!

MUUTA: Kasvusi on ollut hurjaa tässä kuussa, josta äiti on hyvin iloinen! Sinulle on kasvanut ehkä maailman suloisimmat pyöreät posket, mutta olet kasvanut myös pituutta. Käytät Liberon 2-koon vaippoja ja vaatteita koossa 56-62cm. Heräät 2-3 kertaa yössä syömään tai muuten vain äheltämään. Kaipaat edelleen paljon läheisyyttä ja sylittelyä, mutta emme isin kanssa tiedä mitään ihanampaa kuin pitkät sylihetket kanssasi. Tunnistat selvästi perheesi ja saamme paljon hymyjä. Parasta tässä kuussa oli, kun nauroit ensimmäistä kertaa ääneen!


 

♥: Selina




sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Nopeasti hyvää pääsiäiseen: mukikakku

Perheemme pääsiäinen; herkuttelua, paljon mämmiä, hiljentymistä ja virpomista. Rakastan leipomista, mutta tänä pääsiäisenä uudet ohjeet, pöllyävät jauhot ja kananmunan kuorien noukkimien leikki-ikäisen osallistumisen jälkeen leivontakulhosta ei innostanut vaan halusin päästä helpolla potematta kuitenkaan morkkista hukatun jauhopeukaloni kanssa. Kokeilimme pääsiäisen viimeisten lomapäivien kunniaksi kakkuohjetta, joka on superhelppo ja nopea, ja parasta, vain mikron piippauksessa valmista nautittavaksi - mukikakku. 


Mukikakku leivotaan nimensä mukaisesti suoraan mukiin. Tarvitset siis tähän ohjeeseen vain 0,3l vetävän mikron kestävän mukin, hieman raaka-aineiden sekoittelua ja mikron.


1. Sulata voi tai margariini mukissa.
2. Lisää muut aineet mukiin ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
3. Paista kakkua mikrossa täydellä teholla noin 1,5 minuuttia mikron tehosta riippuen.


Toivottavasti sinulla on ollut ihana pääsiäinen!

 


♥: Selina

 


Oletko sinä kokeillut tätä superhelppoa ja nopeaa herkkua?

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Miten imetyksen kävi, kun vauva sairastui vakavasti?

L-murua odottaessani en murehtinut lainkaan imetyksen onnistumista - olihan minulla jo yksi onnistunut imetyskokemus takana. L-murun synnyttyä, sain imettää häntä ensimmäistä kertaa, kun hän oli kahden vuorokauden ikäinen. Ensi-imetys vastasyntyneiden teho-osatolla oli oikeastaan täysin vahinko. Vauva nostettiin keskoskaapista varovaisesti sänkyyni leikkauspaitani alle ihonkontaktiin paljasta rintaani vasten ja naps, hän nappasikin nännin suuhunsa ja alkoi syömään kuin kokeneempikin tissiposki! L-muru tiesi siis heti mitä tehdä, eikä hän 20 minuutin rinnalla olon jälkeen kelpuuttanut enää hoitajan tarjoamaa luovutettua äidinmaitoa tuttipullosta. Siitä alkoi odottamani imetystaipaleemme ja rakastin sen jokaista hetkeä niin kauan, kun sitä kesti.

Pääsimme kotiin sairaalasta, kun L-muru oli kahdeksan päivän ikäinen. Hän painoi alle kolme kiloa, joten imetin häntä kolmen tunnin välein. Minulta tuli imetyksen alusta lähtien valtavasti maitoa, jota pumppasin aina pakastimeen asti, mutta silti L-murun paino ei lähtenyt odotetulla tavalla nousuun. Tämän vuoksi pääsimme lasten kotisairaalan asiakkaiksi ja saimme vaa'an kotiin, jolla teimme syöttöpunnituksia ja seurasimme L-murun painonnousua. Koska L-muru on syntynyt ennenaikaisesti ja oli siksi hieman pienikokoinen kaikki olettivat, että hän ei vain jaksanut syödä tarpeeksi, joten aloitimme myös lisämaidon antamisen. Juuri alkanut vauva-arkemme kului siis imettäessä, lisämaitoa pumpatessa ja syöttöpunnituksia tehdessä. Kukaan ei kuitenkaan osannut ajatellakaan L-murun hitaan painonnousun todellista syytä, joka varmasti muhi jo siinä vaiheessa pienen poikamme keuhkoissa.

Sinä iltana, kun vein väsyneen ja kalpean L-murun lasten päivystykseen, hänen syöminen oli huonontunut entisestään. Soittaessani kotisairaalaan itkuisen puhelun vauvasta, joka uuvahti nopeasti rinnalle, eikä jaksanut imeä, en osannut ajatellakaan, että kyse olisi jostain vakavasta, vaikka minulla olikin vahva tunne siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Sairaalaan päästyämme L-muru alkoi saamaan välittömästi lisähappea ja hänelle laitettiin nenämahaletku, jonka kautta hän sai ravintoa seuraavien viikkojen ajan. Muistan edelleen sen toivottoman tunteen, kun sain yrittää imettää L-murua viimeisen kerran. Pieni vauva hengitti raskaasti rintaani vasten, otti vain pari kevyttä imua ja lopulta nukahti väsymykseensä. En ole koskaan nähnyt mitään niin haurasta, vaikka matkamme oli vasta alussa. Vakava keuhkokuume. Se oli syynä vastasyntyneen poikamme huonoon syömiseen. Muistan miettineeni hetken, miten juuri alkaneen imetyksen käy, kun vauva sairastui vakavasti, mutta hyvin nopeasti L-murun voinnin huonontuessa imetys unohtui - tärkeintä oli hänen selviäminen.

Vaikka L-muru ei kyennyt itse syömään, halusin luonnollisesti tarjota hänelle maitoani. Sain osastolla rintapumpun, jolla pumppasin L-murulle hänen tarvitsemansa maidon, jota annosteltiin kolmen tunnin välein nenämahaletkuun. Aluksi heruin todella hyvin pumpulle ja koska kaksiviikkoisen tarvitsema maitomäärä ei ollut kovin suuri, Isimies vei ylimääräiset maidot kotiin pakastimeen. Jatkoin säännöllistä pumppaamista myös Tampereella ja sain vietyä vielä isojakin annoksia ylimääräistä maitoa maitokeittiölle pakastimeen myöhempää käyttöä varten. Kuitenkin L-murun voinnin huonontuessa ja stressin kasvaessa maitomääräni alkoivat vähentyä, kunnes maitohanat sulkeutuivat lähes kokonaan nähtyäni pienen turvonneen poikamme lasten teho-osastolla ECMO-koneeseen kytkettynä taistelemassa hengestään. Tukholmassa maitoa tuli enää niin vähän, että sitä täytyi alkaa jatkamaan jo korvikkeella - en pystynyt tuottamaan enää edes puolta L-murun tarvitsemasta päivittäisestä maitomäärästä. En kuitenkaan halunnut luovuttaa, vaan aloin tehostamaan maidontuotantoa lisäämällä omaa nestemäärää ja pumppaamalla sinnikkäästi kolmen tunnin välein, vaikka maitoa tuli enää vain pieniä muutaman kymmenen millilitran määriä. Tiesin kuitenkin, että jokainen millilitra oli tärkeä L-murulle, mutta myös  minulle, koska maidon pumppaaminen oli siinä vaiheessa ainoa konkreettinen asia, jota pystyin tekemään poikamme hyväksi silloin, kun en istunut hänen sänkynsä vierellä teho-osastolla. Sain ECMO-teholta maidontulon tehostamiseksi käyttööni myös Oksitosiini nenäsumutetta, jota käytin viisi minuuttia ennen jokaista pumppauskertaa ja se lisäsi hieman maitomääriä. Jatkuva maidon pumppaaminen oli kuitenkin hyvin rankkaa ja teki kipeää, mutta kukaan ei missään vaiheessa painostanut minua lisäämään maidontuotantoa, vaan tein sen täysin omasta tahdostani, mutta rehellisesti sanottuna vihasin joka hetkeä. Vaikka uskoinkin vahvasti L-murun selviämiseen, valehtelisin, jos väittäisin ettenkö olisi yön pimeinä ja pitkinä tunteina pumpatessani miettinyt sitä, jos hän ei selviäisikään.


Sain L-murun jälleen rinnalle kolmen viikon tehohoidon jälkeen. Siinä vaiheessa ECMO-hoito oli lopetettu, olimme palanneet takaisin Suomeen ja hengityskonehoito oli vaihtunut ylipainenasaaliin. Tärisin jännityksestä, kun vauva kaikkine hengitysletkuineen ja johtoineen nostettiin sängyltään imetystyynylle paljasta rintaani vasten. Olin saanut pitää L-murua sylissä ECMO-hoidon jälkeen kaksi kertaa, mutta pelkkä ajatuskin imetyksestä tuntui kuin olisin saanut vastasyntyneen vauvan uudestaan ensimmäistä kertaa rinnalle. L-muru kuitenkin muisti heti mitä tehdä ja alkoi syömään. Muistan varmasti aina sen onnen ja ilon, joka täytti L-murun pienen tehohoitohuoneen, kun syöttöpunnitus paljasti L-murun syöneen lähes koko aterian rinnasta.

Hiljalleen L-muru alkoi vahvistua ja hän jaksoi syödä rinnasta jo useamman aterian päivässä. Samalla hengitystukea pystyttiin keventämään nasaalista ylipainehappiviiksiin, mikä helpotti L-murun syömistä hurjasti. Pumppasin hänelle kuitenkin vielä pitkään lisämaitoa, jota laitettiin nenämahaletkuun tarpeen mukaan, koska syöminen ja hengittäminen oli hänelle hyvin raskasta. Yöt rauhoitettiin aluksi kokonaan L-murun nukkumiseen, jolloin hän sai osin luovutettua äidinmaitoa ja osin minun pumppaamaani maitoa nenämahaletkuun. Lopulta maitomääräni alkoivat kasvaa ja L-murun paino lähti kunnolla nousuun, joten saimme luopua lisämaidosta ja syöttöpunnituksista. Se, että L-muru sai alkaa syömään lapsentahtisesti ilman punnituksia, pumppaamisia ja lisämaitoja oli suuri saavutus hänen toipumisessaan, koska pitkän hengityskone- ja ECMO-hoidon jälkeen vauvan imemisrefleksi saattaa jäädä heikoksi pitkäksi aikaa. Saavutus oli suuri myös minulle, koska ymmärsin, että kaiken kokemamme jälkeen kehoni pystyi edelleen tuottamaan lapsellemme sitä parasta mahdollista ravintoa - me onnistuimme yhdessä!

L-muru kasvaa ja kehittyy edelleen hurjaa vauhtia täysimetyksellä. Imetyshetket ovat herkkiä minun ja L-murun yhteisiä hetkiä, jolloin keskityn vain häneen enkä tiedä mitään kauniimpaa kuin rinnalle nukahtava vauva, jonka silmät painuvat hiljalleen kiinni, ja joka yrittää taistella viimeisillä imuilla unta vastaan. Se, että melkein menetimme nämä yhteiset imetyshetkemme, tekee jokaisesta imetyksestä entistä arvokkaamman.

 

♥: Selina 

 


*By Pinjan imetyskoru saatu

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Erilaisesta raskaudesta palautuminen

L-muru syntyi 10 viikkoa sitten suunnitellulla sektiolla, aivan kuten isosiskonsa neljä vuotta sitten. Tällä kertaa synnytyksestä palautuminen ei ole sujunut yhtä nopeasti kuin ensimmäisellä kerralla ja palautuminen on edelleen käynnissä - toki olihan tämä raskaus keholleni huomattavasti ensimmäistä rankempi. Painoin päivää ennen synnytystä 11,5 kiloa enemmän kuin ennen raskautta, mutta paino putosi heti synnytyksen jälkeen kuusi kiloa. En ole päässyt enää sen jälkeen puntarille, mutta sanoisin, että enimmät raskauskilot alkavat olla poissa, vaikkakin ne ovat jättäneet vatsan seudulle paljon löysää ja varastoituneet lantiolleni muistuttamaan olemassaolostaan. Minulla ei ole kuitenkaan mikään kiire päästä lopuista kiloista eroon - eihän vatsani ollut tasaisen sileä ennen raskauttakaan!
 

Synnytystapana sektio oli minulle välttämätön. En saanut kummassakaan raskaudessa edes kokeilla alatiesynnytystä dystoniani ja siitä johtuvan kouristusvaaran vuoksi. Pahimmassa tapauksessa meidän molempien henki olisi ollut vaarassa, jos kouristukset olisivat irrottaneet istukan. Toivuin sektiosta tälläkin kertaa hyvin. Haava tosin tulehtui ja sektiohaavan jatkuva ommel aiheutti omat ongelmansa. Kuitenkin antibioottikuurin ja tikkien poiston jälkeen, haava lähti lopulta paranemaan hyvin, mutta eihän se hieno ole, koska samasta arvesta on kuitenkin syntynyt kaksi lasta.


Isoin ongelma raskaudesta palautumisessa oli kohdun tyhjeneminen, jota piti avustaa useita viikkoja lääkkeillä. Kaavintaan en suostunut mahdollisen anestesian ja siihen liittyvien ongelmien vuoksi L-murun taistellessa hengestään teho-osastolla ja se oli lopulta hyvä päätös, koska 6 viikkoa synnytyksestä kohtu oli vihdoin tyhjentynyt itsestään ja vatsakivut loppuivat siihen.

Kokonaisuudessaan toisesta ja erilaisesta raskaudesta palautuminen on siis ollut suhteellisen hyvää. Myös verensokerini on ollut täysin normaali synnytyksen jälkeen. Vaikka raskausaika oli rankka ja ehdottomasti viimeiseni, tiedän, että jossain kohtaa tulen kaipaamaan suuresti sitä kehoa, joka teki valtavan upeaa työtä L-murun kasvaessa ja kehittyessä ongelmista huolimatta täysin normaalisti. Tämä keho on antanut minulle elämäni suurimmat lahjat, kaksi täydellistä lastani, ja siksi kannan ylpeydellä löysän vatsanahkani ja kaikki ylimääräiset grammat lantiollani, mitä toisesta raskaudesta minulle on jäänyt!


 

♥: Selina

 


Miten sinä palauduit raskaudesta toisen lapsen jälkeen?

torstai 30. maaliskuuta 2017

Lasten välikausi

Havahduin jälleen kerran siihen, että olen taas myöhässä - kevät on jo alkanut ja välikausi on täällä! En valitettavasti ole lähes viiden vuoden äitiyden aikana oppinut sitä, että näin keväisin voisin säästää niin aikaa kuin rahaa, jos olisin ymmärtänyt ostaa välikausivaatteet etukäteen alennusmyynnistä. Tänä vuonna minulla onkin kaksi lasta vaatetettavana; kaikki kuralätäköt varmasti kahlaava riemukas ja iloinen leikki-ikäinen ja tuhiseva sylivauva. Katastrofin ainekset olivat siis kasassa, kun viikonloppuna lämpömittari kohosi lähes +10 asteeseen ja puin molemmat muruni toppavaatteisiin!
 
Olen suosinut lähes kaikissa A-murun ulkovaatteissa hyvän laadun vuoksi Reimaa, mutta tämän vuoden paniikkiostosreissulla mukaan tarttui jotain aivan muuta. A-murun pitää lämpimänä ja mahdollisimman kuivana kevään ja syksyn välikautena violetin sävyinen Ticket to heaven-välikausihaalari, Kivat-raitapipo ja sävyihin sopivat sormikkaat. Kengät ovat hyväksi todetut Vikingin lenkkarit, jotka voi tarpeen tullen nakata myös pyykkikoneeseen. Minulla kävi myös tuuri, koska haalari oli kuin olikin -50% alessa, joten sain kuitenkin taputtaa itseäni olkapäälle ja kiitellä hyvästä löydöstä, vaikka olinkin myöhään asialla.
 

Aluksi A-muru vierasti aina päästä varpaisiin mieluiten vaaleanpunaiseen pukeutuvana haalarin murretun violettia sävyä, mutta innostui lopulta, kun lupasin tilata Pietamolta haalariin sopivan rusettipipon, jonka hän saisi itse valita. Vanharoosan värinen pipo kukallisella rusetilla saikin uuden haalarin värin tuntumaan yllättäen oikein sopivalta ja en voi kieltää, ettenkö ollut äitinä tyytyväinen neljäveeni pipovalintaan!

Vielä pienen L-murun vaatettaminen välikauteen olikin sitten hankalampi juttu. Haaveilin hetken Polarn O. Pyret Windfleece-haalarista, mutta lopulta luovuin haaveestani, koska koin haalarin hinnan turhan kalliiksi. Ennemmin satsaan enemmän L-murun välikausihaalariin, kun hän kasvaa ja alkaa liikkumaan, mutta nyt hieno haalari ja sen ominaisuudet eivät edes pääsisi kunnolla oikeuksiinsa vauvan maatessa vain vaunuissaan peitteiden suojassa. Olen pitkään haaveillut myös Marimekon suloisesta Bo boo-kuosista tehdystä vanuhaalarista ja oikein hyväkuntoinen yksilö tuli minua kirppiksellä vastaan, joten siinä se oli, L-murun haalari kevään välikauteen. L-muru tarvitsee vielä kevääseen ja tulevaan kesään pipon ja aurinkolasit, mutta nyt minun puolestani kevät saa tulla vauvallekin!

Nyt, kun olen vihdoin haalinut kasaan lasten välikauden vaatetuksen, sää tietenkin viileni ja jopa pakastui, joten niin meillä kuin varmaan monessa muussakin perheessä välikausivaatteet saavat odottaa vielä hetken kaapissa ja ulkona reippaillaan vielä tovi lämpimissä talvivaatteissa. 

Aurinkoisia kevätpäiviä juuri Sinulle!


 

♥: Selina

 

 

Miten sinä varustauduit välikauteen ja oletko joka kevät samanlainen mattimyöhäinen  kuin minä?

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Odotetun vauva-arjen vaikeus

Minulla on ollut vaikeuksia sopeutua siihen kovasti odottamaani tavalliseen vauva-arkeen L-murun kotiinpääsyn jälkeen. En halua kuulostaa täysin kiittämättömältä, mutta arki ja päivärytmi sairaalassa tuntui rehellisesti sanottuna paljon turvallisemmalta kuin L-murun hoitaminen kotona. Sairaalassa oli hoitajien apu ja lastenlääkäri aina lähellä, kun minun suorastaan hysteeriseksi muuttunut vauvatutkani havaitsi L-murun voinnissa jotain poikkeavaa. Olemme olleet nyt kolme viikkoa kotona ja olen kiidättänyt paniikissa jo kahdesti L-murun takaisin lastenosastolle tutkimuksiin aivan viattomaksi todetun maitorohinan ja ehkä-flunssan vuoksi - (paniikki)puheluita kotisairaalan numeroon en edes uskalla laskea! L-muru ei ole ollut polikäynneistä ja tutkimuksista onneksi moksiskaan, mutta äiti sen sijaan on saanut joka kerta aimo annoksen rauhoitusta lääkärin tutkimusten ja happisaturaation mittaamisen jälkeen.

Pelothan kuuluvat luonnollisesti vastasyntyneen vanhempien arkeen, varsinkin äidinmaitohuuruissa pörräävien äitien! Meidän perheen vauva-arki valitettavasti kohtasi ennen kuin pääsimme edes vauhtiin sen pahimman pelon, oman lapsen menettämisen pelon, kun L-muru taisteli hengestään keuhkokuumeen kourissa. Pelosta irti päästäminen on osoittautunut ainakin minulle hyvin haastavaksi, koska niitä syntyy jatkuvasti lisää. Viimeksi pari päivää sitten mietin hetken ihan tosissani, voiko lievästi tulehtuneesta varpaan reunasta kehittyä kaksikuiselle hengenvaarallinen verenmyrkytys. Myös parhainta sesonkiaan elelevä infektioaika häiritsee arkeamme suuresti, jonka vuoksi tekisi mieli pukea A-muru kaikilta bakteereilta ja viruksilta suojaavaan avaruuspukuun kerhoaamuina, L-murusta puhumattakaan! Minulla on jatkuva pelko siitä, että L-murun iv-antibioottien nujertama vastustuskyky pettää ja olemme takaisin infektio-osastolla sopeutumassa jälleen sairaala-arkeen. Tämän vuoksi olen lähes eristäytynyt pojan kanssa kotiin, käsien pesua on tehostettu, vieraat minimoitu ja uutena sisustuselementtinä lipaston päällä komeilee iso pullollinen käsidesiä, joka ei todellakaan tee hyvää kevättalven kuivattamille käsille. Onneksi pystyn peloistani huolimatta kuuntelemaan vielä järjen ääntä (Isimiestä) ja rauhoittumaan. Sopeutuminen kotiin, arkeen sekä sen oikean ja odotetun vauva-arjen löytäminen on siis ollut hyvin haastavaa!


Arki kuitenkin palaa elämäämme päivä päivältä vähän kerrallaan. A-muru on aloittanut taas kerhon ja baletin, Isimies ja Avustaja ovat palanneet töihin ja kävin L-murun kanssa ensimmäistä kertaa neuvolassa. Myös minä olen aloittanut jälleen fysioterapian pitkän tauon jälkeen. Arkea helpottaakseni olen alkanut rytmittää päiviämme niin, että saan olla hetkiä A-murun kanssa aivan kahdestaan. Olemme pelanneet lautapelejä, leiponeet ja väritelleet värityskirjoja - perheen yhteistä aikaa unohtamatta. Ulkoiluluvan saatuamme olemme pakanneet L-murun vaunuihin ja nauttineet aurinkoisista kevättalvipäivistä lähialueen leikkipuistoissa ja kävelyretkillä. Kävin juuri myös ensimmäistä kertaa ihan yksin kaupassa. Kelasin kaupan käytäviä syventyneenä ostoslistaan, jota koristi A-murun piirtämä prinsessa ilmapallon kanssa ja hymyilin, koska minusta tuntui ihan normaalilta pitkästä aikaa! Tuntui suorastaan mahtavalta vain piipahtaa ruokakaupassa kotona eristäytymisen ja yli kuukauden sairaalareissun jälkeen, kun näin ympärilläni vain aivan tavallisia ihmisiä hymyilemässä, keräämässä kärryihinsä viikon ruokatarpeita suurperheelle ja tappelemassa siitä viimeisestä tarjousvaippapaketista. Minua myös rauhoitti valtavasti se tunne, ettei välttämättä kukaan kaupan muista asiakkaista tiennyt, mitä olemme käyneet läpi tai millainen elämän alku pienellä pojallamme on ollut. Olin heille vain ihan tavallinen kaupan asiakas - täysin tuntematon, aivan kuten he minulle. Etenemme siis pienin askelin - tai kelauksin - kohti tavallista ja edelleen sitä kovasti odotettua vauva-arkea!


 

♥: Selina

 

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Olet tänään 2 kuukautta


NEUVOLAKUULUMISET: (suluissa 1kk mitat)
 4080g (3280g) /53,8cm (50,5cm) / 38,9 (36,5cm)

"Suloinen poika. Täysimetyksellä kasvaa hienosti. Painoa tullut 200g/3pv. Vatsavaivoja ollut jo pidemmän aikaa. Precosa-kuuri ollut nyt käytössä. Läheisyyttä kaipaa nyt paljon"
 
ILOT: Maitoöverit, lamppujen katseleminen, sylittely ja muiden hymyt.

HARMIT: Masuvaivat antibiootista, kypärälakin ja pipon pukeminen.

OSAAT: Tavoittelet esineitä, vastaat hymyyn, ääntelet ja nostat ja kannattelet päätäsi hienosti.

MUUTA: Käytät Liberon 1-koon vaippoja ja 50-56 cm vaatteita. Kasvat hujaa vauhtia, joten ei varmasti mene kauaa, kun siirrymme jo seuraavaan vaatekokoon! Heräät 3-4 kertaa yössä syömään, mutta joskus tuntuu, että heräät vain siksi, että tahdot syliin ja läheisyyttä. Vastaat hymyihin valloittavalla hampaattomalla hymylläsi ja hymyilet paljon myös unissasi. Ääntelet ja murahtelet. Nukut yöt omassa Vaavisängyssä ja välillä vieressä. Syöt satunnaisesti tuttia ja viihdyt pieniä hetkiä sitterissä ja lattialla katselemassa leluja, mutta toistaiseksi syli on mielestäsi paras paikka hengailla.


 

♥: Selina



Millaisia valloittavia kaksikuisia sieltä löytyy?

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Huh

Lämmin kiitos kaikille ihanista viesteistä, kommenteista, rukouksista ja lämpimistä ajatuksista! Meillä on yli kuukauden sairaalareissu kolmessa sairaalassa ja kahdessa eri maassa takana, ja uskallan jo hieman huokaista helpotuksesta - L-muru toipuu hienosti ja olemme vihdoin kotona! Silloin, kun vein hädissäni kalpean ja väsyneen pienen poikamme lasten päivystykseen, en olisi ikinä arvannut millainen matka meitä odottaakaan. Oman lapsen kuoleman pelkääminen on varmasti pahinta mitä vanhempi voi koskaan kohdata. Se tunne lamasi, teki valtavan kipeää ja tulee jäämään sydämeeni arpena, joka ei varmasti koskaan parane kunnolla. Mutta me selvisimme.
 


L-murun voi tällä hetkellä minun silmissäni aivan kuten kuka tahansa pieni kaksikuinen poikavauva. Hän kulutta hurjan määrän vaippoja, nukkuu, syö ja kasvaa kohisten. Hänellä on edelleen kauniin tummat hiukset, kuten kuvittelin jo raskausaikana, kun hän testasi pienillä jaloillaan kylkiluideni kestävyyttä. Hiukset tosin alkoivat hennosti punertaa ECMO-hoidon aikana, mikä saa hymyn huulilleni, ja nyt jäämmekin jännityksellä seuraamaan onko L-muru perinyt isopappansa kauniin punakat hiukset! L-murulla on myös eloisat ja tarkkaavaiset syvänsiniset silmät ja hän hymyilee suloisia unihymyjä, jotka pelastavat hymy kerrallaan ne synkät hetket, joita perheemme on kokenut. Ainoastaan kaulan oikealla puolella oleva ECMO-arpi kertoo hänen hurjasta taistelustaan, joka on jättänyt väistämättä jälkensä häneen. L-murun sydämestä löytyi tehohoitoon liittyviä muutoksia, joita nyt seurataan ja viikkojen iv-antibioottihoito aiheuttaa edelleen ikäviä vatsavaivoja, ja silloin vain syli kelpaa. Yöt ovat tämän vuoksi hyvin katkonaisia, vaikka ikään kuuluvalla tiheän imun kaudella on varmasti osansa tässä. Myös L-murun kasvu pysähtyi rankan taudin aikana, mutta nyt kun hän jaksaa syödä jälleen rinnasta, paino on lähtenyt hurjaan nousuun. Poikamme painaa pian kaksikuisena jo hieman päälle neljä kiloa ja on 53cm pitkä! Olen valtavan onnellinen ja kiitollinen, että kaiken sen pelon ja tuskan keskellä jaksoin pumpata L-murulle rintamaitoa ja tunnenkin joka kerta suurta ylpeyttä ja onnea, kun saan imettää häntä ja hän jaksaa syödä! Se kun ei ole ECMO-hoidon ja 11 päivän hengityskonehoidon jälkeen itsestäänselvyys.

Nyt valitettavasti elellään suurinta pöpösesonkia ja sen vuoksi joudumme pitämään L-murun ihan vain kotona ja minimoimaan uutta vauvaa ihastelemaan tulevat vieraat. L-murun vastustuskyky on lähes mitätön rankkojen hoitojen jälkeen, joten skippaamme seuraavien kuukausien aikana luonnollisesti myös kauppareissut ja kerhot. Valitettavasti omaa kotiakaan ei saa täysin pöpönpitäväksi ja seuraan parhaillaan suorastaan hysteerisessä mielentilassa L-murun pientä rohinaa ja limaisuutta. Inhottava flunssa on ilmeisesti löytänyt taas tiensä meille!


L-muru voi siis paremmin, mutta miten me muut jaksamme? No emme kovin hyvin. A-muru oli ymmärrettävästi hyvin hämmentynyt, kun ensin äiti meni vauvan kanssa sairaalaan ja sitten yhtäkkiä itkuinen isä hyvästeli hänet ja olimme kaksi pitkää viikkoa poissa. Onneksi meillä on hyvä tukiverkosto ja lasten molemmat isovanhemmat ja kummit asuvat lähellä, joten A-murun hoito järjestyi heti ilman isompia  järjestelyitä tai hätää. A-muru ei luonnollisesti tiedä kuinka pelottavan lähellä L-murun menetys oli, mutta sen hän tietää, että pikkuveli oli hyvin sairas. En tietenkään osaa kirjoittaa sanoiksi Isimiehen tunteita, mutta sanotaanko, että hän käsittelee kamalaa kokemustamme hyvin miesmäisesti ja haaveilee puusavotasta ja omasta ajasta äitinsä metsäpalstalla. Minä taas olen hoitanut traumaani puhumalla Isimiehen kanssa. Olemme puhuneet paljon L-murun sairastumisesta, itkeneet ja jopa jo nauraneet, mutta asian käsittely on luonnollisesti vielä täysin kesken. Minulla todettiin post-traumaattinen stressihäiriö, PTSD, johon saan parhaillaan hoitoa traumaterapiassa. Tiedän kuitenkin, että nämä arvet eivät ole niin helposti parannettavissa kuin oman sairauteni aiheuttamat haavat - se, että melkein menetimme L-murun on pahinta mitä olen koskaan kokenut!


Huh. Se on sana, joka kuvaa ehkä parhaiten perheemme elämää helmikuussa ja juuri nyt. L-murun sairastuminen, hätäkaste, ECMO-hoito ja siitä toipuminen ovat väsyttäneet minut täysin, mutta samalla tunnen valtavaa kiitollisuutta siitä, että poikamme selvisi! Nyt, kun L-murun flunssaoireet hellittävät, odotan taas sitä ihanaa ja aivan tavallista vauva-arkea vaipparalleineen ja huonoine yöunineen - sen olemme ansainneet kaiken tämän jälkeen!


 

♥: Selina

 



* Vuokrattava Vaavisänky ja Whisbear-unikarhu saatu. Näistä lisää myöhemmin.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Pienen poikamme rankka alku

Kyllä, hän on täällä. Sitä minulta on kysytty sähköpostitse monta kertaa ja sitä, onko kaikki hyvin ja ei, kaikki ei valitettavasti ole hyvin. Blogi hiljentyi tammikuussa, kun poikamme syntyi 18.1. Se oli elämäni onnellisin päivä - minusta tuli äiti kahdelle täydelliselle lapselle. Vaaleansinistä vauvaonnea oli kestänyt kuitenkin vain kaksi viikkoa, kun kiirehdin väsyneen ja kalpean vauvan kanssa sairaalaan tietämättä mikä pojallani on Isimiehen jäädessä nukkuvan A-murun kanssa kotiin odottamaan vastauksia. Sairaalaan päästyämme pieni, kalpea ja tasan kolmikiloinen poikamme tempaistiin turvakaukalosta ja juoksutettiin tutkimuksiin. Äidinvaistoni osui oikeaan. Pojallamme oli hätä. Hoitajat kytkivät pojan mittareihin ja hänen happisaturaatio oli matala, koska pieni poikamme kärsi lievästä hapenpuutteesta. Kelasin itkien tyhjä turvakaukalo sylissäni hoitajien perässä. Päässäni jyskytti raastava pelko ja silloin mieleeni tuli ensimmäistä kertaa se jokaisen äidin pahin pelko; kuoleeko lapseni. Silloin en osannut vielä aavistaa kuinka lähellä pojan kuolema tulee olemaan tai mitä perheemme tuleekaan kokemaan seuraavien viikkojen aikana. Elämä, se on niin pienestä kiinni.

Pienellä pojallamme todettiin tutkimuksissa vakava keuhkokuume, jonka oireet peittyivät täysin pienen nuhan ja tukkoisuuden taakse, josta olin kertonut vain muutamia tunteja aikaisemmin neuvolan terveydenhoitajalle. Vielä silloin kaikki oli kunnossa, mutta juuri sillä hetkellä pojallemme laitettiin kanyylia päähän ja hän sai lisähappea ja minusta tuntui että pyörryn. Vauvaa hoidettiin kotikaupunkimme sairaalassa muutamia päiviä, jonka aikana hän sai hengitystukea ja antibioottia keuhkokuumeeseen. Pojan happisaturaatio heitteli jatkuvasti ja hänen oli vaikea hengittää. Hyvin nopeasti hoito tehostettiin ja huoneessamme oli hoitaja jatkuvasti läsnä. Sitten tuli se päivä, jolloin lääkärin mukaan vauvan eteen oli tehty kaikki, mihin sairaalamme pystyi. Vauvamme taisteli jokaisen hengenvedon eteen ja veren happi- ja hiilidioksidiarvot huononivat jatkuvasti ja siksi hänet intuboitiin ja siirrettiin nukutettuna ambulanssilla Tampereelle lääkärin ja tehohoitajan saattelemana. Lähdimme Isimiehen kanssa murtuneina taksilla perässä päät täynnä kysymyksiä ja pelkoa. Onneksi A-murun hoito järjestyi heti isovanhempien luota, josta hän sai rakkautta, läheisyyttä ja turvaa. Illalla Tampereella kohtasimme pienen poikamme lasten teho-osastolla. Vauvan huoneessa kuului vain hengityskoneen tasainen ääni,  muuten oli hiljaista. Poikamme nukkui rauhallisen näköisenä ja hänessä oli paljon kanyyleja ja erilaisia johtoja. Lääkäri kertoi, että pojan tila on vakaa, mutta vakava. Keuhkojen tulehdus oli äärimäisen paha ja molemmat keuhkot ovat täysin tulehtuneet. Hengityskone antoi pojan keuhkojen levätä, ettei hänen tarvitsisi ponnistella jokaisen hengenvedon eteen ja vain aika voisi parantaa pojan. Hän näytti rauhalliselta, mutta todella sairaalta. Vauvan vointi ei kuitenkaan parantunut, vaan jo seuraavana aamuna hänet piti siirtää tehokkaampaan hengityskoneeseen, korkeataajuushengityskoneeseen, joka tehosti keuhkojen täyttymistä ja tuulettumista, mutta jo iltapäivällä pojan vointi huononi jälleen. Hänen happisaturaationsa laski jatkuvasti ja hengityskoneen tehoja sekä lisähapen määrää suurennettiin tuloksetta. Illalla pojan tila romahti merkittävästi ja poika sai jo 100% lisähappea hengityskone- sekä typpihoidon lisäksi. Silloin meille puhuttiin ensimmäistä kertaa ECMO-hoidosta, ns. keinokeuhkosta, jossa ECMO-laite hapettaa veren keuhkojen ulkopuolella ja poistaa siitä hiilidioksidin. Ajattelimme ettei siihen tarvitsisi ryhtyä, mutta yöllä sain elämäni kauheimman puhelun; "ECMO-ryhmä on hälytetty Ruotsista, tulkaa pian sairaalaan. Vauvan tila romahti." Lääkäri kertoi puhelimessa minulle, että vauvan tila on vakava ja vauvaa jouduttiin ventiloimaan jopa käsin, koska hengityskoneen tehot eivät enää riittäneet. Myös elvytysryhmä oli soitettu paikalle, mutta tila saatiin lopulta vakautettua, eikä aivovauriota ehtinyt syntyä. Poikamme taisteli siis elämästään nyt viimeisillä voimillaan.

Teho-osastolle päästyämme pyysimme heti hätäkastetta. Se on elämäni kamalin hetki, kun hengityskoneessa nukutettuna makaava turvoksissa oleva poikamme kastettiin, ettei hänen tarvitsisi kuolla ilman nimeä. Kastetilaisuus oli kuitenkin kaunis. Hoitajat toivat teho-osastolle pöydän, jossa oli valkoinen pöytäliina, kynttilä, kukka ja metallinen kastemalja. Sairaanhoitaja siunasi lapsemme, valeli hänen päälaelleen vettä ja lausui poikamme kauniin nimen jonka jälkeen Isimies kuivasi hänen päänsä valkoisella pitsireunaisella liinalla. Kastevesi pullotettiin meille muistoksi ja sitten hän ei ollut enää vain "POIKA". Hätäkasteen jälkeen hoitajat lauloivat Suojelusenkeli-virren ja rukoilimme yhdessä ääneen Isä meidän rukouksen. Sitten vain odotimme ECMO-ryhmän saapumista - sitä viimeistä oljenkortta, joka voisi vielä pelastaa poikamme. Saimme Isimiehen kanssa osaston vapaasta huoneesta sängyt, joissa saimme levätä ja nukkua hieman. Ne neljä tuntia olivat elämäni pisimmät tunnit. En voinut nukkua kuin pienissä pätkissä ja kelasin tasaisin väliajoin osaston käytävillä samalla kuullen L-murun seurantalaitteiden piippaavien hälytysäänien kantautuvan hänen huoneestaan. Halusin epätoivoisesti nähdä poikani, vaikka en voinutkaan auttaa häntä mitenkään. L-murun huone oli täynnä hoitajia ja lääkäreitä, jotka valvoivat poikaamme, että hän jaksaisi odottaa ryhmän saapumista. Kelasin välillä L-murun sängyn viereen ja yritin tulkita lääkäreiden ja hoitajien ilmeitä. He olivat kaikki vakavia, mutta vakuuttivat, että poika jaksaisi vielä taistella kunnes ECMO-ryhmä saapuisi paikalle. Katsoin elämästään taistelevaa poikaamme, mutta en uskaltanut koskettaa häntä. Hän näytti aivan liian hauraalta. Seurantalaitteet piippasivat ja vilkuttivat punaisia valojaan ja kelasin murtuneena huoneesta ulos. "Taistele rakas", kuiskasin pimeyteen, käperryin sänkyyni ja rukoilin, että hän selviää kunnes taas torkahdin uudelleen. Viimein kello viisi aamulla teho-osaston ovet aukesivat ja näin neljä punaisiin takkeihin pukeutunutta henkilöä kävelemässä määätietoisesti ovista sisään. Takeissa luki ECMO Centrum Karolinska ja he tulivat pelastamaan poikamme.

Leikkaus, jossa ECMO-laite kiinnitettiin L-muruun kesti kaksi tuntia. Vauvan kaulaan kiinnitettiin kaksi isoa kanyylia, joista toinen poisti veren L-murun kehosta ja toinen palautti sen hapetettuna ja ilman hiilidioksidia takaisin. Kone siis hoiti täysin L-murun keuhkojen toiminnan. Leikkauksen jälkeen ECMO-lääkäri tuli ja kertoi meille englanniksi vauvamme tilan olevan vakava, mutta vakaa ja että hoito toimii - poikamme hapettui jälleen normaalisti. Hän kertoi meille lisää ECMO-hoidosta, sen riskeistä ja, että nyt olisi aika tulla hyvästelemään poika ennen kun he lähtevät viemään häntä yksityiskoneellaan Tukholmaan Karolinska Institutettiin. Kelasin kädet täristen Isimiehen ja ECMO-lääkärin kanssa leikkaussaliksi muutetun teho-osaston ovelle ja parkaisin. Sitä näkyä en unohda koskaan. Poikamme makasi sängyssään liikkumattomana nukutettuna ja näin hänen kaulassaan olevat paksut veriletkut, L-murusta vuotaneen veren teho-osaston lattialla ja kuulin ECMO-laitteen tasaisen naksutuksen. Poikamme oli hengissä, mutta vain tuon naksahtelevan koneen varassa. Isimies työnsi minua lähemmäs poikaamme, mutta parkaisin uudestaan. En pystynyt menemään vauvamme lähelle ja huusin toivottomana. En voinut ymmärtää, miten meille voi käydä näin. Miksi me? Miksi meidän pieni viaton poika? Luulin, että maanantaina L-murun intubointi oli pahinta mitä hänelle voisi tapahtua, pahinta mitä joutuisimme kohtaamaan, mutta nyt hän makasi edessämme vakaassa mutta silti kriittisessä tilassa koneiden ympäröimänä ja minun pitäisi luovuttaa hänet vieraille ihmisille ja vielä eri maahan. Olimme murtuneita ja shokissa. Kuitenkin ECMO-tiimin, hoitajien ja Isimiehen tukemana pääsin vihdoin lapsemme sängyn vierelle ja uskalsin koskettaa häntä. Hänen ihonsa tuntui lämpimältä ja aivan yhtä pehmeältä kuin ennen, ja hän näytti pojaltamme, mutta hän ei hengittänyt enää vaan ECMO piti hänet hengissä. Lääkäri kertoi, että pojan väri on nyt parempi, hänen tilansa on stabiili ja ECMO-hoidon olevan äärimmäinen hoitomuoto ja aina potilaan viimeinen mahdollisuus, joten jos toivoa ei olisi, he eivät olisi täällä. Meillä oli siis toivoa, poikamme voi hyvin selvitä. Hyvästelimme poikamme, pappi siunasi hoitajan yöllä antaman hätäkasteen ja luovutimme hänet ECMO-tiimin hoitoon. Se päivä oli elämäni kamalin päivä, jonka muisteleminenkin tekee kipeää. L-murun kuolema oli lähellä, aivan liian lähellä, mutta onneksi hän jaksoi taistella!

L-muru oli Ruotsissa Karolinska Institutetissa 8 päivää ECMO IVA-osastolla, joista 6 päivää ECMO-hoidossa. Saapuessamme Karolinska Institutettiin, saimme kuulla, että poikamme tavallisen flunssaviruksen aiheuttama keuhkokuume on vakava ja erittäin sitkeä ja siksi ECMO-hoito tulisi kestämään vähintään 7-10 päivää. Tulehdus oli tehnyt keuhkoista niin jäykät, ettei keuhkot enää liikkuneet ollenkaan, vaikka hengityskone kuinka yritti puhaltaa niihin happea. L-murun keuhkot olivat kivettyneet, kuten eräs äiti kuvaili oman pienen ECMO-selviytyjän keuhkojen tilaa vastaavassa tilanteessa. Lupauksia toipumisesta ei annettu, mutta toivoa oli eikä sitä saanut menettää. Kuitenkin jo kolmantena ECMO-hoitopäivänä L-murun keuhkot alkoivat jälleen täyttyä ja vähitellen keuhkojen tilavuus kasvoi ja ECMO-hoitoa pystyttiin alkaa keventää. Ystävänpäivän aamuna saimme kuulla ECMO-teholle saapuessamme odotetun uutisen; ECMO-hoito tehosi, ja nyt L-murun keuhkot toimivat jälleen. Leikkaus, jossa ECMO:n kanyylit poistettiin L-murun kaulalta kesti kaksi tuntia ja kaikki meni hyvin. Poikamme selvisi. 

Nyt, kun kirjoitan tätä, juuri 1kk täyttänyt 50,5cm ja 3250g painava L-muru on taas Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten teho-osastolla hoidossa, jonne hän siirtyi ECMO-lääkäreiden saattelemana Tukholmasta viime viikon torstaina. Hän on yllättänyt niin Ruotsin kuin Suomenkin lääkärit nopealla toipumisellaan, koska hän pääsi jo perjantaina, kolme päivää ECMO:sta irrottamisen jälkeen, pois hengityskoneesta ja hengittelee nyt itse hienosti paineistetun hengitysavun voimin. Keuhkoista irtoaa edelleen runsaasti limaa ja L-murulla on vieroitusoireita voimakkaista kipulääkkeistä, joita hän sai ECMO-hoidon aikana, mutta hän on täällä ja voi päivä päivältä paremmin. Saan siis olla edelleen kaiken pelon ja kauheuden jälkeen onnellinen, mutta juuri nyt hyvin väsynyt kahden lapsen äiti! Matka kotiin pääsyyn on vielä pitkä ja mahdolliset komplikaatiot pelottaa, mutta pahin on jo varmasti takana. Rakas poikamme selvisi ja pian perheemme on jälleen koossa! Nyt odotamme rauhassa L-murun toipumista rankasta taudista, ECMO:sta ja vieroitusoireista ja toivon, että pääsisimme pian siirtymään kotikaupunkimme sairaalaan, joka jälleen yksi askel lähempänä kotia. 


 

♥: Selina

maanantai 16. tammikuuta 2017

Rakas poikani,

kirjoitan sinulle tätä kirjettä, kun potkit vielä hetken vatsassani. On uskomaton tunne ajatella, että pian saan sinut ensimmäistä kertaa syliini, jolloin saan laskea pienet sormesi, pienet varpaasi ja hipaista pientä nenääsi. Haaveilimme sinusta pitkään ja aivan pian saamme tavata sinut. Olet unelmiemme täyttymys, meidän pieni poikamme - juuri sinä täydennät perheemme täydellisesti!

Raskausaika on ollut minulle rankka, mutta se on vain vahvistanut rakkauttani sinuun. Äiti rakastaa sinuakin jo nyt eniten maailmassa, aivan kuten siskoasi hänen potkiessa vatsassani ja juuri nyt tässä lähelläni. Rankan raskausajan aikana olen huomannut jälleen kuinka valtavasti ihania tukijoukkoja meillä täällä onkaan. He ovat rakas jokainen myös sinua varten ja odottavat sinua vähintäänkin yhtä paljon kuin minä, isäsi ja isosiskosi, joka on laskenut jo yli viikon päiviä, koska pääsee tapaamaan sinua ensimmäistä kertaa.


Raskausaikana olen huomannut, että pidät siitä, kun syön jäätelöä, potkit aina kun isäsi silittää vatsaani ja erityisesti silloin, kun kuulet isosiskosi äänen. Et pidä vispiläkoneen äänestä, kyykistelystä tai mukulakivistä äidin pyöriksen renkaiden alla. Rakastat pitkiä aamuja, jolloin oikein venyttelet vatsassani koetellen kylkiluideni kestävyyttä ja vatsani venyvyyttä. Viihdyt vatsassani enemmän oikealla puolella, jolloin minäkin tunnen sinut pienenä myttynä kyljessäni. Juuri siinä kohdassa pystyn parhaiten kuvittelemaan sinut tummatukkaisena pienenä poikana ihmettelemässä vatsani ulkopuolelta kantautuvia ääniä.

Täällä on kaikki valmista sinua varten. Sairaalalaukkuusi on pakattu isosiskosi valitsemat kotiutumisvaatteet, tutit ja unimusiikkia soittava pehmolelu. Nyt vain odotamme vielä hetken, mutta pian tapaamme, enkä malttaisi enää odottaa!

Rakas L-muru, äiti sinua rakastaa. Eniten maailmassa!

 

 

♥: äiti

 


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Talviodottajan unelma: merinovillaiset äitiysleggarit + Pietamon alekoodi

Vatsa kasvaa, vaatteet kiristää eikä mikään istu - tuttu juttu varmasti jokaiselle odottajalle! Talvi tuo raskausajan pukeutumiseen kuitenkin ihan omat haasteensa, koska varsinkin näin viimeisten viikkojen kunniaksi ainakin minun tekisi mieli vain istua kotona turpean olemukseni, supistusten ja hyrräävien hormonieni kanssa!


Rehellisesti sanottuna en ole satsannut tässäkään raskaudessa äitiysvaatteisiin. Pukeuduin ennen raskauttakin hyvin rennosti, vain leggareihin ja tunikoihin, ja olen jatkanut nyt raskausaikana samaa linjaa vaatekoon pysyessä reilusta 10 raskauskilosta huolimatta samana. Leggarit ovat kaikessa helppoudessaan varsin mainio vaate näin pyöriskäyttäjän näkökulmasta, mutta valitettavasti nyt talviaikaan kylmät. Sain ilokseni loppusyksystä Putiikki Pietamolta kiinnostavan yhteistyöehdotuksen, johon tartuin, koska arvostan kotimaista yrittäjyyttä, käsityötä ja Pietamon tuotteiden persoonallista tyyliä.


Pietamo on serkusten perustama tamperelainen kangaskauppa, jonka valikoimista voitte löytää upeita kankaita, ompelutarvikkeita, koruja sekä heidän itse suunnittelemia ja valmistamia vaatteita ja asusteita. Pietamo pyrkii suosimaan kankaissaan suomalaista suunnittelua ja valmistuksessa ekologisuutta ja eettisyyttä, mitä pidän suuressa arvossa. Minusta Pietamon tuotteissa on hienoa myös se, että he käyttävät kankaat viimeiseen palaan asti, eli ylijäämäpalat käytetään esimerkiksi pieniin asusteisiin - näin syntyy mahdollisimman vähän jätettä! Malliston vaatteet on myös mahdollista kustomoida asiakkaan toiveiden mukaisesti ja näin jokainen asiakas saa varmasti omanlaisen, persoonallisen ja täysin itselleen sopivan Pietamo-kokemuksen! 


Sain mahdollisuuden testata Pietamon legginsejä, joista kustomoitiin minulle ja masulleni sopiva odotusmalli. Talviodottajana valitsin lukuisista ihanista Pietamon kankaista ja kuoseista lopulta pitkän harkinnan jälkeen lämpimän kotimaisen merinovillan enkä pettynyt! Merinovillakangas tuntui käsin kosketellen pehmeältä, miellyttävältä ja lämpimältä ja olen varma, että se sopii myös monen muunkin uskollisen leggarifanin jalkoja lämmittämään. Äitiysleggareiden masutuubiosa on myös sopivan korkuinen, mutta yllättäen tarpeeksi napakka venyvästä villakankaasta huolimatta. Nämä leggarit ovat siis todellakin talviodottajan unelma! 

Saimme myös suunnitella A-murun kanssa ihanat rusetti-pipot, jotka ovat kenties yksi Pietamon suosituimmista tuotteista. A-muru vastasi värivalinnoista, kun taas minä äitinä valitsin lämpimät merinovillaiset vuorikankaat pipojen sisään kovempia pakkaspäiviä ajatellen. Pipot onnistuivat täydellisesti ja voitte varmasti kuvitella pienen prinsessamme onnen hänen saadessaan ensimmäistä kertaa päähänsä pipon, joka on hänen suunnittelemansa, sopii täydellisesti talvihaalariin ja on lisäksi samanlainen äidin pipon kanssa. Ensimmäinen yö nukuttiinkin uusi pipo päässä!


Pietamo antoi teitä lukijoita varten alekoodin, jonka ansiosta tekin saatte kokeilla Pietamon ihania legginsejä! Alekoodilla "äitikelaa" saatte - 15% alennuksen kaikista Pietamon oman malliston sekä kustomoiduista legginseistä. Ja pallomasut, huomaattehan, että kustomoiduissa legginseissä on mahdollista valita nyt myös odotusmalli. Alekoodi on voimassa sunnuntaihin 15.1 saakka, joten klikkaa itsesi ostoksille ihanaan ja inspiroivaan Pietamon nettikauppaan!


 

♥: Selina

 


Onko Putiikki Pietamon tuotteet Sinulle tuttuja?


*Kustomoidut äitiysleggarit ja pipot saatu Putiikki Pietamolta bloginäkyvyyttä vastaan.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kuulumisia loppuraskauden kuplasta ja harmittelua

"Hei, mitäs tänne kuuluu?"

Tällainen kommentti kilahti blogin sähköpostiin jo hetki sitten, ja se sai ajatukseni jälleen tästä loppuraskauden kuplasta blogiin. Blogi on elellyt jälleen hiljaiseloa sensorin hälyttäessä jatkuvasti hypoja, minun iskiessä GlucaGen-piikkiä reiteen ja kiiruhtaen tarkistamaan vauvan vointia synnytysvastaanottoon - saisin hankkia synnärille jo kanta-asiakaskortin! Loppuraskaus on ollut hyvin raskasta aikaa ja siksi Bloggeri ei ole auennut, kännykkä on äänettömällä ja me olemme valmistautuneet hiljalleen tulevaan. Sairaalakassit on pakattu, samoin A-murun matkalaukku mummilan hoitopäiviä varten ja ne odottavat lähtöä vaatehuoneessa.

Minua harmittaa, suututtaa, hävettää ja kiukuttaa. Blogi oli minulle hurjan tärkeä harrastus, josta nautin ennen raskautta valtavasti ja nyt en ole pystynyt suunnitelmistani huolimatta kirjoittamaan läheskään niin paljon erilaisesta raskaudestamme kuin olisin halunnut - erilainen raskaus on haastanut kehoni täysin. Toki ymmärrän, että vauvan ja minun vointi menee blogin edelle, mutta olisihan se ollut raskauden jälkeen paljon mukavampi lukea blogista postauksia siitä mitä pakkasin sairaalakassiin, millaisia hankintoja teimme talvivauvallemme tai vaikka katsella kuvia kasvavasta vatsasta. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen teistä jokaisesta lukijasta, jokaisesta kommentista ja viestistä mitä olen saanut hiljaiselostani huolimatta! En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun näen blogin tilastoista, että käytte täällä päivittäin kurkkaamassa onko blogi päivittynyt samalla, kun minä nukun kuola poskella raskausväsymystäni sängyn pohjalla!

Perheessämme eletään juuri nyt hyvin jännittäviä aikoja, kun sektioon on enää 1,5 viikkoa aikaa! A-muru tietää tarkalleen montako yötä vauvan syntymään on ja odottaa jo innoissaan pikkuveljeään. Ja jotta jännitystä ei olisi ollut riittämiin, minulla alkoi eilen kivuliaat supistukset, joita piirtyi runsaasti myös jälleen synnytysvastaanoton käyrillä maatessani. Saa nähdä kumpi tulee ensin, suunniteltu sektiopäivä vai vauva!

 

♥: Selina