torstai 29. kesäkuuta 2017

Erilainen synnytyskertomukseni osa 2

 "Pitäkää hyvää huolta pojastani", sain kuiskattua. Kuiskaus oli niin hento, että sen kuuli varmasti vain anestesialääkäri, joka nyökkäsi minulle, piti happimaskia kasvoillani ja kehotti vetämään vielä kerran rauhallisesti syvään henkeä. Tunsin kyyneleet poskillani, vedin syvään henkeä ja sitten nukahdin. Tästä vain pienen hetken kuluttua pieni poikamme syntyi ja minusta tuli kahden lapsen äiti.
Heräsin kivuliaaseen kouristukseen. Sänkyni yläpuolelle ilmestyi huolestuneita kasvoja ja tunsin jälleen kouristus- ja kipulääkkeen vaikutuksen elimistössäni. Kouristus helpotti. Happimaski painoi kouristuksien jäljiltä ikävästi kasvoillani ja avasin silmäni uudelleen. Sänkyni oli aivan veressä kouristusten vuoksi irronneiden kanyylien ja uusien laiton jäljiltä. Kosketin tottuneesti vatsaani kuten aina herätessäni odottaen potkuja, mutta nyt se oli poissa ja vauvavatsani tilalla oli vain pitkä pystyviilto napaan asti, jota poltti haavalappujen alla. Kuulin sänkyni viereen istuvan hoitajan onnittelevan minua pienestä pojasta ja sitten nukahdin uudelleen hämmästellen poikamme odotettua isompia syntymämittoja, 3210g ja 51cm - meillehän piti syntyä pieni, alle kolmekiloinen vauva! 


Sain heräämöseurannassa kaksi dystoniasta johtuvaa kouristuskohtausta, joista ensimmäisen vuoksi minut piti nukuttaa uudelleen. Itse sektio oli sujunut hyvin, mutta L-muru joutui vastasyntyneiden teho-osastolle alun hengitysongelmien ja myöhemmin ilmaantuneiden verensokeri- ja verenpaineongelmien vuoksi. Isimies oli teho-osastolla vauvan kanssa, mutta sai tulla kouristusten loppuessa katsomaan minua heräämöön ja näytti kuvia keskoskaapissa nukkuvasta pienestä ihmeestämme. Puristin kameraa käsissäni ja katsoin liikuttuneena valokuvia vauvasta, joka tuntui heti omalta. Hän näytti aivan isältään nukkuessaan keskoskaapissa suu supussa ja hänellä oli tummanruskeat pitkät hiukset aivan kuten olin kuvitellutkin. Pääsin siirtymään heräämöstä synnytysvuodeosastolle illalla, kun minua varten kotoaan hälytetty hoitaja tuli töihin. Ensimmäinen yö meni asentoa vaihtaessa ja haavan kipuillessa. Minulla oli kipupumppu haavakipua varten sekä jatkuva sedatoiva lääkitys kouristusten varalle. Huoneemme oli kaikkien laitteiden vuoksi kuin oma teho-osasto, mutta onneksi hiljalleen lääkityksiäni pystyttiin alkaa purkamaan ja saimme pieneen huoneeseemme enemmän tilaa. Isimies osallistui ihailtavasti hoitooni ja kävi katsomassa L-murua vastasyntyneiden teho-osastolla useita kertoja, vieden minun käsin lypsämää maitoa vauvalle tuliaisiksi pienissä ruiskuissa. Pääsin ensimmäistä kertaa kätilöni ja Isimiehen saattelemana vastasyntyneiden teho-osastolle tapaamaan vauvaa vuorokausi synnytyksestä ja voi sitä rakkautta, kun näin ensimmäistä kertaa hänet keskoskaapissa! Näin heti, että pahin sokeri-infuusiostani johtuva turvotus oli alkanut laskemaan ja hän makasi vaippasillaan keskoskaapin lämmöstä nauttien. Muistan vieläkin, kuinka valtavasti minua jännitti, kun hänet nostettiin ensimmäistä kertaa paitani alle pesimään, mutta L-muru käpertyikin heti kainalooni nukkumaan, kun ihomme koskettivat toisiaan. Silloin kaikki ympäriltämme katosi ja olimme vain toisiamme varten. Ihastelin pitkään pientä poikaamme, silitin hänen nukkaista käsivarttaan ja annoin onnen ja kiitollisuuden kyyneleiden valua valtoimenaan poskilleni. Hän oli täydellinen, aivan kuten isosiskonsa 4,5 vuotta sitten! L-muru oli teholla kaksi vuorokautta saaden nestetäyttöjä verenpaineongelmien vuoksi ja sokeriseurannassa. Ikävöin valtavasti omalla osastolla L-murua, mutta se aamu, kun teho-osaston hoitaja ilmestyi yllättäen huoneeseemme oranssiin virkattuun vilttiin kääritty pieni paljasvarpainen, valkoisiin vaatteisiin ja sinivalkoiseen pipoon puettu poika sylissään saa minut vieläkin hymyilemään. Sairaanhoitaja laski L-murun hellästi suoraan syliini ja onnitteli meitä - vauvalla oli kaikki hyvin!




Tayssissa hoito synnytysvuodeosastolla oli erinomaista. Olin todella otettu siitä, että osaston hoitohenkilökunta oli tehnyt hoitoani koskevat järjestelyt niin, että minua hoiti koko ajan samat kätilöt ja hoitajat, jotka olivat perehtyneet myös harvinaisen ja vaikeahoitoisen sairauteni hoitoon. Se toi minulle ja Isimiehelle suuren turvallisuuden tunteen ja olemme siitä edelleen kiitollisia! Lasten isovanhemmat toivat A-murun Tampereelle 4 päivää L:n syntymästä. On varmaan sanomattakin selvää, että kun näin A-murun ensimmäistä kertaa moneen päivään, hän vaikutti kasvaneen ainakin 5 cm ja jo hurjan isolta ja reippaalta tytöltä! A-muru omaksuikin isosiskon roolin välittömästi ja halusi heti ottaa pikkuveljen syliin. Olimme ostaneet A-murulle vauvalta lahjan, Ariel-nuken, mutta nukke jäi välittömästi kakkoseksi, kun A-muru istahti sängylleni ihailemaan pikkuveljeään ja kertoi hänelle mitä kaikkea hän oli puuhastellut isin ja isovanhempiensa kanssa. Ihan ilman ongelmia emme synntysvuodeosastolla selvinneet, kun L-murun paino alkoi laskemaan heti synnytyksen jälkeen hurjaa vauhtia ja oli lopulta alimmillaan vain 2830g. Siksi olimme niin Tayssissa kuin myöhemmin kotipaikkauntamme sairaalassa "kasvamassa" kahdeksan vuorokautta, jolloin L-murulle tehtiin syöttöpunnituksia ja hän sai imetyksen lisäksi pumppaamaani lisämaitoa tuttipullosta. Olin valtavan hämmentynyt ja ahdistunut, koska vauvan paino ei noussut yrityksistäni huolimatta, mutta kotipaikkakuntamme sairaalassa sain kuulla, että vauvan hurja painonlasku johtui hyvin todennäköisesti saamani sokeritankkauksen aiheuttamasta turvotuksesta. Tätä tuki myös juuri ennen sektiota tehty vauvan 2900g painoarvio ja se, että L-muru voi painonlaskustaan huolimatta koko ajan erinomaisesti ja sai hyvin nopeasti syöttöpunnitustenkin mukaan rinnasta tarpeeksi maitoa. Pääsimme kotiin, kun vauvan painoi 2,9 kg ja voi sitä onnea,  kun viimeisen sairaalapäivän aamuna puntari näytti 2950g!


Toisesta synnytyksestä jäi alun ongelmista huolimatta hyvä tunne, jonka perusteella voisin synnyttää koska tahansa uudelleen. Silti voin täysin varmuudella sanoa, että lapsilukumme on nyt täysi. Erilainen raskaus oli hyvin rankka kokemus keholleni ja siksi uutta raskautta ei minulle enää suositellakaan. Onneksi olemme mieheni kanssa molemmat sitä mieltä, että nämä kaksi erityistä, arvokasta ja niin täydellistä murua ovat tehneet meistä juuri sopivan ja meidän näköisen perheen - juuri sellaisen mistä aina haaveilimme. Olemme onnellisia ja kiitollisia kahdesta lapsestamme, jotka ehkä sairas, vajaavainen ja joskus hyvinkin itsepäinen kehoni on meille antanut!

Erilainen synnytyskertomukseni osa 1 luettavissa tästä.
 

 

 

♥: Selina

 



Ps. Kuten huomaatte blogin sivubanneri ei enää toimi, mutta koodarini (Isimies) on saanut jo toimeksiannon tilanteen korjaamiseen! ;) Aurinkoista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Itku pääsi tätä lukiessa.♥
    Hän on niin täydellinen pieni ja nuo kuvat.♥

    VastaaPoista
  2. Olisi kiva kuulla pitkästä aikaa sairaudestasi. Miten olet voinut synnytyksen jälkeen?
    Mukavaa kesän jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, aivan ok. Minulla on itseasiassa luonnoksissa tästä postaus tulossa! :) Mutta näin pikaisesti oloni on ollut vaihteleva. Rakaus ja hormonit helpottivat dystoniaoireita hieman, mutta nyt nykinät ja krampit ovat taas pahentuneet. Koska olin raskaana ja nyt imetän, en voi käyttää minua auttanutta levodopa-hoitoa, mutta se olisi tarkoitus nostaa hiljallee ylläpitoannokseen imetyksen loputtua. Kivut ovat onneksi hallinnassa stimun ansiosta.

      Kaikkea kivaa ja mukavaa sinunkin kesään! :)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥