torstai 15. kesäkuuta 2017

Pilalle mennyt vauvavuosi

Olen ihan kamalan uupunut. Siinä syy miksen pidä enää ystäviini kunnolla yhteyttä ja syy, miksi blogissa on jälleen hiljaista, vaikka luonnoksissa odottaa viimeisteltäviä postauksia lähes jonoksi asti. Uupumukseni syy ei ole kiireinen vauva-arki, hulinoiden vuoksi huonot yöt ja mitä näitä vauva-ajan selityksiä nyt onkaan. Viime aikoina talven tapahtumat ovat palanneet vahvasti mieleeni aiheuttaen jälleen sen helmikuusta tutun ahdistuksen ja pelon, kun toivoimme ja rukoilimme poikamme parantumista. Tiesin, että näin voi käydä ja tästä meitä myös varoiteltiin. Muistan elävästi L-murua hoitaneen sairaanhoitajan sanat, kun romahdin ensimmäisen kerran; pahin ahdistus iskee yleensä päälle vasta silloin, kun stressi on alkaa helpottaa. Niinpä. Nyt minulla on kunnolla aikaa katsoa taaksepäin tapahtunutta, kun talvella sitä ei ollut. Elimme vain hetki kerrallaan, kun poikamme taisteli elämästään. Nyt, kun katson punahiuksista, pyöreäposkista ja todennäköisesti maailman suloisinta poikaa hymyilen, mutta, kun suljen silmäni näen jälleen vain kolmekiloisen kalpean vauvan taistelemassa hengestään teho-osastolla koneiden ympäröimänä. En halua kuulostaa kiittämättömältä, koska olen valtavan kiitollinen, että L-muru selvisi, mutta tämän vuoksi L-murun vauvavuosi on pilalla.

Nyt voimistuneen ahdistuksen aikana olen muistellut paljon A-murun vauvavuotta ja voi, se oli täynnä äitiyden tähtihetkiä! Muistan kuinka innoissani olin hänen pienimmistäkin uusista taidoistaan, jotka kirjasin vauvakirjoihin puhjenneiden hampaiden ja ensikokemusten seuraksi. Voin  jopa kuulla vieläkin ne ensimmäiset naurun hörähdykset, kun suloinen A-muru nauroi kutittelulleni. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että en pysty olemaan täysin läsnä L-murun saavuttamissa vauvavuoden virstanpylväissä, koska ajatukseni palaavat väkisin hetken ilon jälkeen niihin kauheisiin hetkiin, jolloin pelkäsin menettäväni hänet. Toki osa tästä hämmentävästä tunteesta on puhdasta kiitollisuutta. Minusta tuntuu upealta, että L-muru todellakin kasvaa ja kehittyy täysin normaalisti suorastaan kohtuuttoman rankasta alustaan huolimatta ja olen kiitollinen, että saimme pitää hänet. Olen niin ylpeä hänestä. Sanotaan, että pienimmät ovat sitkeitä ja L-muru todisti sen parantumalla odotettua nopeammin rankasta taudistaan!



Toivon, että tämä tunne hälvenee hiljalleen, onhan vauvavuottamme jäljellä vielä hieman yli puolet. Talven tapahtumat ovat jättäneet minuun ja Isimieheen syvät arvet, mutta onneksi meillä on koko pitkä kesä aikaa hoitaa toisiamme ja keskustella tapahtumista toinen toistamme tukien. A-muru onkin sitten asia erikseen ja meillä molemmilla on suuri huoli siitä miten hän pystyy nuoresta iästään johtuen käsittelemään tämän kaiken. A-muru oli hyvin ymmärtäväinen ja ihailtavan sopeutuvainen meidän ollessa L-murun kanssa sairaalassa monta viikkoa erossa hänestä, mutta olen varma, että hänellä on vielä paljon mielen päällä. Siksi sovimme tänään L-murun neuvolassa, että terveydenhoitaja ottaa puheeksi pikkuveljen sairastumisesta aiheutuneet tunteet A-murun viisivuotisneuvolassa loppukesästä. Olemme toki puhueet kotonakin A-murun kanssa pikkuveljen sairaudesta ja siitä kuinka hän parani, mutta en ole vieläkään sanonut hänelle suoraan, että L-muru meinasi kuolla, vaan hän on päätellyt sen itse, vaikka olenkin yrittänyt vältellä koko asiaa. Varmasti siksi hän on viime aikoina ollut kovin kiinnostunut enkeleistä ja siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta samalla hän ikäänsä kuuluvasti leikkii prinsessaa ja haluaa mennä isänsä kanssa naimisiin, koska isi on kuulemma kuningas! Kuningas tai ei, Isimies on kyllä jaksanut aivan ihailtavasti kannatella perhettämme näiden kamalien kokemusten aikana silloin, kun minä en ole jaksanut, vaikka hänelläkin on luonnollisesti ollut hyvin vaikeaa. Sanotaan, että aika parantaa ja nyt vain odotamme. 

 

 

♥: Selina

 

38 kommenttia:


  1. Teillä on ollut rankkaa ja perhettänne on kyllä koeteltu. Toivon todella, että asiat järjestyisivät mahdollisimman pian parhain päin.

    Paljon voimia sinne! Tähän iso sydän.

    VastaaPoista
  2. ❤ tsemppiä! Ja muista hakea itsellesi apua esimerkiksi terapiasta, niin saat käsiteltyä asian ❤

    VastaaPoista
  3. Minusta tuntui samalta ja meillä oli pojalla taas "vaan" koliikki!
    Tyttären vauvavuosi oli yhtä unelmaa ja pojan vauvakuvia en vieläkään hyvillä mielin edes katso,kun niistä palaa ne pahat muistot mieleen.Itse en meinannut päästä irti siitä ajatukseata, ettei poikani enää huuda.vaikkei hän huutanut. Minun päässäni hän huusi edelleen.
    Mutta voi kuinka rakas tämä 3vuotias poikani nyt onkaan! Usko pois; hän on sitäkin rakkaampi sinulle vielä juuri tästä kaikesta johtuen.
    Vaikka vauvavuosi meni reisille, se ei tarkoita sitä, että koko tulevaisuua pitää määrittää sen mukaan.
    -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi! Vauvavuosi voi varmasti mennä pilalle monesta syystä. Ja uskon sinua täysin - L on varmasti rakkaampi ja tärkeämpi meille juuri tämän kokemuksen jälkeen. <3

      Poista
  4. Hei ! Minun lapselleni tapahtui vuosia sitten vakava tapaturma, josta hän selvisi❤. Silloin meni pilalle syysloma. Ei reissattu, eikä ollut kivaa vaan oli huoli. Mutta nyt vuosien päästä ajattelen että se kuului olla niin. Tuli uusia syyslomia ja minulla on kuitenkin hänet ❤ Haluaisin sanoa sinulle että älä huoli, älä käytä aikaasi negatiivisuuteen mutta koen että jokainen tuntee niin kuin tuntee. Toivon kaikkea hyvää sinulle 🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hoitaja, kun jaoit kokemuksesi. Onneksi hänkin selvisi! <3 Kiitos sinulle kommentistasi ja kaikkea hyvää!

      Poista
  5. Voi, en voi kuvitellakaan, mitä olette käyneet läpi. Ei ihme, että ahdistus nostaa päätään! Toivotan voimia, jaksamista ja uskoa parempaan tulevaan - ehkä hiljalleen löytyy myös vauvavuoden tähtihetkiä. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos! Vauvavuoteen on löytynyt jo valtavasti tähtihetkiä. Oloni alkaa olla jo helpompi - onneksi!

      Poista
  6. Voimia kovasti <3 Itselläni oli esikoisen kanssa hyvin vaikea vauvavuosi, näin jälkeenpäin voisin sanoa, että se tosiaan meni pilalle. Kuopuksen vauvavuosi taas on ollut oikein hyvä. Jos yhtään lohduttaa, vauvastasi kasvaa varmasti ihan täysipainoinen tyyppi :) , ja teillä on vielä paljon mahdollisuuksia nauttia elämästä. Näin ajattelen itse, kun nyt katson katson ihanaa ja elämäniloista 4-vuotiastani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Uskon myös itse että vauvasta tulee kasvamaan täyspainoinen tyyppi vaikka vauvavuosi alkokin hyvin rankoissa merkeissä. Hän ei Luojan kiitos muista tästä ajasta mitään. Kiitos kun kommentoit!

      Poista
  7. Voimia asian käsittelemiseen♥

    VastaaPoista
  8. Voi Selina, en osaa sanoa mitään lohdullista. Onneksi teillä on toisenne. Vauvavuottannekin on vielä yli puolet jäljellä, kuten itse totesit. Toivon, että se voi edes osittain korvata alkuvaikeuksianne.
    Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Riittää, kun olet siellä Susanna! <3 Aurinkoa ja iloa sinullekin Susanna!

      Poista
  9. Meillä on kaksi päivää, joille emme voi mitään - ne ovat eilinen ja huominen. Tsemppiä koko perheelle.
    http://mariastrong517.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten viisaasti sanottu, kiitos! <3 Kaikkea hyvää ja aurinkoa kesääsi Maria!

      Poista
  10. Suuret tsempit teidän koko perheelle, toi tilanne kokonaisuudessaan oli niin kauhea, että varmasti tuli traumoja teille kaikille. Kannattaa pyytää ja ottaa vastaan apua! <3 Ootte huikeita, toivon teille aurinkoisia ilmoja, iloisia hetkiä, mukavaa perusarkea ja niin edelleen. Siis kaikkea hyvää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lillamy! <3 Olen hakenut apua ja sitä onneksi myös saanut. Psykoterapia alkaa elokuussa. Kaikkea ihanaa loppukesääsi sinulle! <3

      Poista
  11. sulla ja teillä on kyllä mahtava elämänasenne. pidähän houlta itsestäsikin, te ootte voittajaluonteita koko perhe <3 kovasti voimia! :)

    VastaaPoista
  12. Ihanan aito teksti <3 Tiedätkö, mulle tulee mieleen vaan yksi "vinkki" antaa sinulle; entä sitten, vaikka vauvavuosi olisikin pilalla? Tarkoitan, että asioiden kulkua kun vaan ei voi hallita, niin ainut suunta on eteenpäin. Mietin itse, että minulle ei todella jäänyt yhtään ruusuinen kuva esikoisen vauvavuodesta. Muistan oikeasti parhaiten vain kaikki ahdistuksen hetket, jotka meillä ei johtunut mistään noin dramaattisesta (kuin teillä), vaan omista jutuistamme.

    Kuitenkin nyt kun katselen kolmevuotiasta "ritaria" (kuten hän itseään kutsuu) ymmärrän vauvavuoden vaan olleen muutama sivu meidän perheen elämässä. Ne meni kuten meni ja lopputulemana meillä on kuitenkin maailman ihanin lapsi täällä. Nyt tietenkin täällä tuskaisena jo odotetaan pikkuveljen saapumista (rv42, arrrgghhh!!) ja voin sanoa, että ainakin mieli on avoin. En odota vauvavuodesta mitään ihmeellistä. Jos saisi muutamia onnen hetkiä eikä liiemmin sairastumisia, niin olisin ihan tyytyväinen.

    No, olipa ehkä vähän pitkä jaarittelu, pahoittelut. Mulla on täällä vähän TYLSÄÄ!! :)
    Halaukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirita! <3 Olet niin ihana, kun kommentoit aina ajatuksella. Ja olet niin oikeassa että ainoa suunta on eteenpäin ja sinne olemme menossakin vaikka kuinka onkin tuntunut raskaalta ja pelottavalta.

      Ja mikä ihana ritari hän onkaan ja jo ISOVELI! <3 Toivon, että teidän vauvavuosi on täynnä kaikkea ihanaa ja vaaleansinistä rakkautta.

      ps. täälläkin odotettiin pikkuveljen syntymää hurjasti! <3

      Poista
  13. Ihana vahva perhe. Pikku hiljaa haavat sulkeutuu ja jäljelle jää haaleammat kauniimmat arvet. Pitäkää lujaa kiinni toisistanne. Kaikkea hyvää. <3

    VastaaPoista
  14. Sinulla ja perheelläsi on raskas ajanjakso takana, tsemppiä!
    En tiedä onko tästä mitään lohtua, mutta omat kaksoseni syntyivät pikkukeskosina yllättäen ja vietimme tehohoidossa 47 vrk ennen kotiutusta. Ensimmäisen kerran tunsin kiintymystä vauvoihin, kun olimme olleet 6kk kotona, menettämisen pelko jäi niin vahvaksi ajatukseksi. Ja sairaala-ajan valokuvia pystyin katsomaan läpi ekan kerran lasten ollessa jo 1v 9kk iässä. Nyt ei enää tuo aika paina mieltä (lapset nyt 2v6kk). Aika parantaa kuten sanotaan, mukavaa kesää!

    Piritta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piritta! <3 Uskon myös, että aika parantaa. Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi. On täysin ymmärrettävää, että kiintymyssuhde oli vaikea muodostaa sen kamalan ja tutun menettämisen pelon jälkeen. Onneksi pääsit siitä yli! Kaikkea hyvää teidän perheelle! <3

      Poista
  15. Kirjoitat valtavan rohkeasti vaikeasta asiasta!

    Me oltiin kuopuksemme kanssa myös hänen synnytyä ECMO:ssa. Helsingissä tosin, jolloin silloin vajaa 3v esikoinen pääsi katsomaan heti ja eli meidän kanssa sitä sairaalaelämää. Tajusi, että pikkuveli on kipeä ja sairaalassa, ei hänelle enempää selitetty. Eihän olisi edes ymmärtänyt. Muistan, kun mietin hänen viemistä sinne vauvan luokse ensimmäistä, että miten kokee ne veriletkut yms. mutta katsoi vaan, että tuossa tuo pikkuveli ja kiinnitti huomiota naapuripotilaaseen tai oikeastaan hänen peittoon, joka oli samanlaien kuin hänellä! Se tiivisti jotenkin tilanteen, pieni ikä "suojasi" hänet siltä todellisuudelta. Ymmärrän, että tilanne on vanhemman lapsen kanssa erilainen.

    Se miten traumaa käsittele on varmasti hyvin yksilöllistä. Toisille puhuminen on kaikista parasta, toisille se taas ahdistaa. Itse uskon kuitenkin, että se mikä lopulta auttaa parantamaan niitä haavoja, niin on aika. Itse muistan, että en pystynyt kuopuksen ollessa puolen vuoden ikäinen katsomaan elämä lapselle-konserttia, se oli jotenkin vielä liian läsnä ja lähellä, itsellä asian käsittely selvästi oli vielä kesken. Seuraava vuonna sitten konserttia jo katsoin.

    Usein toisen lapsen kohdalla on muutenkin elämä erilaista kuin sen ensimmäisen. Itselläkin ensimmäisestä tuli huomioitua kaikki hyvin tarkkaa ja tästä toisesta karun totuuden näkee vauvakirjasta, joka ammottaa tyhjyyttään. Milloin oppi ryömimään? Seisomaan?.. öö, ei mitään muistikuvaa.Todellakin voi sanoa, että on menty siinä sumussa. Se on niin faktaa, että se perheessä lapsiluvun tuplaantuminen ei tarkoita kotityön yms. tuplaantumista vaan vähintään triplaantumista :D

    Anna itsellesi aikaa.
    Tsemppiä ja Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjoittaminen on omalta osaltaan auttanut minua. Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi ECMOsta. Tiedät siis varmasti mistä puhun ja mistä tässä vaativassa hoidossa on kyse. Ja niin totta että lapsiluvun tuplaantuminen lisää kaikkea vähintään triplasti! ;) Kaikkea hyvää teidän perheelle ja aurinkoa loppukesään! <3

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä, vaikka joskus vastaaminen voi kestää! Kiitos kommentistasi! ♥