maanantai 20. helmikuuta 2017

Pienen poikamme rankka alku

Kyllä, hän on täällä. Sitä minulta on kysytty sähköpostitse monta kertaa ja sitä, onko kaikki hyvin ja ei, kaikki ei valitettavasti ole hyvin. Blogi hiljentyi tammikuussa, kun poikamme syntyi 18.1. Se oli elämäni onnellisin päivä - minusta tuli äiti kahdelle täydelliselle lapselle. Vaaleansinistä vauvaonnea oli kestänyt kuitenkin vain kaksi viikkoa, kun kiirehdin väsyneen ja kalpean vauvan kanssa sairaalaan tietämättä mikä pojallani on Isimiehen jäädessä nukkuvan A-murun kanssa kotiin odottamaan vastauksia. Sairaalaan päästyämme pieni, kalpea ja tasan kolmikiloinen poikamme tempaistiin turvakaukalosta ja juoksutettiin tutkimuksiin. Äidinvaistoni osui oikeaan. Pojallamme oli hätä. Hoitajat kytkivät pojan mittareihin ja hänen happisaturaatio oli matala, koska pieni poikamme kärsi lievästä hapenpuutteesta. Kelasin itkien tyhjä turvakaukalo sylissäni hoitajien perässä. Päässäni jyskytti raastava pelko ja silloin mieleeni tuli ensimmäistä kertaa se jokaisen äidin pahin pelko; kuoleeko lapseni. Silloin en osannut vielä aavistaa kuinka lähellä pojan kuolema tulee olemaan tai mitä perheemme tuleekaan kokemaan seuraavien viikkojen aikana. Elämä, se on niin pienestä kiinni.

Pienellä pojallamme todettiin tutkimuksissa vakava keuhkokuume, jonka oireet peittyivät täysin pienen nuhan ja tukkoisuuden taakse, josta olin kertonut vain muutamia tunteja aikaisemmin neuvolan terveydenhoitajalle. Vielä silloin kaikki oli kunnossa, mutta juuri sillä hetkellä pojallemme laitettiin kanyylia päähän ja hän sai lisähappea ja minusta tuntui että pyörryn. Vauvaa hoidettiin kotikaupunkimme sairaalassa muutamia päiviä, jonka aikana hän sai hengitystukea ja antibioottia keuhkokuumeeseen. Pojan happisaturaatio heitteli jatkuvasti ja hänen oli vaikea hengittää. Hyvin nopeasti hoito tehostettiin ja huoneessamme oli hoitaja jatkuvasti läsnä. Sitten tuli se päivä, jolloin lääkärin mukaan vauvan eteen oli tehty kaikki, mihin sairaalamme pystyi. Vauvamme taisteli jokaisen hengenvedon eteen ja veren happi- ja hiilidioksidiarvot huononivat jatkuvasti ja siksi hänet intuboitiin ja siirrettiin nukutettuna ambulanssilla Tampereelle lääkärin ja tehohoitajan saattelemana. Lähdimme Isimiehen kanssa murtuneina taksilla perässä päät täynnä kysymyksiä ja pelkoa. Onneksi A-murun hoito järjestyi heti isovanhempien luota, josta hän sai rakkautta, läheisyyttä ja turvaa. Illalla Tampereella kohtasimme pienen poikamme lasten teho-osastolla. Vauvan huoneessa kuului vain hengityskoneen tasainen ääni,  muuten oli hiljaista. Poikamme nukkui rauhallisen näköisenä ja hänessä oli paljon kanyyleja ja erilaisia johtoja. Lääkäri kertoi, että pojan tila on vakaa, mutta vakava. Keuhkojen tulehdus oli äärimäisen paha ja molemmat keuhkot ovat täysin tulehtuneet. Hengityskone antoi pojan keuhkojen levätä, ettei hänen tarvitsisi ponnistella jokaisen hengenvedon eteen ja vain aika voisi parantaa pojan. Hän näytti rauhalliselta, mutta todella sairaalta. Vauvan vointi ei kuitenkaan parantunut, vaan jo seuraavana aamuna hänet piti siirtää tehokkaampaan hengityskoneeseen, korkeataajuushengityskoneeseen, joka tehosti keuhkojen täyttymistä ja tuulettumista, mutta jo iltapäivällä pojan vointi huononi jälleen. Hänen happisaturaationsa laski jatkuvasti ja hengityskoneen tehoja sekä lisähapen määrää suurennettiin tuloksetta. Illalla pojan tila romahti merkittävästi ja poika sai jo 100% lisähappea hengityskone- sekä typpihoidon lisäksi. Silloin meille puhuttiin ensimmäistä kertaa ECMO-hoidosta, ns. keinokeuhkosta, jossa ECMO-laite hapettaa veren keuhkojen ulkopuolella ja poistaa siitä hiilidioksidin. Ajattelimme ettei siihen tarvitsisi ryhtyä, mutta yöllä sain elämäni kauheimman puhelun; "ECMO-ryhmä on hälytetty Ruotsista, tulkaa pian sairaalaan. Vauvan tila romahti." Lääkäri kertoi puhelimessa minulle, että vauvan tila on vakava ja vauvaa jouduttiin ventiloimaan jopa käsin, koska hengityskoneen tehot eivät enää riittäneet. Myös elvytysryhmä oli soitettu paikalle, mutta tila saatiin lopulta vakautettua, eikä aivovauriota ehtinyt syntyä. Poikamme taisteli siis elämästään nyt viimeisillä voimillaan.

Teho-osastolle päästyämme pyysimme heti hätäkastetta. Se on elämäni kamalin hetki, kun hengityskoneessa nukutettuna makaava turvoksissa oleva poikamme kastettiin, ettei hänen tarvitsisi kuolla ilman nimeä. Kastetilaisuus oli kuitenkin kaunis. Hoitajat toivat teho-osastolle pöydän, jossa oli valkoinen pöytäliina, kynttilä, kukka ja metallinen kastemalja. Sairaanhoitaja siunasi lapsemme, valeli hänen päälaelleen vettä ja lausui poikamme kauniin nimen jonka jälkeen Isimies kuivasi hänen päänsä valkoisella pitsireunaisella liinalla. Kastevesi pullotettiin meille muistoksi ja sitten hän ei ollut enää vain "POIKA". Hätäkasteen jälkeen hoitajat lauloivat Suojelusenkeli-virren ja rukoilimme yhdessä ääneen Isä meidän rukouksen. Sitten vain odotimme ECMO-ryhmän saapumista - sitä viimeistä oljenkortta, joka voisi vielä pelastaa poikamme. Saimme Isimiehen kanssa osaston vapaasta huoneesta sängyt, joissa saimme levätä ja nukkua hieman. Ne neljä tuntia olivat elämäni pisimmät tunnit. En voinut nukkua kuin pienissä pätkissä ja kelasin tasaisin väliajoin osaston käytävillä samalla kuullen L-murun seurantalaitteiden piippaavien hälytysäänien kantautuvan hänen huoneestaan. Halusin epätoivoisesti nähdä poikani, vaikka en voinutkaan auttaa häntä mitenkään. L-murun huone oli täynnä hoitajia ja lääkäreitä, jotka valvoivat poikaamme, että hän jaksaisi odottaa ryhmän saapumista. Kelasin välillä L-murun sängyn viereen ja yritin tulkita lääkäreiden ja hoitajien ilmeitä. He olivat kaikki vakavia, mutta vakuuttivat, että poika jaksaisi vielä taistella kunnes ECMO-ryhmä saapuisi paikalle. Katsoin elämästään taistelevaa poikaamme, mutta en uskaltanut koskettaa häntä. Hän näytti aivan liian hauraalta. Seurantalaitteet piippasivat ja vilkuttivat punaisia valojaan ja kelasin murtuneena huoneesta ulos. "Taistele rakas", kuiskasin pimeyteen, käperryin sänkyyni ja rukoilin, että hän selviää kunnes taas torkahdin uudelleen. Viimein kello viisi aamulla teho-osaston ovet aukesivat ja näin neljä punaisiin takkeihin pukeutunutta henkilöä kävelemässä määätietoisesti ovista sisään. Takeissa luki ECMO Centrum Karolinska ja he tulivat pelastamaan poikamme.

Leikkaus, jossa ECMO-laite kiinnitettiin L-muruun kesti kaksi tuntia. Vauvan kaulaan kiinnitettiin kaksi isoa kanyylia, joista toinen poisti veren L-murun kehosta ja toinen palautti sen hapetettuna ja ilman hiilidioksidia takaisin. Kone siis hoiti täysin L-murun keuhkojen toiminnan. Leikkauksen jälkeen ECMO-lääkäri tuli ja kertoi meille englanniksi vauvamme tilan olevan vakava, mutta vakaa ja että hoito toimii - poikamme hapettui jälleen normaalisti. Hän kertoi meille lisää ECMO-hoidosta, sen riskeistä ja, että nyt olisi aika tulla hyvästelemään poika ennen kun he lähtevät viemään häntä yksityiskoneellaan Tukholmaan Karolinska Institutettiin. Kelasin kädet täristen Isimiehen ja ECMO-lääkärin kanssa leikkaussaliksi muutetun teho-osaston ovelle ja parkaisin. Sitä näkyä en unohda koskaan. Poikamme makasi sängyssään liikkumattomana nukutettuna ja näin hänen kaulassaan olevat paksut veriletkut, L-murusta vuotaneen veren teho-osaston lattialla ja kuulin ECMO-laitteen tasaisen naksutuksen. Poikamme oli hengissä, mutta vain tuon naksahtelevan koneen varassa. Isimies työnsi minua lähemmäs poikaamme, mutta parkaisin uudestaan. En pystynyt menemään vauvamme lähelle ja huusin toivottomana. En voinut ymmärtää, miten meille voi käydä näin. Miksi me? Miksi meidän pieni viaton poika? Luulin, että maanantaina L-murun intubointi oli pahinta mitä hänelle voisi tapahtua, pahinta mitä joutuisimme kohtaamaan, mutta nyt hän makasi edessämme vakaassa mutta silti kriittisessä tilassa koneiden ympäröimänä ja minun pitäisi luovuttaa hänet vieraille ihmisille ja vielä eri maahan. Olimme murtuneita ja shokissa. Kuitenkin ECMO-tiimin, hoitajien ja Isimiehen tukemana pääsin vihdoin lapsemme sängyn vierelle ja uskalsin koskettaa häntä. Hänen ihonsa tuntui lämpimältä ja aivan yhtä pehmeältä kuin ennen, ja hän näytti pojaltamme, mutta hän ei hengittänyt enää vaan ECMO piti hänet hengissä. Lääkäri kertoi, että pojan väri on nyt parempi, hänen tilansa on stabiili ja ECMO-hoidon olevan äärimmäinen hoitomuoto ja aina potilaan viimeinen mahdollisuus, joten jos toivoa ei olisi, he eivät olisi täällä. Meillä oli siis toivoa, poikamme voi hyvin selvitä. Hyvästelimme poikamme, pappi siunasi hoitajan yöllä antaman hätäkasteen ja luovutimme hänet ECMO-tiimin hoitoon. Se päivä oli elämäni kamalin päivä, jonka muisteleminenkin tekee kipeää. L-murun kuolema oli lähellä, aivan liian lähellä, mutta onneksi hän jaksoi taistella!

L-muru oli Ruotsissa Karolinska Institutetissa 8 päivää ECMO IVA-osastolla, joista 6 päivää ECMO-hoidossa. Saapuessamme Karolinska Institutettiin, saimme kuulla, että poikamme tavallisen flunssaviruksen aiheuttama keuhkokuume on vakava ja erittäin sitkeä ja siksi ECMO-hoito tulisi kestämään vähintään 7-10 päivää. Tulehdus oli tehnyt keuhkoista niin jäykät, ettei keuhkot enää liikkuneet ollenkaan, vaikka hengityskone kuinka yritti puhaltaa niihin happea. L-murun keuhkot olivat kivettyneet, kuten eräs äiti kuvaili oman pienen ECMO-selviytyjän keuhkojen tilaa vastaavassa tilanteessa. Lupauksia toipumisesta ei annettu, mutta toivoa oli eikä sitä saanut menettää. Kuitenkin jo kolmantena ECMO-hoitopäivänä L-murun keuhkot alkoivat jälleen täyttyä ja vähitellen keuhkojen tilavuus kasvoi ja ECMO-hoitoa pystyttiin alkaa keventää. Ystävänpäivän aamuna saimme kuulla ECMO-teholle saapuessamme odotetun uutisen; ECMO-hoito tehosi, ja nyt L-murun keuhkot toimivat jälleen. Leikkaus, jossa ECMO:n kanyylit poistettiin L-murun kaulalta kesti kaksi tuntia ja kaikki meni hyvin. Poikamme selvisi. 

Nyt, kun kirjoitan tätä, juuri 1kk täyttänyt 50,5cm ja 3250g painava L-muru on taas Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten teho-osastolla hoidossa, jonne hän siirtyi ECMO-lääkäreiden saattelemana Tukholmasta viime viikon torstaina. Hän on yllättänyt niin Ruotsin kuin Suomenkin lääkärit nopealla toipumisellaan, koska hän pääsi jo perjantaina, kolme päivää ECMO:sta irrottamisen jälkeen, pois hengityskoneesta ja hengittelee nyt itse hienosti paineistetun hengitysavun voimin. Keuhkoista irtoaa edelleen runsaasti limaa ja L-murulla on vieroitusoireita voimakkaista kipulääkkeistä, joita hän sai ECMO-hoidon aikana, mutta hän on täällä ja voi päivä päivältä paremmin. Saan siis olla edelleen kaiken pelon ja kauheuden jälkeen onnellinen, mutta juuri nyt hyvin väsynyt kahden lapsen äiti! Matka kotiin pääsyyn on vielä pitkä ja mahdolliset komplikaatiot pelottaa, mutta pahin on jo varmasti takana. Rakas poikamme selvisi ja pian perheemme on jälleen koossa! Nyt odotamme rauhassa L-murun toipumista rankasta taudista, ECMO:sta ja vieroitusoireista ja toivon, että pääsisimme pian siirtymään kotikaupunkimme sairaalaan, joka jälleen yksi askel lähempänä kotia. 


 

♥: Selina

169 kommenttia:

  1. Sanaton. Ilmeeni kertoisi kyllä kaiken... Pienellänne on ollut kyllä pätevät suojelusenkelit, huhhuh! Voimia teille kaikille, ja poikaselle varsinkin roppakaupalla sisua ja suojelusta! <3 <3

    VastaaPoista
  2. Minä itken täällä vuolaasti. Miten traumaattinen kokemus, nuo itsellekin ihan liian tutut ajatukset... mutta hän selvisi!

    Täällä ollaan, jos haluat jutella 😙 aivan mahtavaa että pystyit nyt jo kirjoittamaan asiasta, kaikessa vaikeudessaan se on hyvin puhdistavaa 😍

    VastaaPoista
  3. Voi rakas ;( pelko oman lapsen menetyksestä on maailmassa kamalinta ikinä ja se tunne kun ei pysty itse tekemään mitään, teillä on ollut todella rankkaa;( Kyllä tuli suru ja itku perheenne puolesta;( Onneksi hoito rupesi tehoamaan, ja L-muru voi paremmin!<3 Iso voimahali perheellenne ja paljon jaksamista sekä paljon paranemisia pienelle pojalle!<3

    VastaaPoista
  4. Herranjestas!
    Mulla on tyyny aivan märkä kyynelistä. Ihan uskomaton taistelu takana.
    En edes osaa kuvitella teidän tunteita. Lähetän täältä Raisiosta hirveästi enkeleitä pienelle L-murulle, ja vanhemmille, isoa sisarusta unohtamatta.

    VastaaPoista
  5. ❤️ En oikein tiedä mitä kirjoittaisin... Koskaan en ole mitään postausta lukenut itkien. Kyllä on pienen tielle nyt sattunut. Teillä on sisukas poika! Paljon paljon voimia tähän hetkeen ja tulevaan. ❤️

    VastaaPoista
  6. Voimia teille kaikille ja etenkin pienelle L-murulle! <3 <3

    VastaaPoista
  7. Eipä tätä itkemättä pystynyt lukemaan. Mietinkin tuossa yksi päivä mitä teille mahtaa kuulua. Hirveästi voimia teille kaikille ja pikaista toipumista poitsulle! ❤

    VastaaPoista
  8. Apua! Kiitos kun jaoit tämän rankan kokemuksen! Todella paljon voimia ja enkeleitä teidän ihanalle perheelle. <3 Onnea L-murulle nimestä :)

    VastaaPoista
  9. Miten teitä ja pientä voidaankaan koetella! Epäreilu on lievä ilmaisu siitä, mitä olette joutuneet kokemaan. Pidän täällä kädet kyynärpäitä myöten ristissä ja toivon sydämeni pohjasta teille voimia ja pienelle toipumista! Onneksi pienet ovat niin kovin vahvoja ja hänen saamansa apu on ollut tehokasta.

    Voimia sinne teidän raskaan taipaleenne keskelle. Olette ajatuksissani vaikka te ette minua tunnekaan. <3

    VastaaPoista
  10. Teillä on kyllä ollut kohtuuttoman rankka alku. Paljon voimia ja jaksamista, ja pienelle taistelijalle paranemisia ! <3

    VastaaPoista
  11. Kylläpä teitä koitellaan! Voimia!

    VastaaPoista
  12. Voimia teille tosi paljon!

    VastaaPoista
  13. Niin rankka alku on ollut pienellä pojalla ja koko perheellä. Menettämisen pelko on varmasti ollut niin suuri ja kaikki se huoli. Kyyneleet vain valui tätä lukiessa. Hän on kuitenkin taistelija.❤ Pieni mutta sitäkin sinnikkäämpi.❤ Paljon voimia ja halauksia koko perheelle ja etenkin pienelle taistelijalle ja sinulle rakas ystävä.❤

    VastaaPoista
  14. Kamalaa! Aivan itketti lukea tätä. En voi kuin kuvitella miten paljon olette joutuneet pelkäämään. Voimia ja iso halaus teille ❤ L-muru on selvästi sitkeä, joten jos se vaan hänestä on kiinni, uskon kaiken kääntyvän parhain päin ❤❤

    VastaaPoista
  15. Itku tuli tätä lukiessa. Onpa teillä ollut rankka alku. :( Voimia niin pienelle taistelijalle kuin koko muullekin perheelle! ♡♡

    VastaaPoista
  16. Ei ole oikein sanoa. Mitä kaikkea olettekaan joutuneetkaan kokemaan. voimia!

    VastaaPoista
  17. Voi Selina, mun sanat ei vaan riitä sanomaan tähän mitään mikä lohduttaisi, onneksi poika selvisi, pienen pieni taistelija poika! Pojalla oli paljon enkeleitä matkassa, teidän rukouksista oli paljon apua. Toivottavasti poika voisi pian paremmin ja pääsisitte kotiin ❤ Erittäin paljon tsemppi haleja teille sinne. ❤❤

    VastaaPoista
  18. Olen sanaton, pelkästä ajatuksesta, mitä vauva ja te vanhempina olette joutuneet kokemaan ja kestämään, alkoi ahdistaa niin että vesi tuli silmiin ❤️ voimia ja rakkautta, vauvalle ja koko perheelle.

    VastaaPoista
  19. Voi rakas ❤ ei ole sanoja! 💙❤️💙❤️

    VastaaPoista
  20. Voi kamala mitä olette joutuneet kokemaan!♡ Mietin vaan edelleen mitä just luin... Jaksamista teille, toivotaan että pahin on todellakin takanapäin! Vahva taistelija siellä!♡

    VastaaPoista
  21. Selina, valtavasti voimia koko teidän perheelle ja erityisesti pienelle pojallenne. Ei ole sanoja millä lohduttaisin. Rukouksessani kuutenkin olette.

    VastaaPoista
  22. Ai kauhea mitä olette joutuneet kokemaan! Kyllä tuli kyyneleet silmään lukiessa. Paljon voimia ja uskotaan ja toivotaan että nyt on matka vain ja ainoastaan parempaan päin <3

    VastaaPoista
  23. Oi teitä, itku tuli tätä lukiessa. Onnittelut pienetä pojasta. Voimia koko perheelle ❤ ja erityisesti pienelle taistelijalle 💙

    VastaaPoista
  24. Itku tuli tätä lukiessa. Tsemppiä teidän perheelle❤

    VastaaPoista
  25. Voi rakas Selina! Kyyneleet virtaavat. Teillä oli enkeleitä!

    VastaaPoista
  26. Ootte rakkaita! Oon ollu 'läsnä' joka päivä ja kiitos, että oot pitänyt tilanteen tasalla ❤❤ rakas vauva!

    VastaaPoista
  27. Keskosen äitinä tiedän nämä tunteet, kun joka ilta vauvateholta synnärille palatessani jouduin hyvästelemään poikani. Pienet pojat on sitkeitä. 💙 Nyt 10 kuukautta myöhemmin meillä opetellaan kävelemään.

    VastaaPoista
  28. Paljon voimia teille kaikille! Erityisesti pienelle, urhealle taistelijalle! ❤

    VastaaPoista
  29. Voi muru, ootte käyneet melkoisen mankelin läpi! Ihanaa, että noinkin hurja temppu onnistui ja teidän pienokainen on toipumaan päin! < 3

    VastaaPoista
  30. Voimia koko perheelle äärettömän paljon!

    VastaaPoista
  31. Tätä oli todella hurja lukea, pala kurkussa ja kyyneleet silmissä luin. Voi pientä poikaa ja muuta perhettä. Aivan hirveän pelottava juttu, toivottavasti hän toipuu pian. Pieni taistelija. Halaus! <3

    VastaaPoista
  32. Pala kurkussa luin tätä. Ei voi käsittää mitä ootte joutunut käymään läpi. Onneksi tila jo parempi!<3 paljon voimia koko perheelle!

    VastaaPoista
  33. Olipa hurja alku pienellä! Toivon paljon voimia toipumiseen teille ja L-murulle. Onneksi tuo ECMO on keksitty!!

    VastaaPoista
  34. Hurjia tilanteita mutta onneksi pikkuinen on jaksanut sinnitellä! Tsemppiä ja voimia teille kaikille! <3

    VastaaPoista
  35. Toivon vahvan suojelusenkelin huolenpitoa sinne teille kaikille, me kaikki pienen pojan elämä-porukka lähetämme monta sydäntä ja lämmintä ajatusta sinne potilaan tueksi ja teidän jaksamiseksi <3 tiedän valitettavan hyvin mitä on lapsen taistelu elämästä ja se on hyvin rankkaa. Muista ensisijaisesti teidän jaksaminen, koska sii lähtee myös lasten jaksaminen <3

    VastaaPoista
  36. Voi hurja mikä selviytymistarina! Pikaista toipumista L-murulle ja myös sulle ja isimiehelle rankasta kokemuksesta. <3

    VastaaPoista
  37. Sanattomaksi vetää... Itkuksi meni. Toivo. Rakkaus. Pelko. Toivo. Usko. En edes tiedä, mitä päässä pyöri. Voimia teille kaikille! ❤️❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  38. Ihan hirveän paljon voimia koko perheelle! <3 Tekstiä lukiessa itseänikin hirvitti kuvitella mitä olette joutuneet kokemaan. Onneksi pikkumies voi jo paremmin <3

    VastaaPoista
  39. Voi Selina ja perhe, voimia teille. Kyyneleet silmissä toivotan onnea pienokaisesta ja toivottavasti pian pääsette kotiin. Kiitos, kun jaoit koskettavan alkutaipaleenne tarinan.

    VastaaPoista
  40. Voi kamala mitä olette joutuneet käymään läpi! <3 Ajattelinkin, kun sinusta ei ole blogipuolella kuulunut mitään, mutta ajattelin, että kyseessä on ehkä vain kiireinen perusvauva-arki.

    Luin jutun jo tuossa ennen nukkumaan menoa, mutta nyt aamusta piti tulla vielä kirjoittamaan terveiset.
    Mulla oli onneksi nenäliinoja kädessä valmiiksi, sillä on hieman nuhaa. Niille olikin tarvetta juttua lukiessa. Voi vain kuvitella sen tunteen mitä teillä vanhempina on ollut.

    Kaikkea sitä onkin, tuollaisestakaan en ole ennen kuullutkaan. Onneksi nykyään on niin hienoa teknologiaa ja tietämystä asioista. Ihanaa, että pieni voi jo paremmin! <3

    Pikaisia paranemisia ja tsemppihaleja teille kaikille! <3

    VastaaPoista
  41. Kaikkea hyvää ja voimia<3

    VastaaPoista
  42. Voi hirveää..paljon voimia ja jaksamista lähetän teille!

    VastaaPoista
  43. Apua miten kamala alku pienen kanssa. Mutta onneksi meillä on paras hoito ja yhteistyötä yli rajojen! Voimia toipumiseen koko perheelle. ❤

    VastaaPoista
  44. Vaikka puhun yleisesti paljon, en keksi tähän yhtään sopivaa sanaa. Hengittämättä ja kyyneleet valuen luin tuon tekstin. Lähetän koko olemukseni ja pienen masuvauvankin voimalla teille valoa, rakkautta, voimaa ja uskoa tulevaan. En voi kun vaan halata näin virtuaalisesti - koeta jaksaa <3

    VastaaPoista
  45. ♥voi rakas - kyllä on taistelua taas. Pieni poikanen on kyllä mahdottoman urhea, etten sanoisi melkomoinen sissi yrittää pysyä a-murun, äityliinin & isimiehen kanssa. Paljon voimia kaikille: sinulle Selina, isimiehelle, a-murulle ja ihanille isovanhemmille♥

    VastaaPoista
  46. Teiltä löytyy sieltä ihana, rakkauden voimalla taisteleva intiaani poika joka on heti alkuun metreillä näyttänyt voimansa. Vahva pieni sielu ❤
    Kaikkea hyvää teidän koko perheelle ❤

    VastaaPoista
  47. Toivon teille kaikkea hyvää tulevaisuuteen ja rukoilen, että poikanne toipuu. On todella rankka alku teillä ollut, aivan kamala. Olen odottanut syntymäuutisia, mutta en voinut kuvitellakaan, mitä olette joutuneet kokemaan. Teillä on niin ihana perhe, toivottavasti olette taas pian yhdessä. T. Hanna, lukijasi

    VastaaPoista
  48. Voimia koko perheelle ja erityisesti pikku- taistelijalle ♥ ♥

    VastaaPoista
  49. Olipa hurjaa tekstiä, onneksi nyt näyttää jo valoisammalta. Hurjan paljon voimia koko teidän perheelle, toivottavasti kohta pääsette siirtymään kotisairaalaan!❤

    VastaaPoista
  50. Voi mitä olette joutuneet kokemaan. Itku tuli tätä lukiessa. Isosti tsemppiä ja voimia sinne teille ❤

    VastaaPoista
  51. Kyynelillä aloitettiin tämä aamu. Onneksi saitte länsinaapurista apua, kun ei kotimaan sairaaloiden keinot riittäneet. Aivan uskomattoman hienoa, miten mahdottoman tuntuisista tilanteista moderni lääketiede voi ihmishenkiä pelastaa. Voimia muruselle ja perheelle toipumiseen! <3

    VastaaPoista
  52. Olen sanaton.. Kyyneleet virtasivat, kun luin kokemaanne lävitse. Poikanne on todellinen taistelija ❤ Toivon sydämeni pohjasta, että tästä tie on vain ylös, parempaan päin. Voimia mielettömän paljon tulevaan teidän koko perheellenne ❤

    VastaaPoista
  53. Voi ei! Itkuhan tässä tuli. Kamalasti voimia koko perheelle! <3

    VastaaPoista
  54. Itku kurkussa tätä luin. Toivon poikanne parenemista ja kotiin pääsyä, ja koko perheelle voimia.

    VastaaPoista
  55. Hurjasti tsemppiä teille ja pikkuiselle! Itkuhan tässä tuli tätä lukiessa - olen itse juuri muutama päivä sitten tehnyt elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin yli 2,5 vuoden yrityksen jälkeen. Jotenkin pelottavaa ajatella, että itse täällä taistelen keskenmenon pelkoa vastaan, mutta kriittisten viikkojen ja synnytyksen jälkeenkin voi tapahtua jotain pahaa. Olette hurjan vahvoja ja ennen kaikkea pikkuisenne! Kaikkea hyvää, toivottavasti saatte pian pienen kotiin. <3
    T. Sanna

    VastaaPoista
  56. Rukoilen pienen poikanne puolesta!! Voimia ja jaksamista rankkaan tilanteeseen! Ihana kuulla, että toivo häämöttää kirkkaana ♡

    VastaaPoista
  57. Itku tuli tätä lukiessa! Meillä on vain pari viikkoa vanhempi poika kuin teillä enkä voi kun vain kuvitella sen surun, tuskan ja tietämättömyyden mitä teillä on! Voimia ja jaksamidta sinne teille ♡ pojalle pikaista paranemista ♡♡

    VastaaPoista
  58. Mielessä kävi mullakin, että onkohan kaikki hyvin, mutta ajattelin, että ootte niin vauvakuplassa, ettet oo vielä tullut jakamaan kuulumisia.

    Ihan itku tuli tätä lukiessa samalla, kun oma parinkuukauden ikäinen tytär tuhisee vieressä. En voi kun kuvitella niitä tunteita, mitä ootte joutuneet käymään läpi. Kuinka vauvaonni voikin yhtäkkiä muuttua peloksi, selviääkö poika edes hengissä.😢 L-muru on kyllä melkoinen taistelija ja te kaikki ootte.<3 Voimia päiviin ja rukoilen, että pääsisitte pian kaikki normaaliin arkeen, eikä mitään komplikaatioita tulisi.<3

    VastaaPoista
  59. Voimia koko perheelle ja pikaista paranemista pienelle❤️

    VastaaPoista
  60. Silmät niin täynnä kyyneliä, ettei lukemisesta tullut oikein mitään. Hurjasti jaksamista, erityisesti pikku taistelijalle! <3

    VastaaPoista
  61. Koskettava teksti. Sai väkisinkin kyyneleet virtaamaan. Olette kokeneet kovia ja kaikki siellä oikeita taistelijoita! Kaikkea hyvää teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  62. Huh, mitä olettekaan joutuneet kokemaan! Elämä on niin arvaamatonta. Tämän tekstin luettuani yritän olla taas enemmän läsnä ja kiitollinen lapsistani... Onneksi nyt olette jo voiton puolella. Kovasti Voimia! ♡

    VastaaPoista
  63. Ai kamala sentään mitä olette joutuneet kokemaan kun lapsen alkutaipaleen pitäisi olla iloista aikaa. Tekstiä lukiessa nousi ihan kyyneleet silmiin . Onneksi pojan tila on lähtenyt kohenemaan. Paljon voimia sinne <3

    VastaaPoista
  64. Voi rakkaat!

    Ihana, kun jaksoit L-murun tarinaa tänne kirjoittaa. Olen niin pahoillani, miten kovaan pyöritykseen pienen pojan kanssa jouduitte. Samalla olen kovasti kiitollinen, että ollaan saatu kulkea teidän rinnalla tätä matkaa. Pikaista toipumista L-murulle! 💙 Toivottavasti pääsette pian lähemmäs kotia ja viimein kotiin pitkän odotuksen jälkeen, kun L-murun voimat ovat palautuneet! 💙

    VastaaPoista
  65. Tuli kyllä paha mieli teidän puolestanne tämän luettuani. Onneksi teillä on pieni taistelija poika <3 Kovasti voimia koko perheelle!!

    VastaaPoista
  66. Voi mitä olettekaan joutuneet kokemaan! Kyynelsilmin luin postausta, enkä ollut uskoa kuinka hurja on ollut pikkuisen ja teidän matka. Onneksi prinssi sai parasta hoitoa ja taisteli sitkeästi! Voimia teille vanhemmille kaikkiin päiviin sekä pienelle pojalle terveyttä<3 ja isosiskolle tsemppiä uuteen tilanteeseen!

    VastaaPoista
  67. Voimia ja halauksia <3 olette rukouksissani!

    VastaaPoista
  68. Paljon voimia ja paljon onnellisia hetkiä koko perheelle ❤❤ Vauva pääsee ennenpitkää kotiin ja normaali arki voi alkaa! ��

    VastaaPoista
  69. Kyyneleet vaan virtasivat tätä lukiessa. Olette käyneet läpi kauheat hetket, mutta onneksi on ammattilaiset hoitamassa ja auttamassa. Voimia ihan hirveästi pienelle miehelle ja hänen vanhemmilleen 💖💙

    VastaaPoista
  70. En pystynyt täällä töissä lukemaan kokonaan, vaan hyppäsin lopulta suoraan viimeiseen kappaleeseen. Itku pääsi. Aivan hirveä koettelemus. Toivon sylintäydeltä paranemista sinne! <3 Ja vahva poika varmaan toipuukin nopeammin kuin vanhemmat järkytyksestä. Onneksi hän selvisi! <3

    VastaaPoista
  71. Vetää kyllä hiljaiseksi... En osaa muuta sanoa, kuin että voimia teille! Tähän iso sydän.

    VastaaPoista
  72. Oon aivan sanaton siitä mitä olette joutuneet käymään läpi.<3

    VastaaPoista
  73. Pelkäsinkin, että blogihiljaisuuden taustalla on jotain ikävää.
    Onneksi pieni poikanne sai hyvää hoitoa. Saamme todella olla kiitollisia länsimaisen lääketieteen korkeasta tasosta. Se, ja Jumalan rakkaus pelasti poikanne. T.Selja

    VastaaPoista
  74. Kauhua , tuskaa , toivoa olevansa pikkuisen tilalla...
    Mulla ei ole sanoja voin tarjota oman jaksuni teille ja mä aattelen ja toivon ja toivon.. rakastan <3 <3

    VastaaPoista
  75. Voi Selina, toivon teille kovasti voimia ja sitä, että jaksatte toivoa parempaan huomiseen. Vedet silmissä luin tekstisi, ja pystyin niin eläytymään tilanteeseen kun itselläni on pian 7kk ikäinen poika(ja hänellä 3 isosiskoa) Tekstiä lukiessa tuli tunne että "ei voi olla totta!" Ihanaa että pahin on jo ohi. Kyllä meillä on korkeatasoinen hoito Suomessa ja Ruotsissa. Kaikkea hyvää teille ja pienelle pojalle voimia toipumiseen. Vielä tulee se päivä että hän on teidän kanssa kotona. ❤

    VastaaPoista
  76. Kylläpä oli syvästi koskettava kertomus poikanne alkutaipaleesta. Paljon voimia teille ja enkeleiden varjelusta pienokaiselle!

    VastaaPoista
  77. Hurjasti toipumisia L-murulle ja voimia koko perheelle ❤

    VastaaPoista
  78. En lähimain voi kuvitella miltä teistä on tuntunut, mutta sen voin kertoa että aloin itkeä tätä lukiessa. Jotenkin tuntuu epäreilulta että kenenkään tarvitsisi kokea tällaista. Ainut mikä lohduttaa on se että asumme maassa jossa voi olla varma että tällaisessa tilassa saa parasta mahdollista apua. Ja vaikka muuten ei usko niin ainakin tällaisessa tilanteessa kyllä miettii että ehkä joku suurempi voima on ollut mukana auttamassa pientä elämää vaikeimman ja kriittisemmän hetken yli. Voimia koko perheelle <3

    VastaaPoista
  79. ❤👣. Mitä olettekaan joutuneet kokemaan. Pikkuinen on tarvinnut monta enkeliä. Voimia teille toipumuseen. 💞 Taas ymmärrän vähän paremmin kuinka kiitollinen saan olla terveestä 3kk tytöstäni.

    VastaaPoista
  80. Voi Selina

    Niin iso itku pääsi tässä keittiön pöydän ääressä, kun aloin lukea teidän kuulumisia. Ei ole tosiaan helpolla alkanut teidän matka. Iso virtuaalihalaus koko perheelleenne ja voimia toipumiseen. Erityisesti pienelle potilaalle <3 <3

    VastaaPoista
  81. Oi hyvä luoja.. itkin silmät päästäni!!!!!!! Toivon äärimmäisesti voimia teille ja voimia varsinkin pikkuiselle!!! <3

    VastaaPoista
  82. Eihän tätä itkemättä voinut lukea :'( Isojen asioiden äärelle olette joutuneet. Aika on se, mikä parantaa pikkuisen ja koko perheen. Paljon voimia perheellenne <33 elän mukana pikkuisen toipumisessa.

    VastaaPoista
  83. Voimia teille �� osaan kuvitella mitä käytte nyt läpi ja toivon että teillä menee kaikki hyvin! Itsellä esikois poika kuoli vuorokauden ikäisenä, oltuaan koko pienen elämänsä teholla happilaitteisiin kytkettynä ��

    VastaaPoista
  84. Voi teidän pientä, uutta kultaa! Miten rankka alku voikaan uuden elämän alku olla! Hirmuisesti voimia teidän koko perheelle. Toivotaan, että kaikki on pian hyvin! <3

    VastaaPoista
  85. Oli vaikea pidätellä kyyneleitä kun luin tapahtuneesta täällä töissä. Kaikkea hyvää pienelle pojalle ja koko perheellenne. Pieni sisukas taistelija <3

    VastaaPoista
  86. Voi ei, ihan sanattomaksi veti. Aina sitä toivoo ettei ikinä kenellekään kävisi mitään tuollaista. Teidän pieni poika oli onneksi taistelija ja selvisi <3 te olette kaikki niin vahvoja, paljon paljon voimia toipumiseen koko perheelle!! En osannut ollenkaan edes kuvitella näin vakavaa syytä blogitauolle, onneksi kaikki on nyt paranemaan päin <3 olette ajatuksissa!

    VastaaPoista
  87. mulla meni kylmät väreet koko postauksen lukemisen ajan. ihan hirveen raskas alku teillä sielä.miten voikin noin paljon koetella yhtä perhettä! :( paljon voimia ja enkeleitä! <3<3
    toivottavasti kaikki menee hyvin, ootte ajatuksissa!

    VastaaPoista
  88. Hurja alku pienellä! Onneksi ootte jo voiton puolella ja toivottavasti poika toipuu ilman mitään pysyvää. Meidän nyt 2veellä oli keuhkokuume myös, se onneksi huomattiin heti sairaalassa ja johtui siis vihreästä vedestä jota oli hörässyt synnytyksessä. Päästiin siis helpolla kun oltiin vaan oman sairaalan teholla ja sieltä 5pv ikäisenä pääsi jo kotiin. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
  89. Järkyttävää. Toivon teille koko sydämestäni hurjasti voimia ja enkeleitä pienen pojan tuleviin päiviin. Ei voi sivullinen käsittää mitä olette kokeneet.pieni poikane on taistelija, ja uskon että saatte hänet vielä kotiin! <3

    VastaaPoista
  90. Apua, mitä kaikkea olette joutuneet kokemaan. Tuli oikein itku. Ajattelen teitä lämmöllä. KoIttakaa jaksaa, josko huominen olisi jo parempi. 😢❤

    VastaaPoista
  91. Onnittelut koko perheellenne vauvan syntymästä!
    Ihan hirveä alku pienen pojan elämällä. Onneksi pahin on jo takana ja toipuminen hyvässä vauhdissa. Voimia koko perheellenne!

    VastaaPoista
  92. Voi että, onneksi tarinalla oli onnellinen loppu ja pienenne on alkanut toipumaan ❤ itkin koko ajan lukiessani, niin syvältä kouraisi. Onneksi äidinvaistosi auttoivat ja poika sai hoitoa!

    VastaaPoista
  93. Kamala tapahtuma, onneksi kaikki näyttää jo paremmalle! ❤ Voimia pikkuiselle ja perheelle!

    VastaaPoista
  94. Olipa sydäntä raastavaa lukea sun tekstiä. Voimia teille kaikille, etenkin vauvalle❤

    VastaaPoista
  95. Iso halaus ja voimia teille <3 Melkoinen sissi teidän pieni L-muru. Upeaa, että käänne parempaan on tapahtunut!

    VastaaPoista
  96. Voimia ja siunausta koko perheelle ❤

    VastaaPoista
  97. En ole aiemmin kommentoinut sinulle, mutta nyt kun kuukauden ajan lähes joka päivä on tullut käytyä kurkkimassa ja odoteltua malttamattona uutta postausta, tuntuu oikealta hetkeltä kommentoida. Hurjan paljon onnea pienestä pojasta! ❤ Olette kokeneet kovia, voimia ja iloa tuleviin hetkiin, toivottavasti poikanne pääsee pian kotiin! Olet urhea, kun jaksat vielä kertoa kaiken meille lukijoille ja tuntuu, että osaat todella kypsästi käsitellä näin vaikeita asioita, vaikka olet vielä nuori! Blogiasi on ollut hienoa seurata ja kirjoitat todella aidosti! Toivon perheellenne kaikkea hyvää tulevaan!
    Suvi

    VastaaPoista
  98. Kyllä oli koskettava postaus! Kyyneleet kasteli posket märiksi! Onneksi poika jaksoi taistella! Voimia teille kaikille! 💙 Toivotaan että pienellä ja koko teidän perheellä on edessä paljon aurinkoisia ja hyviä päiviä kaiken tämän jälkeen! 💙

    VastaaPoista
  99. Kyynel silmässä luen teidän perheen koettelemusista. Mieleeni palautui oman lapsemme 16- vuoden takainen taistelu elämästä. Oma lapsi letkujen ja koneiden ympäröimänä on näky, jota ei voi koskaan unohtaa. Kiitollinen hyvästä hoidosta Seinäjoella ja Helsingissä❤️ Voimia teille kaikille toipumiseen!

    VastaaPoista
  100. Voi kauhea mitä olette saaneet kokea pikkuisenne kanssa! Toivottavasti kaikki menee lopulta hyvin ja vauva tulee täysin terveeksi ❤ Ei pystynyt kuivin silmin lukemaan ja sai oman vauvan 6 päivän sairaalajakso hieman uutta perspektiiviä, vaikka kamalaa sekin oli!!!

    VastaaPoista
  101. Useampi kyynel vierähti poskelle lukiessani.

    Olen todella pahoillani kokemastanne.

    Poikanne on vahva, te olette vahvoja. Paljon voimia teille kaikille.

    VastaaPoista
  102. Siis voi kamala, hui millainen kuukausi teillä on ollut. Ei voi muuta kuin lähettää tsemppiterveisiä -pysykää vahvasti toiveikkaina ja uskokaa että parempaa kohti olette menossa. Yhdyn toiveisiinne täällä ruudun tällä puolen.

    VastaaPoista
  103. Voi kamala, kyyneleet valui kun luin tämän! <3 ihanaa että poikanne selviytyi!

    VastaaPoista
  104. Paljon voimia pienelle taistelijalle ja koko teidän perheelle ❤ Kiitos, että kerrot avoimesti näinkin rankasta ja vaikeasta aiheesta.

    VastaaPoista
  105. Voi että. Kyyneleet vierii pitkin poskia. Ei voi ymmärtää mitä jotkut pienet, viattomat vauvat joutuvat kokemaan.
    ❤❤❤❤❤
    Voimia teille.

    VastaaPoista
  106. Voi pientä... Paljon voimia koko perheelle. Oman pienen tyttöni menettäneenä tiedän kuinka raskasta on seurata vierestä niin pientä. Vaaville voimia <3.

    VastaaPoista
  107. Huhhuh, mitä olettekaan joutuneet kokemaan! :/ on se vaan niin onni ja kiitollisuus, asua täällä pohjoismaissa, jossa terveydenhuollon taso on ihan omaa luokkaansa <3 paljon voimia ja tsemppiä toipumiseen, toivottavasti pian olette kotona koko perhe!

    VastaaPoista
  108. <3 voimia teille kaikille, ompas ollut elämän alku. Arvelinkin että jotain hämminkiä on, kun täällä ei mitään kuulunut. Pistipä hiljaiseksi tuota lukiessa. Uskomaton tarina. Paljon enkeleitä vierelle antamaan voimia ja toipumista ja kasvua vahvemmaksi.

    VastaaPoista
  109. Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa; Sydämelliset onnittelut pienen pojan äidille! ❤🌹

    Voi Selina, miten rankkoja kokemuksia ja pelkoja olette joutuneet käymään läpi. ❤ Onneksi pienokaisesi on nyt toipumassa hyvässä ja turvallisessa hoidossa. Jo odotusaikana teksteistäsi heijastui suuri kiitollisuus ja syvä rakkaus pientä poikaanne, pientä ihmettä kohtaan. Blogiasi on ollut ihana lukea, sillä elämänmyönteisyys myös vaikeina hetkinä, huumori ja elämänilo ovat välittyneet vahvoina lukijalle. Perheessänne on valtava määrä rakkautta, iloa ja elämänviisautta.

    Toivon teille koko perheelle nyt voimaannuttavia ilon ja hellyyden hetkiä, lepoa ja toipumista, hyvää vointia! Pienelle vauvallenne hyvää vointia ja sinulle mukavia vauvantuoksuisia kevätpäiviä toipumisen lomassa!

    - Anu

    VastaaPoista
  110. Olen niin iloinen että L-muun tilanne on nyt jo parempi. En voi edes kuvitella kuinka väsynyt tuollaisen kokemuksen jälkeen koko perhe voi olla. Oikein paljon onnea vauvan syntymän johdosta! Toivon paljon enkeleitä elämänne koko teidän perheelle antamaan voimia!

    VastaaPoista
  111. Aivan kamalaa, kyyneleet silmissä luin tämän. Onneksi poikanne jaksoi taistella ja koko ajan voi paremmin. Voimia pojallenne ja koko teidän perheelle.
    t. Heidi

    VastaaPoista
  112. Oi hyvänen aika!!! 💙
    Toivotaan että elämä kantaa.

    VastaaPoista
  113. Voi teidän perhe, paljon paljon voimia ja pikkuiselle suojelusenkeleitä, jotta rankka alku helpottaisi. Sydän syrjällään luin tätä postausta. Onneksi on olemassa niin paljon viisautta ja hoitomahdollisuuksia. Kädet ristissä, että piakkoin hän pääsisi voimistumaan ja lähellenne <3 -EK

    VastaaPoista
  114. Itku tuli :( niin kovia ootte joutuneet kokemaan<3 voimia sinne ja toivotaan että poju toipuu hyvin ja pääsette suurimmista huolista eroon.

    VastaaPoista
  115. Kyyneleet silmissä luin tätä. Paljon voimia koko perheelle ja erityisesti pienelle pojalle.

    VastaaPoista
  116. Olipa todella surullinen uutinen, mutta mikä helpostus että poika on elossa. Kaikkea ei aina todella voi ymmärtää. Haluan toivottaa voimia ja rukoilin että vauva selviää ja kaikki menisi nyt mahdollisimman hyvin. <3

    VastaaPoista
  117. Itku tuli kun tätä luki! Voimia pikkumiehelle kuin myös teille vanhemmille, isosiskolle ja muille läheisille!<3
    On ihan järkyttävää kuulla että joku joutuu tämmöstä kokemaan! Olet tosi rohkea kun uskallat näistä asioista niin suoraan puhumaan! Iso voimahali sinne!<3

    VastaaPoista
  118. Itku silmässä luin,en osaa varmasti edes kuvitella sun/teidän kamalaa ja surullista ja pelonsekaista fiilistä,vaikka yrittäisin. Ei tuollaista tarvitsisi kenenkään vauvan (ja perheen) kokea.:'( Toivottavasti pikkuveli pääsisi pian lähemmäs teitä ja mahd. pian kotiin teidän rakkaiden luo. Varjelusta pikkutoipilaalle ja tsemppiä teille vanhemmille!!<3

    Harvoin kommentoiva vakkatilukija

    VastaaPoista
  119. En osaa sanoa mitään. Niinpä muistan teitä rukouksessani. ❤
    Maija

    VastaaPoista
  120. Voi että, mitä järkyttävää te ootte joutuneet kokemaan. Aivan kylmiä väreitä meni, kun luki tekstiä. Aivan hurjan paljon voimia pienelle, sisukkaalle pojalle sekä koko perheelle! Olette olleet kyllä ajatuksissa ja pelkäsinki, että kaikki ei ole hyvin postaustahdin venähtäessä. Toivotaan, että toipuminen etenee hyvin ja pääsisitte pian viettämään tavallista vauva-arkea! ❤️

    VastaaPoista
  121. Te olette kyllä käyneet läpi hirveän painajaisen, mutta uskotaan ja toivotaan, että aivan kuten sanoit, pahin on jo takana. Te selviätte kyllä ja kaikki palautuu vielä ennalleen. Yritän aina nähdä asioissa hyvät puolet, tää opetti varmasti sen, että jokaisesta hetkestä pitää nauttia täysillä ja elää juuri siinä hetkessä. Paljon voimia teidän tuleviin päiviin. <3

    VastaaPoista
  122. Voimia teille!<3 Kyyneleet valui ihan valtoimenaan kun luin tekstin, kauhea tilanne. Ajatella että tuollainen hoito on mahdollista nykypäivänä!

    VastaaPoista
  123. Hui kamala mitä olette joutuneet kokemaan jälleen! Voi pientä, onneksi jo parempaan päin <3 Halauksia ja voimia sekä onnea vielä hurjasti pienestä ihmeestä!

    VastaaPoista
  124. Ihan älyttömän paljon voimia koko perheelle, ja erityisesti pienelle pojulle hurjasti toipumisia! <3 Ei löydy edes sanoja, kurkkua kuristaa kun luen tuota tekstiäsi, kahden pienen äitinä voin vaan kuvitella, miten hirvittävä tilanne on ollut! :(

    VastaaPoista
  125. Ihana pieni taistelija poika, toivon teidän koko perheelle paljon hyvää!

    VastaaPoista
  126. Olipa rankkaa luettavaa.Onneksi meillä on maailman huipputason julkinen sairaanhoito,kun sen tarve on.Kaikkea hyvää teidän perheelle.t Ulla

    VastaaPoista
  127. Voi Selina... Aivan hirveä kokemus. Vaikka olenkin itse viettänyt 2,5kk sairaalassa pikkukeskoseni kanssa, en voi kuvitellakaan miten hirveä kokemus sinne olisi joutua yhtäkkiä, varoittamatta, terveen vauvan kanssa. Niin ihanaa, että poika selvisi! Voimia teille sairaala-aikaan, ja voimia sen jälkeiseen toipumiseen. Teidän pieni mies on melkoinen sissi!

    t: Suvi K.

    VastaaPoista
  128. Siunausta ja kaikkea hyvää teille ja pojan toipumiseen. Itken yliopiston kirjastossa kun luen tätä tekstiä, en osaa edes kuvitella miltä tuo kaikki on tuntunut.

    VastaaPoista
  129. Olen blogin satunnainen lukija ja olen ajatellutkin että kaikki ei ole ehkä kunnossa. Muistan rukouksin teidän perhettä ja lähetän voimia.

    VastaaPoista
  130. Herran jumala, miten sydäntä raastava tilanne! Ei voi kuin lähettää sympatiaa ja empatiaa ruudun läpi ja toivoa teille ja pienelle hyvää!
    Miten uskomatonta, että tuollaisia hoitoja ja kylmäpäisiä ammattilaisia on olemassa ja L sai heistä avun. Kyyneleitä pyyhkien.

    VastaaPoista
  131. Apua,aivan kamalaa mitä poikanne ja te olette joutuneet kokemaan! :( hurjan paljon voimia ja sitkeyttä pienelle pojallenne <3 onneksi Suomessa ja Ruotsissa on aivan mahtava hoidon laatu, olette parhaissa käsissä <3 jaksamisia koko perheelle!

    VastaaPoista
  132. Huhhuh. En tunne teitä ja silti luin tätä vedet silmissä ja henkeä pidätellen. Mikä helpotus, että pojan tila on nyt parempaan päin! Toivottavasti hän paranee pian ja pääsette viettämään vauva-arkea. ♡

    VastaaPoista
  133. Voi, olen pahoillani puolestanne. Kyllä teillä on ollut kestämistä. Voimia jatkoon!

    VastaaPoista
  134. Aivan hirvittävän rankka kokemus hetkenä, jonka pitäisi olla elämän onnellisimpia. Onneksi teidän rakas pienokaisenne oli vahva ja toipuminen on hiljaa alkamassa. Sanattomaksi vetää - mutta siitäkin huolimatta lämpimiä ajatuksia, voimia ja toivottavasti niitä onnellisiakin hetkiä koko teidän perheelle ❤️

    VastaaPoista
  135. Halauksia ja voimia!! 💗

    VastaaPoista
  136. Uskomatonta.
    Voimia. Enkeleitä. Ja varjelusta. Ja niitä
    voimia teille kaikille.

    VastaaPoista
  137. Taivaan Isälle kiitos ❤ Onnea ihanan pojan johdosta teille kaikille. Kertomuksesi oli niin koskettava, että en osaa tämän enempää kirjoittaa. Ajattelen teitä. T. Essi

    VastaaPoista
  138. Voi ei, pieni L-muru :'( <3 Ja teidän koko perhe! Itken täällä tätä lukiessa, en edes tiedä mitä kirjoittaisin. Onneksi tilanne on nyt kuitenkin parempi ja kaikki varmasti muuttuu vielä hyväksi! Voi onneksi, onneksi on olemassa tuollainen ECMO ja onneksi pieni poikanne sai noin mahtavaa hoitoa, sen järkyttävyydestä huolimatta. Paljon paljon voimia, tsemppiä ja haleja teille, olette mielessäni <3<3

    VastaaPoista
  139. Tsemppiä pienelle pojalle ja voimia vanhemmille ja isolle siskolle!
    Lapsen joutuminen teholle on kamalaa ja ainakin itse koin vielä lisäahdistusta kyvyttömyydestä olla kahdessa paikassa yhtä aikaa kun on useampia lapsia.

    VastaaPoista
  140. Todellakin on pienellä miehellä ollut rankka alku. Sisukkaalle taistelijalle monta suojelusenkeliä olkapäälle ja valtavasti voimia ja jaksamista koko perheelle.
    Tiedän liiankin hyvin, miltä tuntuu nähdä lapsi teholla kaikkien letkujen ja härveleiden keskellä. Ja kuinka pelko menettämisestä raastaa rintaa. *halirutistus*
    Meidän potilas tietty juoksee tällä hetkellä kuin pieni viitapiru, painii veljiensä kanssa, pulkkamäessäkin käytiin tänään ja kaikki on näennäisesti siis hyvin. Silti se kysymys, kuoleeko lapseni, on aina läsnä mielessäni.

    VastaaPoista
  141. Voi Selina, en voinut itkemättä lukea tätä. Toivon teille paljon voimia ja pienelle pojalle toipumista. Hienoa että tilanne on parempaan päin!

    T. satunnainen vakkarilukija

    VastaaPoista
  142. Voimia koko perheelle, ihan hirveää mitä olette joutuneet kokemaan. Ja niin epäreilua että pieni sai näin rankan alun elämälle. Onneksi poikanne on selvästi taistelija!
    -Heidi

    VastaaPoista
  143. Kauheasti voimia! En voi edes kuvitella, miten rankka kokemus teillä on ollut. Onneksi lääketiede tekee välillä ihmeitä ja pienet voivat olla uskomattoman sitkeitä. Kaikkea hyvää <3 t. Kaisa Oulusta

    VastaaPoista
  144. Itku silmässä luin tarinan erittäin rankasta taipaleesta, jonka pieni poikanne on joutunut kokemaan. En osaa muuta sanoa, kuin paljon enkeleitä teidän rinnalle kulkemaan ja suojelemaan, että poika paranee ❤️

    VastaaPoista
  145. Toivottavasti pojan vointi on jo parempaan päin ja pääsette pian kotisairaalaan. Luin postauksesi ecmoryhmässä ja nyt vasta kun luin blogiasi yhdistin miksi olet niin tutun näköinen. Olen seurannut blogia pitkään ja käynyt välillä kurkkimassa, onko poika syntynyt. Äärettömän kamalaa, että hiljaisuudelle oli näin hirveä syy. Lääketiede on pohjoismaissa huipputasoa ja pienet ovat sitkeitä, sen olen itse saanut ecmoihmeeni kasvua seuratessa todistaa <3 Voimia perheellenne! JT

    VastaaPoista
  146. Voi mitä olette joutuneet kokemaan. Lämmin rutistus ja voimia tulevaan! Valoa kohti mennään. Luotetaan, että keväällä on teille enää hyvää tarjottavana ❤❤❤❤ anonyymi L

    VastaaPoista
  147. Voin vaan kuvitella tuskanne ja huolenne pienestä pojastanne! Itkien luin. Toivon voimia kovasti koko perheelle ja toipumista pikkuiselle!
    -Juliaana

    VastaaPoista
  148. Toivottavasti pieni rakas L-murunne voi jo paremmin, saa päivä päivältä vahvistua ja tervehtyä ❤ Äärimmäisen vaikeita asioita olette joutuneet elämään läpi - voimia ja hyvää vointia vielä teille kaikille ❤ Onneksi pienen rakkaan seikkailijanne matka on vasta alkamaisillaan ❤ Toivon teille läheisten hoivaavaa rakkautta ja voimia toipumisen matkalle pienen potilaanne kanssa, hyviä helliä hetkiä vauvanne lähellä. ❤ Toivon sydämestäni että saatte nauttia pienen poikanne paranemisesta, hellimisestä ja kevään myötä normaalista arjesta!Halauksia sinulle Selina ❤

    Olette ajatuksissani ❤
    Anu V.

    VastaaPoista
  149. Muuta en oikein osaa sanoa kuin, voimia ja halauksia koko perheelle <3

    VastaaPoista
  150. En ole itse edes äiti, mutta paruin täysillä tätä lukiessani.. En voi kuvitellakkaan kuinka kauhealta teistä on tuntunut. Paljon jaksamista koko perheelle ja erityisesti L-pojalle ❤

    VastaaPoista
  151. Lähdin Dystonia-yhdistyksen sivuilta kurkkaamaan tarinaasi, koska sairastat samaa sairautta kuin minä (dystoniaa). Löysin ensimmäiseksi tämän 20.2.17 kirjoittamasi postauksen pojastasi. Hiljennyin. Toivotan sinulle paljon voimia ja koko perheellesi myös, ja etenkin pojallesi.

    VastaaPoista
  152. Kirjaimellisesti leuka loksahti auki kun aloin lukemaan pienen poikanne raskaasta alusta! Sydän kurkussa kurkkasin instaan ja onneksi sieltä paistoi hyviä uutisia. Voimia hirmuisesti sinne xxx

    VastaaPoista
  153. Toivottavasti toipuminen sujuu edelleen hyvin. Hurja alku pienelle ihmiselle.... Voimia! <3

    VastaaPoista
  154. Puhuttelevaa järkyttävää . Mutta saitte oikeaa hoitoa. Flunssa voi siis tappaa vauvan. Ihmeellistä että vauvat säilyy hengissä

    VastaaPoista
  155. Kyyneleet silmissä kirjoitan tätä, että onneksi pienoisenne taisteli <3 Ihan järkyttävä uutinen, mutta onneksi kaikki on jo hyvin. Toivotaan ettei enää ikinä tulisi vastaavanlaista painajaista teidän perheellenne.

    VastaaPoista
  156. Kiitos teille kaikille kommenteistanne ja myötäelämisestä! <3 Olen lukenut jokaisen kommentin ja liikutuin siitä kuinka vahvasti elitte mukana elämäämme. Kiitos! <3

    VastaaPoista
  157. Luin tätä vasta nyt...kyynelien ja kylmien väreiden tullessa...tiedän jotain omakohtaisesti millaista on sairaan pienokaisen kanssa kuoleman pelossa. Teidän kokemuksenne on kyllä vielä paljon suurempi...Jumalalle on kaikki mahdollista ja ihmeitä tapahtuu. Hänellä on suunnitelma pienen L-pojan elämälle ja hän saa olla vielä suurena todistuksena. Teidän perhe tarvitsee nyt todella paljon tukea ja rukousta. <3 Saatte jäädä Jumalan hoitavien käsien varaan. Siunausta koko perheelle. <3

    VastaaPoista
  158. Huomasin uusimman kuvasi instagramissa ja sieltä eksyin tänne saakka. Eihän tätä voinut itkemättä lukea, onneksi teidän pienellä oli enkeleitä mukanaan! Täytyi käydä omia lapsia silittämässä ja suukottamassa vaikka jo ovatkin nukumassa❤ Pitäisi niin paljon usemammin muistaa olla kiitollinen siitä että omat pienet ovat terveitä, vaikka kummallakaan ei alku ollut helppo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Meidän pienellä oli todellakin paljon enekeleitä vierellään rankan taudin aikana. <3 Kaikkea hyvää teidän perheelle!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥